Siirry pääsisältöön

Yhteisen tietopohjan kehittäminen maankäytön ja sen muutosten seurannalle

MAMMUTTI

Hanke parantaa maankäyttöä ja sen muutoksia kuvaavaa tietopohjaa (tarkkuutta, ajantasaisuutta ja käytettävyyttä) raportoinnin, suunnittelun, seurannan ja päätöksenteon pohjaksi. Hankkeessa luodaan maankäyttötietoa tuottaville organisaatioille yhteinen toimintamalli, joka mahdollistaa maankäytön ja sen muutostiedon säännöllisen seurannan. Hankkeessa tuotetaan maankäyttöä ja sen muutoksia kuvaavia tietotuotteita, joissa yhdistetään ja jatkojalostetaan eri toimijoiden tuottamia aineistoja (Syke, Luke, MML, Metsäkeskus, Ruokavirasto).

Lukessa hanke palvelee erityisesti kasvihuonekaasuinventaarion ja valtakunnan metsien inventoinnin tietotarpeita. Valtakunnan metsien inventoinnin ja kasvihuonekaasuinventaarion raportointeja pyritään yhtenäistämään paikkatietoaineistojen avulla.

Projektista pyritään saamaan myös tarkempaa maankäyttötietoa, kuten kosteikkojen tarkempaa jaottelua tehtyjen toimenpiteiden mukaan (esimerkiksi ojitus, ennallistaminen).

Hyödyt:

Raportoitavien lukujen parempi yhteneväisyys ja epävarmuuksien pienentyminen

Hanke täsmentää erilaisten sidosryhmien, kv. raportointien ja kansallisen ilmastotyön tietotarpeita liittyen maankäyttöön ja sen muutoksiin. Hanke parantaa tietopohjaa tukemaan maankäytön ja sen muutoksien seurantaa.

Hanke on osa maa- ja metsätalousministeriön keväällä 2020 käynnistämää maankäyttösektorin Hiilestä kiinni -ilmastotoimenpidekokonaisuutta, jolla pyritään vähentämään maa- ja metsätalouden ja muun maankäytön kasvihuonekaasupäästöjä ja vahvistamaan hiilinieluja ja varastoja.