Siirry pääsisältöön

Bringing back the extinct sturgeon into the North-Eastern Baltic Sea

LIFE Baltic Sturgeon

Tämän hankkeen tavoitteena on saada aikaan elinkelpoinen sinisampi (Acipenser oxyrinchus) -kanta Itämeren koillisosaan. Hävinneen lajin ainut pelastuskeino on sen uudelleen istuttaminen.

Projektin koordinaattorina toimii RIIGIMETSA MAJANDAMISE KESKUS (RMK) Virosta. Kumppaneina ovat Eesti Loodushoiu Keskus (WE) ja Luke. Viron laitokset huolehtivat sammen kasvatuksesta, merkitsemisestä ja vapauttamisesta. Luken tehtävänä on tiedottaa suomalaisille kalastajille ja kerätä havaintoja sammesta.

Työvaiheet ovat:

- Poikasten hankkiminen vapauttamista ja kasvatusta varten Saksasta

- Kalojen kasvatus RMK:n Põlulan kalankasvatuskeskuksessa

- Eri ikäryhmien vapauttaminen Narva- ja Pärnujokeen

- Onnistumisen seuranta ja vaikutusten arviointi

- Tietoisuuden lisääminen ja levittäminen

- Jatkotoimet pojektin jälkeen

Työssä:

1. Pyritään istutusten avulla luomaan sinisammen luontaisesti lisääntyvä kanta Itämeren koillisosaan.

2. Tarkastetaan työn edistymistä konkreettisin seuranta indikaattorein, esitellään tuloksia käytännössä ja sekä arvioidaan ja mukautetaan menetelmiä tarvittaessa.

3. Tulosten tiedotukseen kuuluvat tiedotusvälineet (TV, lehdet, radio, verkko), kansalliset (3) ja kansainväliset seminaarit (3), lapsille suunnatut koulutustapahtumat (4), osallistuminen kansainvälisiin konferensseihin/seminaareihin, kansainvälinen verkostoituminen asiaankuuluvien kumppaneiden kanssa, yhteydenpito sidosryhmien kanssa jne.

4.Tulosten myötä pyritään mukauttamaan Natura 2000 -verkostoa palvelemaan hävinnenn sinisammen suojelua.

5. Hankkeella tuetaan Natura 2000 -verkoston ensisijaisen toimintakehyksen (PAF) täytäntöönpanoa.