Siirry pääsisältöön

Robotisoidun kasvintuotannon vaatimukset ja teknologian nykyinen tila

ROBO

Tutkimuksen tavoitteena on edistää kasvintuotantojärjestelmien kehitystä kohti robotisoitua autonomista tuotantoa. Vuonna 2015 tehdyssä Kasvintuotantojärjestelmien digitalisaation tiekartassa (http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-326-150-1) syntyi tutkimuksen ja teollisuuden yhdessä muodostama visio. Tähän visioon pääsemiseksi tarvitaan sekä tutkimusta että tuotekehitystä, joita on ollut eri hankkeissa käynnissä koko ajan.

Tutkimuksessa selvitetään robotisoidun kasvintuotannon vaatimukset ja teknologian nykyinen tila. Tutkimus- ja kehityshankkeissa on keskitytty yksittäisiin teknologisiin osa-alueisiin, jotka on nähty kulloinkin olevan pullonkaulana. Tässä hankkeessa tehdään laajempi katsaus teknologisiin ja ei-teknologisiin vaatimuksiin perustuen todellisiin robotisoidun teknologian käyttötapauksiin. Hankkeessa selvitetään myös mikä on nykyinen teknologinen taso sekä tutkimuksessa että kaupallisissa tuotteissa.