Ulkomaiset havupuut

Douglaskuusten (Pseudotsuga Carrière) sukuun kuuluu 4 lajia, joista 2 kasvaa Pohjois-Amerikan länsirannikolla ja 2 Itä-Aasiassa. Suomessa on kokeiltu vain yhtä, pohjoisamerikkalaista lajia (Pseudotsuga menziesii). Se on luontaisella levinneisyysalueellaan tärkeä sahapuu; muilla lajeilla on metsätaloudellisesti vain vähän merkitystä. Lisäksi tämä sahapuuna arvostettu puu on yksi maailman kookkaimmiksi kasvavista puulajeista.

Douglaskuusi on menestynyt myös Suomessa hyvin. Douglaskuusen puuainetta pidetään lahonkestävänä.

Hemlokit (Tsuga (Endl.) Carrière) kasvavat luontaisina Pohjois-Amerikan länsi- ja itäosissa sekä Japanissa ja Himalajalla. Lajeja tunnetaan kaikkiaan 10.

Hemlokit ovat varjopuita eivätkä viihdy avoimilla kasvupaikoilla. Luontaisilla levinneisyysalueillaan hemlokkeja käytetään saha- ja paperipuuna. Ne ovat myös kauniita koristepuita.

Metsäntutkimuslaitoksen puulajiviljelmissä hemlokit eivät ole menestyneet kovin hyvin. Arin laji on ollut japaninhemlokki. Myös rotkohemlokki on menestynyt heikosti. Muut lajit ovat menestyneet kohtalaisesti ainakin jollakin tutkimusalueella: kanadanhemlokki Solbölessä, vuorihemlokki Ruotsinkylässä ja lännenhemlokki Punkaharjulla. Näitä hemlokkilajeja voidaan kasvattaa koristepuina ainakin Etelä-Suomessa, kunhan käytetään kestävää alkuperää ja istutetaan ne varjoiselle ja suojaiselle paikalle.

Koeviljelmiin on istutettu viittä hemlokkilajia. Solbölessä on kokeiltu kaikkia viittä lajia, mutta Ruotsinkylässä, Aulangolla ja Punkaharjulla vain yhtä lajia. Kaikkiaan hemlokkiviljelmiä on perustettu 12, joista 10 viljelmää on jäljellä. Niiden pinta-ala oli yhteensä noin 0,5 ha. Inventoinnissa kaikista viljellyistä lajeista oli vielä puita jäljellä.

Taimet kasvatettiin taimitarhalla 5–10-vuotiaiksi ja koulittiin 1-3 kertaan. Istutustiheytenä käytettiin yleensä 2,4 x 2,4 m, mutta joskus myös 3,0 x 3,0 m. Viljelmät on perustettu yleensä verhopuuston alle. Myöhemmin verhopuusto on vähitellen poistettu. Äkillinen verhopuuston poisto saattaa vahingoittaa puita. Viljelmiä on perattu tarpeen mukaan.

Marjakuuset (Taxus L.) ovat levinneet Pohjois-Amerikkaan, Itä-Aasiaan ja Eurooppaan. Euroopanmarjakuusen (Taxus baccata) levinneisyysalue ulottuu meillä Ahvenanmaalle, mutta se ei menesty istutettuna sisämaassa. Marjakuusten sukuun kuuluu 8 lajia.

Marjakuuset jäävät yleensä pienikokoisiksi ja pensasmaisiksi. Niiden varjonsieto on erittäin hyvä. Marjakuusi voi saavuttaa jopa 1000 vuoden iän.

Marjakuusia ja niiden lajikkeita käytetään paljon viherrakentamisessa. Marjakuusta on aikoinaan käytetty puuaineen kimmoisuuden takia jousien valmistukseen.

Tuijia (Thuja L.) kasvaa luontaisena Pohjois-Amerikassa ja Itä-Aasiassa. Niitä tunnetaan 6 lajia ja ne ovat kaikki varjopuita.

Tuijat ovat erinomaisia koristepuita, mutta niitä käytetään luontaisilla kasvualueillaan myös sahapuuna. Tuijien puuaine on melko lahonkestävää.

Tuijien pakkasenkestävyys vaihtelee lajista ja alkuperästä riippuen aroista kestäviin. Kanadantuija on osoittautunut melko kestäväksi ja sitä on viljelty Suomessa yleisesti koristepuuna. Jättituijan huono menestyminen meillä taas johtuu ainakin osittain liian eteläisistä alkuperistä.

Koeviljelmiin on istutettu 3 tuijalajia. Solbölessä, Punkaharjulla ja Aulangolla on viljelty kaikkia kolmea ja Ruotsinkylässä kahta lajia. Kaikkiaan tuijilla on perustettu 34 viljelmää, yhteiseltä pinta-alaltaan 8,8 ha. Vuoden 1996-97 inventoinnissa viljelmistä oli jäljellä 31 ja lajeista kaikki kolme.

Taimet kasvatettiin taimitarhalla 4–7-vuotiaiksi ja koulittiin 1-2 kertaan. Istutustiheytenä käytettiin 1,0 x 1,0 m – 3,0 x 3,0 m, mutta pääasiallisesti 1,6 x 1,6 m. Viljelmät on perustettu yleensä verhopuuston alle. Jättituijan viljelmissä voimakas verhopuuston poisto on vioittanut ja tappanut puita, siksi verhopuusto on pyritty säilyttämään.

Valesypressit (Chamaecyparis Spach) kasvavat luontaisina Pohjois-Amerikan länsirannikolla, Japanissa ja Taiwanilla. Kaikkiaan niitä tunnetaan 6 lajia. Huom.! Seuraavassa tekstissä valesypresseillä tarkoitetaan varsinaisten valesypressien lisäksi myös nutkansypressiä (Cupressus nootkatensis), joka aikaisemmin luokiteltiin valesypressien sukuun.

Valesypressien puuaine on arvostettua. Sitä käytetään erilaisiin rakennuskohteisiin. Levinneisyysalueidensa ulkopuolella valesypressejä sekä niiden lukuisia lajikkeita käytetään yleisesti koristepuina.

Puulajikokeissa on viljelty neljää eri valesypressilajia. Solböleen on istutettu niistä 3 lajia, Ruotsinkylään kaikki 4 (1 laji pihapuuna), Aulangolle 2 pihapuina ja Punkaharjulle 1 laji pihapuuna. Kaikkiaan viljelmiä on perustettu 17. Inventoinnissa viljelmiä oli jäljellä 7 ja lajeja 3: hernesypressi, nutkansypressi ja lawsoninsypressi. Viimeksi mainitusta oli elossa vain yksi alle metrin mittainen yksilö.

Valesypressejä on kasvatettu taimitarhalla 5-11 vuotta ja ne on koulittu 1-2 kertaan. Istutustiheys oli 3,0 x 3,0 m tai 2,4 x 2,4 m. Viljelmät on perustettu verhopuuston alle. Koska äkillinen verhopuuston poisto saattaa olla kohtalokas, on verhopuusto pyritty poistamaan varovasti. Viljelmiä on perattu tarpeen mukaan.

Mereisiin oloihin sopeutuneiden valesypressien pakkaskestävyys on heikko. Valesypresseistä hernesypressi on menestynyt Solbölessä kohtalaisesti kun muut lajit ovat siellä tuhoutuneet. Ruotsinkylässä ja Punkaharjulla valesypressit ovat joko tuhoutuneet tai menestyneet heikosti.