Siirry pääsisältöön

Teollisuuspuun kauppa, helmikuu 2026

Julkaistu 18.3.2026

Teollisuuspuun ostomäärä jäi helmikuussa viidesosan pienemmäksi kuin viime vuonna. 

Pystykaupoissa tukkipuiden hinnat pysyivät suunnilleen edellisen kuukauden tasolla. Kuitupuun hintojen alamäki venyi nyt jo kahdeksaan kuukauteen, mutta hinnat tippuivat vähemmän kuin edellisten kuukausien aikana. Hankintakaupoissa mäntykuidun hinta laski hieman, muiden puutavaralajien keskihinnat nousivat tai pysyivät ennallaan.

Puun hinnat 

  • Kuusitukeista maksettiin helmikuun pystykaupoissa keskimäärin 78 euroa ja mäntytukeista 73 euroa kuutiometriltä. Nämä hinnat pysyivät lähellä tammikuun tasoa. Myös koivutukin hinta säilyi ennallaan 59 eurossa. 
  • Kuitupuun keskimääräiset pystykauppahinnat laskivat vähemmän kuin edellisten kuukausien aikana päätyen 21 ja 24 euron välille. Hinnat vaihtelevat kuitenkin paljon eri alueiden ja hakkuutapojen välillä.
  • Kuitupuun pystykauppahinnat ovat tippuneet yhtäjaksoisesti viime kesäkuusta lähtien, ja keskihinnoista on lähtenyt pois vähintään 12 euroa. Mäntykuidun reaalihinta on pudonnut kahdeksassa kuukaudessa 39 prosenttia, kuusikuidun 34 ja koivukuidun 37 prosenttia. 
  • Hankintakaupoissa mäntykuidun hinta laski alle 41 euroon. Kuusikuidulla ja koivukuidulla hintojen lasku pysähtyi ja niiden hinnat päätyivät hieman yli 43 euroon.

Teollisuuspuun keskihinnat ja niiden reaaliset muutokset helmikuussa 2026

 Helmikuu 2026Verrattuna edelliseen kuukauteenVerrattuna koko edelliseen vuoteen
 €/m3%%
Pystykaupat
Mäntytukki73,19-1,0-9
Kuusitukki78,120,1-6
Koivutukki59,090,4-10
Mäntykuitu21,21-3-32
Kuusikuitu24,38-1-26
Koivukuitu22,32-3-28
Hankintakaupat
Mäntykuitu40,50-3-21
Kuusikuitu43,240-18
Koivukuitu43,292-16

Puukauppamäärät

  • Helmikuussa yksityismetsistä ostettiin teollisuuspuuta 21 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Määrä oli 16 prosenttia edellisen viiden vuoden keskiarvoa pienempi.
  • Tammi–helmikuun kumulatiivinen puukauppa jäi vuoden takaisesta jälkeen 23 prosenttia ja edellisen viiden vuoden keskiarvosta 13 prosenttia. Viiteen edelliseen vuoteen verrattuna tukkipuun kauppa väheni kuusi prosenttia ja kuitupuun kauppa 19 prosenttia.

Allow functional cookies to show the embedded graph.

Taustatietoja tilastosta

Puukaupan yksikköhinnat tilastoidaan tietokantaan kunkin ajankohdan rahassa käypinä hintoina. Hintamuutoksia tarkastellaan teksteissä ja graafeissa kuitenkin reaalisina, niin että rahan arvon muutos poistetaan elinkustannusindeksillä (1951:10=100). Vuoden 2026 helmikuussa kuluttajahintojen vuosinousu oli 0,6 prosenttia.

Tilastoidut hinnat perustuvat puun ostajien ja myyjien välisiin puunkauppasopimuksiin kirjattuihin hintoihin. Mahdolliset muut puukauppaan liittyvät lisät ja palvelut eivät sisälly tilastoon.

Tilastoon ilmoittavat puukauppatietoja suurimmat puun ostajat ja metsänhoitoyhdistykset. Tietoja ei laajenneta vastaamaan kaikkea yksityismetsien puukauppaa, joten julkaistut puumäärät edustavat noin 90 prosenttia metsäteollisuuden yksityismetsistä ostamasta puusta.