Siirry pääsisältöön

Uusi EU-hanke tuottaa yhtenäistä tietoa Euroopan metsistä – tutkittu tieto tukee etenemistä kohti ilmastoneutraaliutta

Uutinen 9.11.2022

PathFinder-hanke edistää Euroopan maiden siirtymää kohti ilmastoneutraalia ja kestävää yhteiskuntaa ja taloutta yhdenmukaistamalla tiedonkeruuta sekä tarjoamalla ajantasaista tietoa päätöksenteon tueksi.

Euroopan metsien yhdenmukainen ja nykyistä parempi seuranta auttaa tuottamaan tietoa ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja siihen sopeutumiseksi. PathFinder-hankkeen tavoitteena on parantaa Euroopan metsien seurantaa.

Tutkittu tieto tukee päätöksentekoa, joka auttaa lisäämään hiilen varastointia ja pysäyttämään metsien biologisen monimuotoisuuden vähenemisen.

”Poliittiset päätökset perustuvat luotettaviin tietoihin metsävarojen tilasta ja tulevasta kehityksestä”, sanoo PathFinder-hankkeen koordinaattori Johannes Breidenbach Norwegian Institute of Bioeconomy Research NIBIOsta.

Metsät ovat keskeisiä taloudelle, ilmastolle ja monimuotoisuudelle

PathFinder-hankkeessa kehitetään Euroopan metsien yhteinen seurantajärjestelmä kansallisten valtakunnan metsien inventointien ja muiden olemassa olevien seurantajärjestelmien pohjalta. Yhdenmukainen metsäseuranta takaa, että saatavilla on ajantasaista ja johdonmukaista tietoa metsien kasvihuonekaasupäästöistä kaikkialla Euroopassa.  

”Jopa naapurimaiden välillä on eroja siinä, miten kansallisia metsäinventointeja tehdään”, Breidenbach sanoo. ”PathFinder-hankkeen avulla yhdenmukaistamme tapoja, joilla tietoja kerätään metsistä kaikkialla Euroopassa ja joilla näitä tietoja jaetaan.”

EU edellyttää metsäpohjaiseen biotalouteen liittyvän politiikan edistävän myös ilmastonmuutoksen hillintää ja vahvistavan luonnon monimuotoisuutta. ”Tällä hetkellä päätöksentekoa vaikeuttaa ajantasaisen ja luotettavan tiedon puuttuminen.”

Kohti kestäviä metsänhoidon polkuja Euroopassa

PathFinder-hankkeessa kehitetään myös ennustemalleja Euroopan metsien roolista ilmastonmuutoksen hillitsemisessä ja siihen sopeutumissa erilaisissa skenaarioissa.   

”Tällaisia malleja tarvitaan, jotta voidaan seurata edistymistä kohti tavoitteita ja jotta päätöksentekoa voidaan mukauttaa, kun uutta tietoa tulee saataville”, Breidenbach sanoo.

PathFinder-hankkeen tavoite on yhdistää lyhyen aikavälin päätökset pitkän aikavälin tuloksiin ja siten tarjota entistä tehokkaampia sekä kestävämpiä metsänhoidon polkuja tulevaisuudessa. Keskustelua parhaista käytännöistä käydään tutkijoiden ja sidosryhmien - poliittisten päättäjien, maanomistajien, metsänhoitajien sekä luonnon ja biologisen monimuotoisuuden suojelijoiden - kesken.

”Monet vaihtoehdot johtavat kohti ilmastoneutraalia Eurooppaa. Lähestymistapamme PathFinder-hankkeessa on löytää Euroopan metsille polku, joka johtaa mahdollisimman vähäisiin kompromisseihin ja mahdollisimman suureen synergiaan metsien tarjoamien monien ekosysteemipalvelujen välillä”, Breidenbach sanoo.

Kaikkiaan 23 tutkimusorganisaatiota eri puolilta Eurooppaa osallistuu Horisontti Eurooppa (HORIZON) -tutkimus- ja innovaatio-ohjelman rahoittamaan nelivuotiseen hankkeeseen. Suomesta mukana ovat Luonnonvarakeskus, Ilmatieteen laitos, Helsingin yliopisto ja Teknologian tutkimuskeskus VTT. Hankkeen kokonaisbudjetti on 6,3 miljoonaa euroa, ja se jatkuu syyskuuhun 2026 asti.

Tietoja PathFinderistä

  • NIBIOn tutkimusprofessori Johannes Breidenbach koordinoi nelivuotista PathFinder-hanketta, jonka budjetti on 6,3 miljoonaa euroa ja johon osallistuu 23 tutkimuskumppania.
  • Kesto: Syyskuu 2022 – Elokuu 2026
  • PathFinder-hanke on jaettu kuuteen työpakettiin:
  1. Kenttätietojen keruu – Consejo Superior de Investigaciones Científicas (CSIC), Espanja
  2. Kartoitus- ja laskenta-alusta LULUCF:n ja biologisen monimuotoisuuden seurantaa varten – Luonnonvarakeskus (LUKE), Suomi
  3. Metsän- ja maankäytön skenaariot – Vrije Universiteit Amsterdam (VUA), Alankomaat
  4. Politiikoiden ja polkujen arviointi – Albert-Ludwigs University Freiburg (ALU), Saksa
  5. Viestintä, levittäminen ja hyödyntäminen – European Landowners Organization (ELO), Belgia
  6. Hankkeen hallinnointi – Norwegian Institute of Bioeconomy Research (NIBIO), Norja
  • PathFinder saa rahoitusta Euroopan unionin Horisontti Eurooppa (HORIZON) -tutkimus- ja innovaatio-ohjelmasta (tunnistenumero 101056907).
  • Twitter: @EuPathFinder