Siirry pääsisältöön

Heterobasiodon-juurikäävän virustorjunta

Liiketoimintamahdollisuudet

Haaste

Juurikääpäsienten sukuun kuuluu useita tuhoisia metsäpatogeenejä, jotka vahingoittavat havumetsiä kaikkialla maailmassa. Suomessa männynjuurikääpä tappaa mäntyjä ja kuusenjuurikääpä lahottaa kuusten arvokkaimpia osia. Nykyiset kantojen käsittelymenetelmät ehkäisevät uusia tartuntoja, mutta eivät tehoa juuristoon jo levinneeseen juurikääpään, joten sieni jatkaa leviämistään torjuntatoimista huolimatta. Tämän johdosta tartunnan saaneissa metsissä on juurikäävästä eroon pääseminen osoittautunut äärimmäisen vaikeaksi. Tämän seurauksena taloudelliset tappiot ovat nousseet vuosittain yli 50 miljoonaan euroon Suomessa ja yli 800 miljoonaan euroon Euroopassa.

Ratkaisu

Luke on kehittänyt biologisen virustorjuntamenetelmän, jolla patogeenisiin sieniin tartutetaan niiden elinvoimaa alentavia sieniviruksia. Ratkaisumme perustuu juurikääpä-kantajaisäntään, johon tartutetaan kaksi patogeenin kasvua puussa vähentävää sienivirusta. Virusten isäntinä toimivat sienet istutetaan kantoihin, joissa ilmenee juurikäävän aiheuttaman tyvilahon oireita. Virukset tarttuvat rihmastoon heikentävät niiden kykyä aiheuttaa tauti, joten seuraava puusukupolvi pysyy terveenä. Torjuntatoimet voidaan tehdä joustavasti kierron aikana, eli sekä harvennuksen että päätehakkuun aikana.

Hyödyt

Luken ratkaisu torjuu jo leviämään päässyttä juurikääpää metsäkohteissa, koska se pysäyttää alkuun päässeiden juurikääpäpesäkkeiden laajenemisen ja estää taudin leviämisen uuteen puusukupolveen. Virustorjuntamenetelmämme on pitkävaikutteinen, koska virusinfektiot voivat säilyä vuosikymmeniä havupuiden juuriston juurikääpärihmastoissa ja hidastaa taudinaiheuttajan leviämistä nykyisessä puusukupolvessa. Lisäksi seuraava puusukupolvi on terveempi. Luken ratkaisu on ainoa menetelmä juurien kautta leviävien infektioiden estämiseen metsäkohteissa, joissa on paha tartunta. Ratkaisun ansiosta metsän omistaja voi jatkaa samojen puulajien kasvattamista.

IPR-tilanne

Patentti, Method for Preventing Wood Decay, Related Biocontrol Agent and Uses, haettu 9/2018, on myönnetty Suomessa vuonna 2021. PCT-hakemuksen jälkeinen kansallinen patenttihakemus jätetty Eurooppaan vuonna 2021.