Miten mitata suden kannanhoidollisen metsästyksen onnistumista?

Alkuvuonna 2026 toteutetussa suden kiintiöpohjaisessa metsästyksessä ammuttiin yhteensä 81 sutta kuudeltatoista kiintiöalueelta. Metsästyksellä pyrittiin yhtäältä pysäyttämään Suomen susikannan kasvu ja toisaalta vähentämään paikallisia koti- ja tuotantoeläinvahinkoja, ihmisten turvallisuutta uhkaavia tapahtumia, metsäpeuran vasakuolleisuutta, koirasusien määrää ja sukusiitosriskiä. Tuoreimman suden kanta-arvion mukaan ensimmäinen tavoite toteutui. Muiden osalta arviointi on vielä tekemättä.  

Maa- ja metsätalousministeriö toteutti Orpon hallitusohjelman kirjausta suurpetojen kannanhoidollisen metsästyksen mahdollistamisesta avaamalla suden kannanhoidollisen metsästyksen vuoden 2026 alusta. Metsästykselle avautui mahdollisuus suden suojelustatuksen EU-tasoisen laskemisen myötä. Tätä seurasi ripeätahtinen kansallisen metsästyslainsäädännön muutos, ja suden ympärivuotinen rauhoitus kumottiin. 

Suden metsästys säädettiin toteutettavaksi kiintiöpohjaisesti. Kiintiön suuruudeksi määritettiin sata yksilöä, joka jaettiin kuudelletoista erilliselle alueelle poronhoitoalueen eteläpuoliseen Suomeen. Suurin osa kiintiöstä myönnettiin Lounais-Suomeen ja muualle läntiseen Suomeen, osa Kainuuseen ja Kaakkois-Suomeen.  

Kannan kasvu taittui metsästyksen seurauksena 

Kannanhoidollisen metsästyksen tavoitteena oli pysäyttää suden kannan kasvu valtakunnallisesti ja vähentää paikallisesti konflikteja ihmisten ja susien välillä. Lisäksi haluttiin lieventää saalituksen haitallisia vaikutuksia metsäpeuran vasatuottoon, poistaa tunnetut koirasudet ja ehkäistä suden geneettisen monimuotoisuuden köyhtymistä. 

Kiintiömetsästyksessä kaadettiin 81 sutta, mikä vastaa noin 13 %:n verotusastetta viime marraskuun arvioidusta populaatiokoosta (n. 610 yksilöä). Susipopulaatioon kohdistuu laillisen metsästyksen lisäksi myös merkittävä poikkeuslupapohjainen kuolleisuus, samoin esimerkiksi laiton tappaminen, liikenneonnettomuudet ja luontainen kuolleisuus. Luken tuoreen kanta-arvion mukaan Suomen susikannan koko on metsästyskauden jälkeen koko lailla samalla tasolla kuin keväällä 2025, eli kannan kasvu on tavoitteiden mukaisesti pysähtynyt. Havainto osoittaa, että susikantamme on ainakin hetkellisesti kestänyt kohtalaisen mittavan kuolleisuuden kasvun kiintiömetsästyksen muodossa kääntymättä laskuun. 

Metsästyksellä on susikantaan suoria ja epäsuoria vaikutuksia 

On silti epäselvää, mitä susipopulaation koolle ja sen maantieteelliselle esiintymiselle tapahtuu, jos kiintiöpohjainen kannanhoidollinen metsästys jatkuu kutakuinkin samalla tasolla useita peräkkäisiä vuosia. Vuoden 2026 kiintiön suuruutta asetettaessa tarkasteltiin metsästyspoistuman vaikutusta suden populaatiokokoon vain yhden vuoden tarkastelujaksolla. On mahdollista, että suoran kuolleisuuden lisäksi metsästys vaikuttaa epäsuorasti ja viiveellä susikannan demografiaan eli lisääntymiseen, muuhun kuin metsästysperäiseen kuolleisuuteen, ja yksilöiden liikkumiseen. Näistä kumulatiivisista vaikutuksista ei vielä ole tutkimustietoa. 

Viime talvena kerättyjen susien ulostenäytteiden DNA-analyysit osoittavat, että naapurireviirien sudet valtasivat joissain tapauksissa häkellyttävän nopeasti metsästyksen myötä tyhjentyneitä kiintiöalueilta. Tämä pitkälti selittää metsästyksen aikana esille tuodut havainnot jahdin jälkeen kiintiöalueille jääneistä susista. On toki huomioitava myös se, että jahtikauden alussa kiintiöalueilla elävien susiyksilöiden lukumäärä on voinut olla aivan eri kuin mitä kullekin alueelle arvioitiin syksyn havaintojen perusteella, edellisen maaliskuun kanta-arviosta puhumattakaan. Myös reviirialueiden koko ja muoto on voinut muuttua kesän ja syksyn kuluessa. 

