Rantaniittyjen kovakuoriaisia
Heli Vainio, FM biologi, Kovakuoriaistyöryhmä
Rantaniityillä elää runsas joukko erilaisia kovakuoriaisia sekä rannikolla että sisämaassa. Monet rantaniittyjen tavanomaisimmat lajit ovat sellaisia, joihin voi törmätä esimerkiksi ojien reunakasvillisuudessa hyvin erilaisissa ympäristöissä, pientareilla tai vaikka kuivilla niityillä kaukana vedestä. Näiden lisäksi rantaniityillä esiintyy lajeja, jotka ovat erikoistuneet elämään nimenomaan rannan tietyssä osassa, kuten aivan vesirajan tuntumassa paljaalla märällä hiekalla.
Useat tiukasti erikoistuneet kovakuoriaislajit ovat uhanalaisia tai muilla tavoin huomionarvoisia kuten erityisesti suojelluiksi määriteltyjä. Niiden esiintyminen on vyöhykkeenomaista seuraten ranta-alueen tiettyjä olosuhteita tai kasvilajeja. Esimerkiksi kasvillisuuden korkeus ja tiheys, kosteusolot ja karikkeen määrä tai sen puute vaikuttavat vaateliaampien kovakuoriaislajien esiintymiseen.
Monipuolisten rantaniittyjen kovakuoriaisia
Rantaniittyjen yläosissa kovakuoriaisten runsauden huomaa nopeasti erityisesti alkukesällä touko-kesäkuussa. Lämpimänä päivänä niityllä kävellessä vaatteisiin lennähtelee lyhyiksi hetkiksi mustan ja punaisen kirjavia kapeita sylkikuoriaisia (Cantharidae), kapeita puikkomaisia seppiä (Elateridae) sekä hyvin nopeita takapäätään skorpionimaisesti nostelevia lyhytsiipisiä (Staphylinidae). Havaittujen lajien elintavat vaihtelevat runsaasti; on petoja, kasvinsyöjiä ja hajoavaa kasviainesta syöviä lajeja. Erityisesti korkeakasvuisilla merenrantaniityillä ja sisävesien korkeakasvuisilla rantaniityillä lajisto on usein runsas ja monipuolinen. Niillä haahuillessa jopa ahkeralla luontohavainnoijalla menee hetki siihen, että kameraan tai haaviin osuva päivän lajisto alkaa olla tuttua ja itseään toistavaa.
Rantaniittyjen kovakuoriaisten lajimäärään vaikuttavat usein positiivisesti rantaviivan rikkonaisuus, erilaiset lammet ja fladat sekä korkeuden vaihtelu niittykasvillisuudessa ja rannan topografiassa. Monipuolista lajistoa tukevat rantaniityn avoimuutta ylläpitävät toimet eli ruovikoitumisen ja metsän tai pensaikon liiallisen levittäytymisen estäminen raivaamalla, niittäen tai laiduntaen. Järviruovikoissakin elää omat kovakuoriaislajinsa, mutta kasvillisuuden monimuotoisuuden väheneminen ruovikoitumisen myötä yksipuolistaa myös kovakuoriaislajistoa. Lisäksi kauemmas ja korkeammalle vesirajasta ulottuvat leveät rantaniityt lieventävät voimakkaiden tulvien negatiivisia vaikutuksia. Vaikka tulvat ovat tärkeitä rantalaidunten monimuotoisuudelle ja eliöyhteisön dynamiikalle, liian voimakkaat ja pitkäkestoiset tulvat koituvat monien rantaniittyjen hyönteisten kohtaloksi.
