Siirry pääsisältöön

Bioaktiiviset yhdisteet osana tulevaisuuden biotaloutta

-

Hankkeessa tutkitaan metsästä peräisin olevien biomassojen sisältämien yhdisteiden tai biomassoista tehtyjen uutteiden bioaktiivisia ominaisuuksia ja kehitetään niiden biotestausta. Hankkeessa tutkitaan myös näiden raaka-aineiden saatavuuteen ja kasvattamiseen vaikuttavia tekijöitä bioaktiivisten yhdisteiden hyödynnettävyyden näkökulmasta. Biomassan uutos- ja esitestausmenetelmien ja erilaisten in vitro-solumallien avulla yhteistyössä lääketieteen ja tekniikan alan tutkimusryhmien kanssa pyritään löytämään yhdisteitä ja/tai uutoksia, joilla voisi olla bioteknisiä tai farmakologisia sovelluksia.
MMM:n luonnonvarataloutta koskevien vaikuttavuustavoitteiden mukaisesti pyritään hankkeessa luomaan edellytyksiä luonnonvarojen kestävään käyttöön perustuvalle kilpailukykyiselle liiketoiminnalle. Hanke kuuluu Luken tutkimusagendassa teemaan 1. Biomassaan perustuvat tuotteet ja palvelut tuovat lisäarvoa elinkeinoille.

Projektissa ehitetyt menetelmät ja osaaminen pyritään hyödyntämään yritysten tuotekkehitykseen liittyvissä toimeksiannoissa. Kartoitetaan saaduille tuloksille mahdollisia jatkokehittämismahdollisuuksia yritysyhteistyössä.
Metsäbiomassan sivuvirroissa ja muissa metsä- tai suobiomassoissa esiintyvien yhdisteiden hyödynnettäviä ominaisuuksia tutkimalla löydetään uusia käyttökohteita tuotekehityksessä.