Tuulivoiman sijoittumiseen vaikuttaa ratkaisevasti se, painotetaanko suunnittelussa luontoarvoja vai etäisyyttä asutukseen. Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja Oulun yliopiston tutkimuksen mukaan alueellinen sähköomavaraisuus voi edellyttää kompromisseja näiden tavoitteiden välillä.
Tuoreen Pirkanmaata pilottialueena tarkastelevan paikkatietotutkimuksen mukaan tuulivoiman rakentaminen kohdistuisi eri alueille riippuen siitä, painotetaanko suunnittelussa luontovaikutusten minimointia vai riittävää etäisyyttä asutukseen.
"Tulokset korostavat moninäkökulmaisen suunnittelun merkitystä. Tuulivoiman rakentamisessa eri tavoitteet, kuten luonnonsuojelu ja asutuksen huomioiminen, voivat olla keskenään ristiriidassa", avaa Luken väitöskirjatutkija Saara Luukkonen.
Tuulivoimalle soveltuvimpia alueita Pirkanmaalla arvioitiin kolmessa eri skenaariossa, joissa tarkasteltiin vuoden 2035 ennustettua tuulisähkön tuotantokapasiteettia (koko maa 34,2 GW, josta Pirkanmaan laskennallinen osuus 3,4 GW).
Ensimmäisessä skenaariossa Pirkanmaan nykyinen sähköntuotannon omavaraisuusaste (20 %) säilyisi ennallaan. Jos kaikki sähkö tuotettaisiin tuulivoimalla, tuotantokapasiteetti olisi noin 0,7 GW. Toisessa skenaariossa maakunta saavuttaisi omavaraisuuden sähkön- ja siten myös tuulivoiman tuotannossa (3,4 GW). Kolmannessa skenaariossa tuulivoimaa sijoitettaisiin maakuntaan niin paljon kuin sitä kaikkein soveltuvimmille alueille saataisiin mahtumaan. Tällä maksimituotannon laskelmalla sähköntuotantokapasiteetti olisi hieman yli 5 GW.
Tuulivoimalle soveltuvimmiksi määriteltiin alueet, joille mahtuisi vähintään viisi turbiinia, joiden luontoarvot ovat mahdollisimman alhaiset muun muassa elinympäristön laadun ja yleisyyden, maankäytön ja suojelualue-etäisyyden perusteella ja joiden etäisyys sekä asuin- että lomarakennuksiin on mahdollisimman suuri. Lisäksi huomioitiin lainsäädännön ja viranomaisohjeiden asettamat rajoitteet.
Valittujen kriteerien perusteella laajimmat tuulivoimalle soveltuvat alueet sijaitsisivat Pirkanmaan luoteisosan metsäisillä alueilla, joissa asutustiheys on alhainen.
Kun huomioidaan vain yhtenäiset hyvin soveltuvat alueet, joille mahtuu vähintään viisi turbiinia, tuulivoiman maksimituotantoalaksi saataisiin noin 60 000 hehtaaria. Tämä vastaisi mainittua noin 5 GW kapasiteettia. Luontoarvoihin ja asutusetäisyyteen perustuvat soveltuvimmat alueet poikkeavat tarkastelun tulosten mukaan huomattavasti toisistaan. Nykyisen omavaraisuusasteen skenaariossa ne sijoittuvat kokonaan eri alueille ja omavaraisuusskenaariossa pääosin eri alueille. Maksimiskenaariossa päällekkäisyyttä on enemmän, koska tuulivoimalle valikoituu kummankin kriteerin kannalta myös hieman heikommin soveltuvia alueita.
“Jos sekä luonnon monimuotoisuus että etäisyys asutukseen otetaan tuulivoimatuotannossa huomioon, joudutaan tekemään kompromisseja kaikkein suotuisimpien sijaintien suhteen”, Luukkonen pohtii.
Sekä luonnon että asutusetäisyyden kannalta soveltuvat alueet (kartassa vihreällä värillä) riittäisivät hieman yli 2 GW sähköntuotantokapasiteettiin. Tämä riittäisi kattamaan nykyisen omavaraisuusasteen skenaarion (20 %) vaatiman kapasiteetin. Maakunnalliseen sähköomavaraisuuteen nämä alueet eivät riittäisi, vaan mukaan tulisi ottaa joko luontoarvojen tai asutusetäisyyden kannalta heikommin soveltuvia alueita.
Energiasiirtymä kytkeytyy yhä selvemmin maankäyttöön. Samalla kun luontoympäristöjen säilyttämistä puolustetaan, turbiinit halutaan pois asutuksen lähettyviltä.
“Tuulivoimateollisuus joutuu tasapainottelemaan muiden maankäyttötarpeiden, kuten monimuotoisuuden suojelun, metsätalouden, virkistyskäytön ja kansalaisten hyväksynnän välimaastossa”, professori Anne Tolvanen Lukesta kertoo.
”Etäisyysvaatimusten kasvu, esimerkiksi uuden alueidenkäyttölakiehdotuksen myötä, voi siirtää tuulivoimatuotantoa lisää kohti Pohjois-Suomea, jossa tilaa on enemmän ja asutus harvempaa. Tämä puolestaan kasvattaa tarvetta uusille siirtolinjoille. Niiden vaikutus maankäyttöön ja sitä kautta luontoon on suurempi kuin itse turbiinien”, Tolvanen jatkaa.
Kasvava tuulivoimatuotanto edellyttää yhä tarkempaa yhteensovittamista muun maankäytön kanssa. Paikkatietoon perustuvat tarkastelut auttavat arvioimaan maankäytön vaikutuksia laajemmin ja ehkäisemään konflikteja. Samalla on tärkeää tunnistaa ja selvittää tuulivoiman ja siihen liittyvän infrastruktuurin, kuten sähkönsiirron, yhteisvaikutukset luontoon, maisemaan ja ihmisten elinympäristöön. Kokonaisvaltainen tarkastelu tukee kestävämpää päätöksentekoa tilanteessa, jossa energiasiirtymä etenee ja maankäytön paineet kasvavat samanaikaisesti.
Kansainvälisesti vertaisarvioitu tutkimus on julkaistu kesäkuussa Journal of Environmental Management -tiedejulkaisussa. Tutkimus on toteutettu osana Luken REPower-hanketta, jota on rahoittanut Euroopan unioni. Hanke on tuottanut tutkittua tietoa uusiutuvan energian vaikutuksista, haasteista sekä mahdollisuuksista Suomen energiajärjestelmässä. Uusiutuvan energian maankäyttöä tarkastellaan laajasti hankkeen tuottamassa tiekartassa. Tutustu tiekarttaan täällä.