Yksi rantaniittyjen tyypillisistä lajiryhmistä ovat monille tutut leppäpirkot eli leppäkertut (Coccinellidae). Yleinen rantaniittyjen laji on kosteikkopirkko (Anisosticta novemdecimpunctata), joka on alle puolen sentin kokoinen keltamusta kosteiden ympäristöjen laji. Sitä esiintyy yleisenä erilaisilla rantaniityillä pensaikkovyöhykkeeseen asti koko maassa Käsivarren Lappia lukuun ottamatta. Kosteikkopirkko syö nykytiedon mukaan sekä kirvoja että tietyillä kasviryhmillä esiintyviä härmäsieniä. Nämä pienet pilkkutakit talvehtivat sekä rantakasvillisuuden että karikkeen seassa.
Muita rantaniittyjen leppäpirkkoja ovat noin parimilliset pikkupirkot viitapikkupirkko (Nephus bipunctatus), jota tavataan harvinaisena matalammasta kasvillisuudesta esimerkiksi hietikkorannoilta valtaosassa maata, ja limopikkupirkko (Nephus limonii), joka on luokiteltu silmälläpidettäväksi ja esiintyy merenrantojen suolamailla Etelä-Suomessa. Ainakin viitapikkupirkko käyttää ravintonaan villakilpikirvoja. Rantojen umpeenkasvu ja hiekkarannoille rakentaminen ovat tärkeimpiä uhkatekijöitä näille leppäpirkkolajeille. Rantaniittyjen laidunnus ja niitto hyödyttävätkin monia leppäpirkkolajeja.
Lähemmäs rantaa mennessä kovakuoriaislajisto vaihtuu osin toisenlaiseksi. Kasvillisuuden muuttuessa sarapainotteiseksi lajistoon saattaa ilmestyä ranta- ja vesikasveilla eläviä kauttaaltaan metallinhohtoisia ja jykevänoloisia ruokokuoriaisia (Donaciinae). Ne ovat runsaita erityisesti järven- ja joenrantaniityillä. Monet näistä erittäin kauniista lehtikuoriaisista ovat hyvin aktiivisia lentäjiä lämpiminä alkukesän päivinä - yksilöt pyrähtelevät lentoon niin nopeasti, että niiden valokuvaamisessa tai haavimisessa pitää olla skarppina.
Ruokokuoriaiset ovat herkkiä ruovikoitumiselle ja vesirajassa tapahtuvalle umpeenkasvulle, sillä ne ovat riippuvaisia kullekin lajille tyypillisistä ravintokasveista, kuten saroista, palpakoista tai sarjarimmestä. Ryhmästä yksi laji, pääasiassa luhtasaralla elävä ja Jyväskylän korkeudelta asti tavattu helmaruokokuoriainen (Donacia brevitarsis), on luokiteltu viimeisimmässä uhanalaisuusarvioinnissa vaarantuneeksi.
Seisovien tai hitaasti virtaavien vesien rannoilla esiintyy usein hyvinkin runsaasti 2–5 mm mittaisia pyöreitä ja ruskeankirjavia kaavikkaita (Contacyphon). Sekä jykevien ruokokuoriaisten että heiveröisten kaavikkaiden toukat elävät vedessä. Ruokokuoriaisten toukat elävät vesikasvien sisällä kasvinsyöjinä saaden happea suoraan isäntäkasvinsa huokoisesta kaasujen siirtämiseen erikoistuneesta solukosta. Kaavikkaiden toukat taas elävät vedessä detrivoreina eli kuollutta ja hajoavaa orgaanista ainesta suodattaen ja syöden.
Laidunnettujen rantaniittyjen lantakuoriaisia
Laidunnetun rantaniityn olosuhteet kovakuoriaisille ovat melko erilaiset verrattuna hoitamattomaan rantaan. Rantalaitumen kasvillisuus on tyypillisesti matalampaa ja mikroilmasto poikkeaa huomattavasti hoitamattomasta alueesta. Lisäksi laidunnus tuo alueelle yhden vähemmän yllättävän resurssin: lantaa.
