Siirry pääsisältöön

Luken tilastoinnille hyvää palautetta vertaisarvioinnissa

Uutinen 25.3.2022
Taggar:
Kuva: Erkki Oksanen

Euroopan tilastojärjestelmän arvioijaryhmä on arvioinut Suomen tilastotoimen ja on siihen tyytyväinen. Eurostat on julkaissut vertaisarvioinnin tulokset 23.3.2022. Raportissa ei tullut mitään huomautettavaa Euroopan tilastoja koskevien käytännesääntöjen noudattamisesta. Luonnonvarakeskuksen (Luke) tilastotoimi oli mukana arvioinnissa yhtenä neljästä Suomen tilastoviranomaisesta.

Raportti sisältää 14 kehittämisehdotusta, joista osa kohdistuu Lukeen, osa Tilastokeskukseen tilastotoimen koordinaattorina ja osa muihin arviointiin osallistuneisiin tilastontuottajiin.

Luken tilastotoimen vahvuuksina on tilastotoiminnan itsenäisyys suhteessa tutkimustoimintaan sekä tilastotuotannon että päätösvallan osalta. Itsenäinen asema taataan paitsi tilastolaissa (280/2004), myös laissa Luonnonvarakeskuksesta (561/2014) ja Luken työjärjestyksessä.

Kiitosta sai myös Luken eteenpäin katsova tilasto-ohjelma, joka peilaa YK:n kestävän kehityksen indikaattoreihin (SDG), tilastoinnin hyvä dokumentointi sekä riskienhallinta.

Luken tilastoinnin kehittämiskohteiksi nostettiin tilastotuotannon yhtenäistäminen ja julkaisemiseen liittyviä kehittämistarpeita. Osa nykyisestä tilastotuotannosta tehdään vielä aikaisemmissa organisaatioissa toteutetuilla tietojärjestelmillä. Verkkosivujen osalta tilastojen menetelmäselosteet eivät vielä noudata kansainvälistä mallia eikä revisiopolitiikkaa ole määritelty, julkistuskalenteri on tehty vain vuodeksi kerrallaan. Myös nettisivujen kielisyyttä toivottiin laajennettavan kattamaan englannin nykyistä laajemmin.

”Luken tilastotoimen kehittämiskohteet on hyvin tunnistettu ja kaikkien osalta kehittämistyötä on jo aloitettu. Ensimmäisenä tulee näkymään verkkosivuihin liittyvät uudistukset: uudenmalliset laaturaportit ovat työn alla ja julkaisukalenteri muuttuu juoksevaksi kalenteriksi aiemman kiinteän kalenterin sijaan uusien verkkosivustojen myötä”, toteaa Luken tilastojohtaja Mari Ylä-Jarkko.

Tilastojen luotettavuuden varmistavat yhtenäiset käytännesäännöt

Suomen virallisten tilastojen laatu pohjautuu YK:n tilastokomission hyväksymiin virallisen tilaston periaatteisiin ja Euroopan tilastojen käytännesääntöihin. Tilastojen käytännesääntöjen avulla määritetään tilastotuotannon riippumattomuutta sekä prosessien ja julkaistavan tiedon laatua.

Käytännesääntöjen noudattamista tilastojen tuotannossa arvioidaan säännöllisesti Euroopan maissa. Laaja vertaisarviointikierros on meneillään vuosina 2021–2023. Vertaisarviointi on kolmas ja sen aikana arvioidaan sekä Eurostat että kaikki kansalliset tilastojärjestelmät.

Vertaisarviointi sisältää itsearvioinnin, arviointikäynnin sekä arviointiraportin ja sen pohjalta kehittämisehdotukset. Näiden avulla varmistetaan, että kaikki maat tekevät niin kuin on sovittu: noudattavat yhteisiä käytännesääntöjä ja tilastojen periaatteita.

Eurostat on koonnut jokaista maata varten arviointiryhmän. Arvioijiin kuuluu toisen EU-maan tilastotoimen ylintä johtoa edustava henkilö, asiantuntija, ulkopuolinen auditoija ja Eurostatin edustaja.

Suomen tilastotoimen arviointikäynti toteutettiin marraskuussa 2021. Arviointikäyntiin osallistui Luken ja Tilastokeskuksen ohella Tullin, THL:n ja Maahanmuuttoviraston tilastotuotanto.

Toukokuussa palautetaan Eurostatiin ehdotukset kehittämistoimenpiteistä vertaisarvioinnin ehdotusten pohjalta. Eurostat hyväksyy toimenpiteet ja julkaisee ne kesäkuussa.