Siirry pääsisältöön

Turvepelloilta päästövähennyksiä paikkatieto avuksi 01

TUPA 01

Turvepellot ovat maatalouden suurin kasvihuonekaasujen lähde Suomessa. Kustannustehokkain tapa toteuttaa päästövähennyksiä maataloudessa olisi kohdentaa niitä turvepelloille, jotka ovat jo menettäneet tuotantokykynsä eivätkä tällä hetkellä ole ruuantuotannossa. Hankkeen tavoitteena on kartoittaa Manner-Suomen alueelta turvepeltojen joukosta ne kohteet jotka sekä hydrologialtaan että taloudellisilta reunaehdoiltaan sopivat parhaiten päästövähennysten tuottamiseen ja siten auttaa kohdentamaan ilmastotoimia tehokkaasti. Hankkeessa tuotetaan alueelliset luvut paksu- ja ohutturpeisista turvepelloista, jotka ovat ruuantuotannon kannalta vähämerkityksellisiä. Kartoitukseen lisätään arvio lohkojen vettämispotentiaalista perustuen topografisiin muuttujiin, kuten korkeusmallit ja maanpinnan etäisyys pohjaveden pinnasta. Analyysi edistää turvepeltojen ennallistamista ja kosteikkoviljelyä osoittamalla alueita, joille voidaan perustaa alkuvaiheessa vettämistoimien testialustoja ja myöhemmin mahdollisia keskittymiä.