Siirry pääsisältöön

Karhukanta pienenee edelleen

Seurantajulkistus 20.2.2023
Karhu kävelee matalassa vedessä. Kuva: Olli Leino / Luken mediapankki

Luonnonvarakeskus (Luke) arvioi Suomen karhukannan edelleen pienentyvän. Karhujen kokonaisyksilömäärän arvioidaan olevan 1740–1925 yksilöä ennen elokuussa 2023 alkavaa metsästyskautta. Arvio on noin 20 prosenttia pienempi kuin vuoden 2022 arvio.

Viimeksi kuluneina neljänä vuotena karhua on metsästetty aiempaa voimakkaammin, ja vuodesta 2020 alkanut kannan pieneneminen näyttää jatkuneen.

– Kannan taittuminen on kuitenkin ollut epätasaista: karhujen määrä pieneni selvimmin itäisessä Suomessa, missä metsästysverotus oli suurta. Vuosina 2019-2022 noin 85 % ammutuista karhuista on saatu saaliiksi alle sadan kilometrin päässä Suomen itäisestä valtakunnan rajasta. Läntisessä Suomessa karhukannassa tapahtuneet muutokset olivat vähäisempiä, kertoo tutkija Samuli Heikkinen Lukesta.

Karhun kanta-arvio perustuu suurpetoyhdyshenkilöiden kirjaamiin pentuehavaintoihin, joista on arvioitu erillisten pentueiden lukumäärä. Vuoden 2022 aikana tallennettiin 750 pentuehavaintoa, joissa tavattiin vähintään yksi alle vuoden ikäinen pentu. Pentueiden lukumääräksi arvioitiin 167–203. Kokonaisyksilömäärä saadaan kertomalla pentueiden lukumäärä kertoimella 10.