Matalaksi syöty rantaniitty, eläinten sorkkien kuluttama maapohja ja tuore lanta ovat yhdistelmä, josta hyötyy esimerkiksi vaarantuneeksi luokiteltu lounalantiainen (Calamosternus granarius). Noin puolen sentin mittainen laji esiintyy usein hiekkaisilla ja savipohjaisilla avoimilla rantalaitumilla, joissa on laiduneläinten lantakasojen alla paljasta maata. Tähän kiiltävänmustaan lantiaislajiin voi törmätä rannan lantakasoja tonkimalla erityisesti aikaisin keväällä, mutta lajin ollessa aikuistalvehtija sitä voi tavata käytännössä ympäri vuoden. Aikuisia lounalantiaisia havaitaan rantaniityillä myös rakkolevävalleista, muusta hajoavasta kasviaineksesta ja jopa raadoista. Laji esiintyy pääasiassa Etelä-Suomen rannikolla ja Ahvenanmaalla, ja sen runsas esiintyminen on sidoksissa laidunnukseen ja avointen rantaniittyjen säilymiseen. Lajin voisi sanoa jopa rakastavan ylilaidunnusta sen suosiessa voimakkaasti kasvittomiksi kuluneita rantoja. Keski-Euroopassa laji esiintyy rantojen ohella pikkunisäkkäiden käytävissä.
Toinen laidunnettujen rantojen lantiaislaji on vaarantuneeksi luokiteltu hietalantiainen (Bodilopsis sordida). Tämä likaisenkeltainen 5–8 mm kokoinen laji suosii voimakkaasti avoimia hiekkapohjaisia laitumia. Lajia on havaittu lähes Kuusamon korkeudelta asti, ja se on runsas esimerkiksi Siikajoen Tauvonniemellä ja Kokkolan Lohtajalla. Laji eroaa monista muista huomionarvoisista lantakuoriaisista levinneisyysalueensa perusteella, sillä monet muut lajit esiintyvät vain eteläisessä Suomessa tai rannikolla. Keskikesällä lentävä hietalantiainen rakastaa paahdetta ja kuumuutta, minkä vuoksi laji hyötyy ranta-alueen avoimena pitämisestä ja pensaikkojen poistosta. Muiden lantakuoriaisten tapaan sen esiintymiselle on oleellista, että alueella on laiduneläimiä lajin aikuisten lentäessä ja että laidunnus on vuosittaista vähintään osalla alueen laidunlohkoista.
Tavanomaisempi laji laidunnetuilla rantaniityillä on isosittiäinen eli sontiainen (Geotrupes stercorarius). Tämä Rovaniemeä pohjoisempaakin tavattu, joskus jopa kolmesenttinen lantakuoriainen hyötyy myös alueiden avoimena pitämisestä, sillä se on runsaimmillaan juuri avoimilla savipohjaisilla laitumilla. Sontiainen on hurmaava lantakasojen ekologinen insinööri kaivaen lantakasan alle maahan peukalon paksuisia tunneleita, joihin se varastoi lantaa toukilleen jopa puolen metrin syvyyteen. Lajin tunneleita hyödyntävät myös muut lantakuoriaiset, ja esimerkiksi silmälläpidettävä punalantiainen hyödyntää joskus sontiaisen lantavarastoja. Sontiaisen runsas esiintyminen laitumella vaikuttaisi usein korreloivan hieman pidemmän laidunnusjatkumon kanssa.
Sontiaisen toukkien kehitys kestää hieman yli vuoden eivätkä toukat kestä pitkää aikaa veden alla. Tämän vuoksi lajia edesauttaa laidunnetun alueen jatkuminen selkeästi kuivan maan puolelle, mieluusti mahdolliseen metsän reunaan asti. Ylipäätään laidunnettujen rantaniittyjen lantakuoriaisten kannalta lämpö, paahteisuus ja pitkä laidunnusjatkumo ovat tärkeitä seikkoja hyödyttäen muun muassa huomionarvoista lajistoa.
