Siirry pääsisältöön

Metsänhoito- ja metsänparannustyöt 2021

Julkaistu 2.12.2022

Vuonna 2021 metsänhoito- ja metsänparannustöihin investointiin 243 miljoonaa euroa. Summa väheni nimellisesti edellisvuodesta yhdeksän prosenttia ja inflaatiovauhdin kiihtymisen vuoksi reaalisesti 17 prosenttia (deflatointi: tukkuhintaindeksi). Metsänhoitotöihin summasta kului neljä viidesosaa, ja metsänparannustöiden osuus oli loput eli yksi viidesosa. Metsänparannustöihin kuuluvat lannoitus, metsäojien kunnostus, metsäteiden perusparannus ja metsäteiden rakentaminen.

  • Taimikoiden hoidon ja nuoren metsän kunnostuksen pinta-ala väheni yhdellätoista prosentilla 170 000 hehtaariin. Pinta-alasta oli taimikonhoitoa tai taimikonvarhaishoitoa 132 000 hehtaaria ja nuoren metsän kunnostusta 38 000 hehtaaria.
  • Metsänviljelyn pinta-ala kasvoi aavistuksen edellisvuodesta 96 000 hehtaariin. Istutusta metsänviljelyalasta oli 77 prosenttia ja loput kylvöä. Istutuksen osuus metsänviljelyn pinta-alasta kasvoi kahdella prosenttiyksiköllä.
  • Metsäteitä rakennettiin ja perusparannettiin yhteensä 2 100 kilometriä. Ojien kunnostuksen määrä väheni noin 3 000 kilometriin.

Metsänhoito- ja metsänparannustöiden tilasto sisältää yksityisten metsänomistajien, yhtiöiden ja valtion metsissä tehdyt työt. Tilastosta puuttuvat vuodesta 2015 lähtien yksityisten metsänomistajien omissa metsissään täysin omatoimisesti tekemät työt, sillä sellaiset eivät välity tilastoon metsäpalveluja tarjoavilta yrityksiltä kerätystä aineistosta.

Metsänhoito- ja metsänparannustilaston tilaston yhteydessä on julkaistu hakkuuaikomuksiin perustuvia metsien hakkuupinta-aloja, jotka perustuvat Suomen metsäkeskuksen hakkuutapatilastoon. Hakkuupinta-alatiedot julkaistaan myöhemmin, kun hakkuutapatilaston vuoden 2021 tiedot ovat saatavilla.  

Allow functional cookies to show the embedded graph.