Siirry pääsisältöön

Merikutuisen siian merkintätulokset

Mesimetu

Hankkeessa selvitetään väri- ja carlinmerkittyjen merikutuisten siikojen palautumista saaliiseen istutuspaikkojen lähialueella sekä istutusten tuottoa. Tutkimus ja kalastuselinkeino toimivat yhteistyössä paikallisen kasvatus- ja istutustoiminnan merkityksen selvittämiseksi ja siiankalastuksen tukemiseksi. Hanke tuottaa lisätietoa alueellisen siian kalastuksen ohjaamiseksi ja kalakantojen hoidon edistämiseksi.

Aineiston kertyminen, raportoidaan kerran vuodessa. Loppuraportti tuotetaan hankkeen päättyessä.