Rantalaitumet muiden uhanalaisten kovakuoriaisten "hotspotteina"
Rantaniityillä laiduneläimet tukevat myös muunlaista kovakuoriaislajistoa, joka on riippuvainen matalaa kasvillisuutta kasvavista loivista rannoista, jopa mutaisista tai luhtaisista ranta-alueista, suolamaista tai kasvittomiksi kuluneista laikuista. Tällaiset laikut tai vyöhykkeet rantaniityillä ovat varsinaisia uhanalaisen lajiston “hotspotteja” eli tihentymiä. Näissä elinympäristöissä esiintyvät huomionarvoiset lajit ovat muun muassa petoja, kasvinsyöjiä ja niin kutsuttuja hautaajia eli maahan tunneleita kaivavia lajeja.
Rantojen uhanalaisia kovakuoriaislajeja uhkaa usein rantaniityn umpeenkasvu, ja siten laidunnus ja niitto parantavat monien lajien säilymisen todennäköisyyttä huomattavasti. Usein laidunnus on niittoa tehokkaampi menetelmä, koska laidunnuksessa eläinten sorkat rikkovat maanpintaa luoden monipuolisemmin ja varmemmin monille lajeille soveltuvia lähes kasvittomia tai kuluneita elinympäristölaikkuja.
Kyrmymerimyyriäinen (Bledius spectabilis) on esimerkki lähes paljaiden ja niukan kasvillisuuden rantojen lajeista. Sen molemmilla sukupuolilla on etuselässään näyttävä keihäsmäinen piikki, jonka varma käyttötarkoitus on yhä tuntematon. Lajia tavataan rannikolla avoimilla loivilla ranta-alueilla, joissa on hyvin hienoa ja tiivistä hiekkaa. Usein samoilla alueilla kasvaa suolayrttiä tai muita pienikokoisia suolamaiden kasvilajeja. Pohjoisimmat havainnot kyrmymerimyyriäisestä ovat Porista, mutta sille sopivia ranta-alueita olisi myös pohjoisempana rannikolla esimerkiksi Kokkolassa. Sekä lajin aikuiset että toukat syövät hienoa orgaanista materiaalia (detritusta) ja pieniä selkärangattomia. Toukat elävät hiekassa omissa viinipullon muotoisissa tunneleissaan, jotka voi huomata tunnelin edustalla olevasta pienestä vaaleaksi kuivuneesta hiekkakeosta.
Kyrmymerimyyriäinen poikkeaa monista muista kovakuoriaisista sen tavassa hoitaa toukkiaan; aikuiset naaraspuoliset myyriäiset putsaavat nuorten toukkien tunnelien edustoja sekä sulkevat ja avaavat tunnelien suuaukot yksitellen vedenkorkeuden niin vaatiessa. Ilman naaraiden toimintaa tunneleihin muodostuisi nopeammin hapettomat olosuhteet ja mahdollisesti myös hometta. Tällöin pienten toukkien olisi tarve vaihtaa tunneliaan hiekan päälle kiipeämällä, ja ne saattaisivat joutua esimerkiksi maakiitäjäisten saaliiksi hienolla hiekalla mönkiessään. Aikuisten myyriäisten avulla toukat voivat kasvaa hiekan sisällä kunnes ne ovat tarpeeksi kookkaita puolustautuakseen pedoilta siirtyessään pois vanhasta tunnelistaan ja kaivaessaan uutta tunnelia itselleen. Laji talvehtii ilmeisesti aikuisena syvemmällä rannan hiekassa.
