Siirry pääsisältöön

Puun käyttö 2021 (ennakko)

Julkaistu 24.5.2022
  • Vuonna 2021 Suomessa käytettiin raakapuuta kaikkiaan 85,1 miljoonaa kuutiometriä. Määrä kasvoi edellisvuodesta yhdeksän prosenttia ja oli tilastohistorian suurin.
  • Pääosa raakapuusta, 72,2 miljoonaa kuutiometriä, jalostettiin metsäteollisuudessa. Määrä kasvoi edellisvuodesta kahdeksan prosenttia. Metsäteollisuuden jalostamasta raakapuusta kotimaista oli 62,4 miljoonaa kuutiometriä, joka oli yhdeksän prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Tuontiraakapuun määrä nousi prosentilla ja oli 9,8 miljoonaa kuutiometriä.
  • Puutuoteteollisuus käytti raakapuuta 30,4 miljoonaa kuutiometriä. Sahateollisuustuotteiden valmistukseen määrästä meni 27,2 miljoonaa kuutiometriä. Puulevy- ja muu puutuoteteollisuus käytti raakapuuta 3,2 miljoonaa kuutiometriä.
  • Massateollisuudessa raakapuuta kului 41,8 miljoonaa kuutiometriä. Määrästä 34,7 miljoonaa kuutiometriä jalostettiin selluteollisuudessa. Mekaanisessa- ja puolikemiallisessa massateollisuudessa raakapuuta käytettiin 7,1 miljoonaa kuutiometriä.
  • Haketta Suomeen tuotiin vuonna 2021 yhteensä 4,4 miljoonaa kiintokuutiometriä. Metsäteollisuuden tuotantoon tästä kului 2,5 miljoonaa kuutiometriä. Energiaksi tuontihaketta paloi 1,9 miljoonaa kiintokuutiometriä eli 3 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.
  • Energian tuotannossa raakapuuta poltettiin 12,9 miljoonaa kuutiometriä, mikä oli 14 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Energiapuusta 6,5 miljoonaa kuutiometriä kului polttopuuna pientaloissa ja 6,4 miljoonaa kuutiometriä runkopuusta valmistettuna metsähakkeena lämpö- ja voimalaitoksissa.
  • Metsäteollisuuden sivutuotteita ja erilaista tähdepuuta käytettiin 16 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna, kaikkiaan 27,5 miljoonaa kuutiometriä. Metsäteollisuuden tuotantotoimintaan tästä meni sahahakkeena ja puruna 9,8 miljoonaa kuutiometriä ja energian tuottamiseen 17,7 miljoonaa kuutiometriä. Energiantuotannossa lämpö- ja voimalaitokset kuluttivat erilaista metsätähdepuuta (hakkuutähteet ja kannot) 3 miljoonaa kuutiometriä ja metsäteollisuuden sivutuotepuuta (lähinnä teollisuuden puutähdehake, puru ja kuori) 12,7 miljoonaa kuutiometriä. Kierrätyspuuta sekä puupellettejä ja -brikettejä käytettiin 1,6 miljoonaa kuutiometriä. Pientaloissa poltettiin erilaista kierrätys- ja sivutuotepuuta sekä puupellettejä kaikkiaan 0,4 miljoonaa kuutiometriä

Raakapuu sisältää teollisuuden tukki- ja kuitupuun sekä energiantuotannon runkopuun (pienpuu ja järeä runkopuu). Lisäksi raakapuuhun lukeutuu tuontihake- ja puru, mutta ei kotimaisen metsäteollisuuden tuotannossa syntyvä sivutuotepuu (puutähdehake, puru, kuori). Raakapuu ei myöskään sisällä metsätähdepuuta (hakkuutähteet ja kannot) tai kierrätyspuuta. 

Metsäteollisuuden puunkäyttötiedot on esitetty tarkemmin Luonnonvarakeskuksen tilastojulkistuksessa 27.4.2022. Lämpö- ja voimalaitosten käyttämien kiinteiden puupolttoaineiden ennakkotilasto on julkaistu 22.3.2022 ja tietoja on tarkennettu 24.5.2022. Pientalojen polttopuun käyttötiedot lämmityskaudelta 2016/2017 ovat saatavilla tilaston julkistuksestaPuun kokonaiskäyttöä vuonna 2021 koskevat lopulliset tilastotiedot julkaistaan marraskuussa 2022.

Raakapuun käyttö käyttötarkoituksittain

Allow functional cookies to show the embedded graph.

Alla olevassa graafissa on kuvattu puun käyttö Suomessa.

Lukuarvot on esitetty yläpuolella olevassa tekstissä ja ne on saatavilla tilastotietokannassa.