Siirry pääsisältöön

Fishn’Co – Kalatalouden EU-tiedonkeruun vahvistaminen alueellisten työsuunnitelmien avulla

FISHN'CO

Jäsenmaiden tiedonkeruuprosessien ja -menetelmien yhdenmukaistaminen parantaa tiedonkeruusta vastaavien organisaatioiden välistä välistä koordinaatiota ja tehostaa tiedonkeruuta. Tavoitteena on parantaa EU-tiedonkeruuohjelman alueellista koordinaatiota sellaiseksi, että jäsenmaat tuottavat loppukäyttäjien (mm. ICES:n asiantuntijatyöryhmät) tarpeisiin yhteismitallista aineistoa tarkoituksenmukaisen kattavasti ja taloudellisesti mahdollisimman tehokkaasti. Tämä puolestaan parantaa kalavarojen hyödyntämiseen ja kalojen elinympäristön hoitoon liittyvää päätöksentekoa.

Osana tätä prosessia Luke osallistuu Itämeren alueen alueellisen työsuunnitelman (RWP Baltic) kehittämiseen osana kalatalouden EU-tiedonkeruuohjemaa (EU-TIKE). Osa Itämeren alueen maiden kansallisten työsuunnitelmien (NWP) sisällöstä raportoidaan jatkossa osana RWP:ta.

Projektissa selvitetään myös Euroopan laajuisesti lohi-, meritaimen- ja ankeriaskantojen tilan arviointiin liittyvän tiedonkeruun osalta mahdollisuutta sisällyttää seuraavat tiedonkeruun osa-alueet alueellisten työsuunnitelmin puitteissa toteutettaviksi: 1) vaelluskalojen ammattikalastuksen ja vapaa-ajankalastuksen saalis ja kalastusponnistustietojen keruu 2) indeksijokiseurannat (yhteismitalliset nousukala- ja vaelluspoikasmäärien arviot) 3) sähkökoekalastusseurannat (yhteismitalliset poikastiheysarviot).

Taloudellisen tiedonkeruun osuus projektissa keskittyy hyödyntämään SECFISH-projektissa tehtyjen pilottitutkimusten tuotoksia PGECONin työn tukemiseen. Tavoitteena on luonnostella ja edistää taloudellisen tiedonkeruun EU-tason alueellista työsuunnitelmaa.