Siirry pääsisältöön

Teollisuuspuun kauppa alueittain 2014

Julkaistu 24.3.2015

- Puun hintataso säilyi muuttumattomana vuonna 2014 mutta puukauppa väheni edellisvuodesta.

- Yksityismetsien puukaupan reaalinen kantohintataso pysyi vuonna 2014 lähes samana kuin edellisvuonna (deflatointi: tukkuhintaindeksi, 1949=100). Tukista maksettiin hieman edellisvuotista enemmän ja kuitupuusta vähemmän. Viime vuoden kantohintataso oli kuitenkin reaalisesti 8 prosenttia alempi kuin vuosina 2004–2013 keskimäärin. Kymmeneen edeltävään vuoteen verrattuna suhteellisesti eniten on pudonnut kuusikuitupuun hinta (–25 %).

- Yksityismetsistä hankintakaupoin ostetun puun hinta laski reaalisesti vajaalla prosentilla vuoden takaisesta. Tukkipuun hintataso kohosi puolella prosentilla ja kuitupuun laski kahdella prosentilla. Kantohintojen tapaan myös hankintahintataso jäi reaalisesti 8 prosenttia edeltävän kymmenen vuoden hintojen keskiarvon alapuolelle.

- Vuonna 2014 yksityismetsistä ostettiin 34,0 miljoonaa kuutiometriä puuta. Määrä jäi 8 prosenttia edellisvuotista pienemmäksi. Puukauppamäärille on tyypillistä suuri vuosien välinen vaihtelu.

- Ostot tehtiin pääasiassa pystykaupoin (27,7 milj. m³), joiden osuus koko puumäärästä ylsi neljään viidesosaan. Pystykauppojen osuus puukaupasta oli tavanomainen. Suurin osa pystykaupoin ostetusta puusta tuli uudistushakkuuleimikoista (19,6 milj. m³). Uudistushakkuiden osuus pystykauppapuusta oli 71 prosenttia, harvennushakkuiden 16 prosenttia ja ensiharvennusten 13 prosenttia. Pystykauppapuusta 50 prosenttia oli tukkipuuta, 46 prosenttia kuitupuuta ja 3 prosenttia pikkutukkia.

- Hankintakaupoin ostettiin 6,0 miljoonaa kuutiometriä puuta. Hankintakauppapuusta 73 prosenttia oli kuitupuuta, 26 prosenttia tukkipuuta ja loput pikkutukkia.

Hyväksy toiminnalliset evästeet nähdäksesi sivulle upotetun graafin.

Back to the top of the page