Metsästys myllää reviirirajoja 

Susireviirialueiden nopeat muutokset ja niillä tavattujen yksilöiden vaihtuvuus metsästyskauden aikana ja sen jälkeen tuottivat ylimääräistä päänvaivaa kanta-arvion laatimiseen. Susireviireillä ei normaalina vuonnakaan ole kiveen hakattuja rajoja, ja yksilöt saattavat tehdä säännöllisesti vierailuja naapurien alueelle. Metsästys aiheutti kuitenkin mittapuiltaan hyvin poikkeuksellista yksilöiden liikkumista, mikä vaikeutti reviirirajojen ja niiden muutosten tunnistamista kanta-arviotyössä. Tyhjentyneiden alueiden asuttamisen ja uusien reviirien muodostumisen jälkeen saattaa kestää aikansa, ennen kuin uudet rajat vakiintuvat. 

Kiintiöpyyntialueilta on saattanut lähteä pyynniltä välttyneitä yksilöitä vaeltelemaan metsästyksen aikana. Tämä on mahdollista erityisesti, jos perhelauma hajoaa jommankumman tai molempien lisääntyvien yksilöiden jäätyä saaliiksi. Perhelaumojen hajoaminen hajottaa myös tehokkaasti suuria sorkkaeläimiä saalistavan laumayksikön. Yksinäiset yksilöt joutuvat täten turvautumaan pienempään ja ”helpompaan” saaliseen, usein koti- tai tuotantoeläimiin ihmisasutuksen läheisyydessä. Missä määrin suden metsästys vähentää tai lisää koti- ja tuotantoeläinvahinkoja ja pihakäyntejä jää nähtäväksi, mutta vaikutusten voi olettaa alkavan näkyä kohtalaisen nopeasti. 

Metsästyksen laajempialaiset vaikutukset susiyksilöiden liikkeisiin paljastuvat viiveellä, sillä niiden uusista elinalueista saadaan tietoa vasta kun niistä saadaan DNA-näyte (maastosta kerätty uloste, tai kudosnäyte kuolleesta yksilöstä). Samalla tavalla viiveellä näkyvät myös mahdolliset vaikutukset metsäpeuran vasatuottoon. Jälkimmäisessä tapauksessa vaikutusten arviointi on erityisen hankalaa sen vuoksi, että vaikka susien (ja muiden suurpetojen) saalistus on kiistatta tärkeä metsäpeurojen kuolinsyy, muiden tekijöiden, kuten ilmasto-olosuhteiden, saalistukselle altistavia vaikutuksia on vaikea todentaa. Susien vähentäminen ei siis välttämättä johda yksiselitteisesti metsäpeuran vasatuoton elpymiseen. 

Geneettisen monimuotoisuuden säilyttäminen edellyttää itäisten geenien levittäytymistä 

Koirasusien poistaminen susijahdissa on tärkeä toimenpide suden geneettisen puhtauden ylläpitämiseksi ja sen positiiviset vaikutukset ovat välittömiä. Metsästyksellä voidaan vaikuttaa myös suden lajinsisäiseen geneettiseen monimuotoisuuteen, vaikkakaan ei kovin nopealla vasteella.  

Luken tuoreet analyysit osoittavat, että lounaisen Suomen geneettiseltä perimältään kapeammat yksilöt ovat runsastumassa ja levittäytymässä muualle maahan. Samaan aikaan itäistä alkuperää olevien, geneettisesti monimuotoisempien yksilöiden rivit ovat harventumassa. Talven metsästyksessä pyrittiin säästämään lännessä eläviä itäisiä yksilöitä. Onnistuessaan tuottamaan jälkeläisiä, nämä hidastaisivat läntisen osapopulaation geneettisen monimuotoisuuden heikkenemistä.  

Metsästyssaaliiksi jäi kuitenkin myös itäisen alkuperän susiyksilöitä, millä voi olla haitallisia vaikutuksia koko Suomen susikannan geneettiselle monimuotoisuudelle. Susikannan geneettisen monimuotoisuuden säilyminen nykyisellä tasolla edellyttäisi sitä, että itäisten yksilöiden asettumista lisääntymään lännessä turvattaisiin myös jatkossa. Tavoitteeseen on mahdollista päästä, jos itäisen osapopulaation kannan suuruus pystytään pitämään riittävän suurena, jotta alueelta vaeltaa yksilöitä länteen.  

Vaikutuksia seurattava ja tutkittava 

Suurpetojen, myös suden, kannanhoidon on perustuttava parhaaseen saatavilla olevaan tieteelliseen tietoon. Kannanhoitotoimenpiteet, erityisesti vaikutuksiltaan voimakas metsästys, tulee suunnitella asiantuntijoita kuullen ja tutkimusaineistoihin ja -tuloksiin nojaten. Erityisen kriittistä on toteuttaa metsästyksen laajamittainen vaikutusten seuranta sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Näin voidaan välttää tahaton suden kannankoon ajautuminen suotuisan suojelutason alle sekä geneettisen monimuotoisuuden köyhtyminen, samanaikaisesti vähentäen susien ihmiselle aiheuttamia haittoja. Kannanhoidollisen metsästyksen onnistumista tulee tarkastella kiintiön toteutumisen ja metsästyksen sujuvuuden ja turvallisuuden lisäksi myös sen suhteen, missä määrin metsästykselle asetetut tavoitteet toteutuvat