Muita esimerkkejä huomionarvoisista lajeista laidunnetuilla rannoilla on harvinainen ja vaarantuneeksi luokiteltu vähähyrrä-niminen maakiitäjäinen (Bembidion minimum), jota esiintyy rannikon suolamailla aina Kokkolassa asti. Luhtaisilla rannoilla sen sijaan esiintyy hieman suurempaa näyttävää ja vaarantuneeksi luokiteltua viherkehnäkiitäjäistä (Chlaenius nigricornis). Lajia esiintyy sekä rannikolla että sisämaassa Kalajoen korkeudella asti. Hieman erityyppinen laji on myös vaarantuneeksi luokiteltu merityöryläs (Heterocerus flexuosus), joka kaivaa mutaiseen rantaan tunneleita ja syö erilaisia piileviä ja muita pieneliöitä. Meritöyrylästä esiintyy merenrantaniityillä Oulun korkeudella asti.
Rantaniittyjen vesikuoriaisista
Oleellinen osa rantaniittyjen kovakuoriaislajistoa ovat vedessä aikuisuutensa elävät lajit. Näihin kuuluvat esimerkiksi sukeltajien (Dytiscidae), pohjasukeltajien (Noteridae) ja vesiäisten (Hydrophilidae) heimot. Vesikuoriaisia esiintyy hyvin erilaisilla rantavyöhykkeillä - osaa lajeista tapaa nimenomaan ruovikon seasta ja osaa taas luhtaisten tai jopa suomaisten rahkasammalia kasvavien rantojen edustalta. Erilaisilla rannoilla on siis omat vahvuutensa ja omat lajistonsa, mikä kannattaa ottaa huomioon mahdollisia hoitotoimia suunnitellessa. Korkeimmat vesikuoriaisten lajimäärät lienevät korkeakasvuisilla sisävesien ja merenrantaniittyjen loivilla rannoilla, joissa on aukkoja rantakasvien peittävyydessä ja pohjalla esimerkiksi hienoa hiekkaa tai savea. Monipuolista vesikuoriaislajistoa on esimerkiksi Jungfruskärin rannoilla, joilla esiintyy suolamaakasveista suolayrttiä ja vähähyrrä -kovakuoriaista.
Eräs rantaniittyjen edustalla elävä laji on meriuposkuoriainen (Macroplea pubipennis). Laji on läheistä suku aiemmin mainituille ruokokuoriaisille, ja se on EU:n luontodirektiivin II-liitteen laji ja koko maassa rauhoitettu. Meriuposkuoriainen on luokiteltu silmälläpidettäväksi viimeisimmässä uhanalaisuusarvioinnissa. Noin puolen sentin mittainen vaaleankeltainen laji esiintyy harvakseltaan koko rannikolla matalissa ja suojaisissa lahdissa, joissa sen toukat elävät ainakin kiehkuraärviällä ja hapsividalla. Laji esiintyy Euroopassa vain Ruotsissa ja Suomessa, ja se suosii nimenomaan lahtia, joissa kasvaa niukasti muuta kasvillisuutta sen ravintokasvien lisäksi.
Ranta-alueiden rakentaminen on meriuposkuoriaisen suurin uhka umpeenkasvun ja vedenlaadun huonontumisen ohella. Lajin esiintymistä voidaan tukea estämällä ruovikoitumista ja varmistamalla, etteivät lajin tunnetut populaatiot jää eristyksiin esimerkiksi rakentamisen vuoksi. Meriuposkuoriainen vaikuttaa olevan herkkä ruoppaamiselle. Asiantuntija-arvioiden mukaan lajille sopiva hoitotoimi saattaisi olla avovesialtaiden luominen rantakasvillisuuden sekaan.
Aiheesta muualla
Ihana lanta on monien hyönteisten elinehto (Heli Vainio, Blogi-kirjoitus 2022, Rantalaidun-hanke) https://www.luke.fi/fi/blogit/ihana-lanta-on-monien-hyonteisten-elinehto
Juha Laaksosen luontoretki: Rantojen hyönteiset (Yle 2017, audio) https://areena.yle.fi/1-3876905
Rantojen hyönteiset (Sami Karjalainen, Docendo 2017)
Suomen Leppäkertut (Sami Karjalainen, Docendo 2020) ja sivusto: https://www.samikarjalainen.fi/leppikset/lajit.html