Viimeisen vuosikymmenen aikana Ruotsissa on palanut vuodessa jopa kymmeniä tuhansia hehtaareja metsää, kun Suomessa palopinta-alat ovat olleet tuhannen hehtaarin molemmin puolin. Suomen vahvuuksia ovat olleet nopea palojen havaitseminen ja tehokas torjunta. Ruotsista voisimme ottaa oppia siinä, miten paloalueita suojellaan palojen jälkeen.
Ruotsin kesä 2018 osoitti, että pitkä kuivuus, korkea lämpötila ja useat samanaikaiset palot voivat johtaa vakaviin seurauksiin. Länsinaapurissa paloi tuolloin lähes 25 000 hehtaaria ja suurin yksittäinen palo oli 8 400 hehtaaria. Suomessa paloi samana vuonna noin 1 200 hehtaaria metsää, ja suurin palo jäi noin 50 hehtaariin.
Eroja maiden välillä ei selitä sää, vaan ennemminkin maiseman ja pelastusorganisaatioiden rakenne. Suomessa palon leviämistä hidastavat luonnolliset esteet, kuten järvet ja suot, sekä ihmisen muokkaama maisema. Tiheä metsäautotieverkosto ja siten pienempi ja vaihtelevampi kuviokoko katkovat palon etenemistä enemmän kuin Ruotsissa.
Vuoden 2018 palokauden jälkeiset tutkimukset osoittivat, että nopea vasteaika ja samanaikaisten palojen syttyessä myös torjuntaresurssien riittävyys ovat kriittisiä tekijöitä palontorjunnan kannalta. Palojen havainnointia on sekä Suomessa että Ruotsissa tehostettu lentotähystyksen ohella esimerkiksi kaukokartoitusmenetelmiä kehittämällä.
Palojen jälkivartiointi sammutuksen jälkeen on tärkeä osa riskinhallintaa, ja korostaa resurssien riittävyyden tärkeyttä tilanteissa, joissa useita paloja syttyy samanaikaisesti. Ruotsissa jälkivartioinnin merkitystä osoittaa, että yhdeksän suurinta uudelleen syttynyttä paloa kattoivat yli 60 % kaikesta palaneesta alasta vuonna 2018.
Vaikka Suomen palontorjunta on tehokasta, ilmaston muuttuessa paloriskit muuttuvat myös meillä ja tarvitsemme tarkempaa tietoa siitä, missä olosuhteissa nykyisin harvinaisilta tuntuvat riskit voivat muuttua konkreettisiksi.
Paloriskeihin vaikutetaan jo ennen palon syttymistä. Paloriskien hallintaa ei kannata tarkastella vain sammutuksen näkökulmasta, vaan osana maisematasoista metsien käyttöä, ennallistamista ja alueellista suunnittelua.
Erityisesti turvemaiden merkitys korostuu ilmaston lämmetessä. Ennallistetut ja kosteina säilyvät suot voivat toimia luontaisina palon leviämisen esteinä, kun taas ojitetuilla turvemailla palot voivat kyteä pitkään ja olla vaikeita sammuttaa. Suomen viimeaikaisista paloista Kalajoen ja Haukiputaan palot olivat suurelta osin ojitetuilla turvemailla, mikä viittaisi turvepaloriskin kasvuun.
Palanut metsä on usein taloudellinen tappio, mutta ekologisesti metsäpalo on boreaalisen metsän luontainen häiriö. Palaneet alueet voivat olla arvokkaita lahopuusta, hiiltyneestä puusta ja nuorten metsien sukkessiovaiheista riippuvaisille lajeille.
Ruotsissa vuoden 2018 palojen jälkeen esimerkiksi Ängrabrännan ja Nötberget norra suojeltiin palon synnyttämien luontoarvojen vuoksi yhteensä useita tuhansia hehtaareja.
Ekologisesti metsäpalo on boreaalisen metsän luontainen häiriö.
Suomessa paloalueita on viimeisen vuosikymmenen aikana suojeltu METSO-ohjelman puitteissa muun muassa Kalajoen, Muhoksen ja Haukiputaan paloalueilla. Suojelun piirissä on kuitenkin ollut yhteensä vain satakunta hehtaaria, käytännössä vain Pohjois-Pohjanmaan alueella. Yksittäisten ennallistamispolttojen pinta-alat ovat näistäkin vain murto-osa.
Ruotsin kokemukset osoittavat, että suurten palojen jälkeen luontoarvoja voidaan tunnistaa ja suojella nykyistä järjestelmällisemmin. Paloalueiden suojelussa tulisi Suomessakin pyrkiä suurempiin pinta-aloihin sekä parempaan maantieteelliseen kattavuuteen.
Tuore ruotsalainen mielipidetutkimus myös osoittaa, että tieto palojen ekologisista vaikutuksista voi muuttaa suhtautumista palon jälkeiseen metsänkäsittelyyn. Siksi paloalueita koskevat päätökset ovat taloudellisten valintojen lisäksi myös luontoarvojen tunnistamisen ja sosiaalisen hyväksyttävyyden kysymyksiä.
Euroopan komission tuore maastopalostrategia tukee samaa johtopäätöstä, johon Suomen ja Ruotsin vertailu ohjaa: palojen hallinta on kokonaisvaltaista riskien hallintaa, jossa yhdistyvät ennaltaehkäisy, varautuminen, nopea vaste ja jälkihoito, mutta myös palaneiden alueiden luontoarvojen arviointi.
Pohjoismailla olisi hyvät edellytykset vahvistaa yhteistyötä erityisesti boreaalisten metsien riskien ennakoinnissa, palojen jälkeisten luontoarvojen tunnistamisessa sekä siinä, miten metsätalouden, ennallistamisen ja pelastustoimen ratkaisut voivat yhdessä lisätä ilmastokestävyyttä.
