Siirry pääsisältöön

Hankkeen tavoitteena on etsiä turpeen korvaavia kuivikkeita sekä testata niitä hevosilla perinteisissä karsinaolosuhteissa ja hevosten kannalta hyvinvointia ja terveyttä lisäävän pitotavan eli (aktiivi)pihaton makuuhallissa. Harjun oppimiskeskuksessa Virolahdella tehtävien tutkimusten tuloksena saadaan tietoa eri kuivikevaihtoehtojen ominaisuuksista, niiden vaikutuksista hevosten hyvinvointiin ja käyttäytymiseen sekä ympäristöön. Hankkeessa arvioidaan myös eri kuivikkeiden tuotannon ja käsittelyn kustannuksia ja niitä tekijöitä, jotka määrittävät kuivikkeiden tarjonnan ja kysynnän kohtaamista. Myös syntyvän kuivikelannan määriä ja jälkikäyttömahdollisuuksia selvitetään. Hankkeessa innovoidaan ja kartoitetaan turve-, kuivike-, maa- ja metsätalous- sekä puutarha-alan toimijoille uusia liiketoimintamahdollisuuksia potentiaalisten kuivikkeiden tuotanto- ja huoltoprosesseissa.

Hanke tukee turpeesta luopumisen alueellista oikeudenmukaista siirtymää selvittämällä, testaamalla ja tutkimalla hevosalan haasteeseen löytää uusia ja kestäviä turpeen korvaavia kuivikeratkaisuja. Näin se tukee Suomen tavoitetta saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä, ja ympäristöllisten haittavaikutusten korjaamista.

Hankeen toteuttavat Harjun oppimiskeskus ja Luonnonvarakeskus LUKE 1.1.2024-30.6.2026 Kymen maakunnan alueella. Projektin EU-rahoitus tulee Euroopan Unionin Oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta (JTF).