Siirry pääsisältöön

Ilveskannan kehitys ja tila Suomessa vuonna 2026

Julkaistu 18.5.2026

Ilveskanta-arvio tehdään erikseen poronhoitoalueelle ja poronhoitoalueen ulkopuoliseen Suomeen. Poronhoitoalueella kanta-arvion tuottaminen perustuu arvioituun ilvespentueiden lukumäärään, josta kannankoko lasketaan kertoimen avulla. Poronhoitoalueen ulkopuoliseen Suomeen kanta-arvio tuotetaan populaatiomallinnuksen avulla. Arvio koko maan kannasta on näiden alueiden yhteenlaskettu kannankoko. Poronhoitoalueen ulkopuolisen Suomen ja poronhoitoalueen yhteenlasketun ilveskannan arvioidaan olleen vuoden 2025 syksyllä 3 070–3 700 yksilöä.  

Ilveskanta poronhoitoalueen ulkopuolella 

Luonnonvarakeskuksen (Luke) vuoden 2025 syksyä koskevan kantaarvion mukaan Suomessa poronhoitoalueen ulkopuolella oli 2 990–3 620 ilvestä (90 % todennäköisyysväli). Ilveskanta on kasvanut edellisestä vuodesta noin 21 %, sillä ilveksiä arvioitiin syksyllä 2024 olleen todennäköisimmin 2 480–3 010 yksilöä. 

 

 

Kuva: Kuvaaja esittää ilvekannan kehityksen poronhoitoalueen ulkopuolella vuodesta 1998 alkaen. Kuvaajan luvut on päivitetty uudella mallilla takautuvasti. Tämän tuottamat luvut eivät ole vertailukelpoisia aiemmissa kanta-arvioissa julkaistuihin lukuihin. Tarkkoja lukuja pääsee tarkastelemaan Luonnonvaratietopalvelun kuvaajasta.

Ilveskanta on vahvistunut tasaisesti vuodesta 2018. Kannan kasvu on ollut nopeampaa viimeisen kolmen vuoden aikana, koska metsästysverotus on ollut vähäistä. Aiemmin metsästys on ollut ilveksen pääasiallinen kuolinsyy.  

Ilvespentueita arvioidaan olleen vuoden 2025 syksyllä 566–686 (90 % todennäköisyysväli)​. Pentueeseen kuuluu emo ja vähintään yksi alle vuoden ikäinen pentu. 

Vuonna 2025 havaintoja ilvespentueista kirjattiin koko maasta n. 7 190, mikä on 49 % enemmän kuin vuonna 2024, jolloin havaintoja kirjattiin n. 4 830. 

Poronhoitoalueen ulkopuoliseen Suomeen kanta-arvion tuottava populaatiomalli ottaa huomioon sukupuolet ja kannan ikärakenteen, eri kuolleisuustekijät sekä lisääntymisen. Malli ei arvioi kannankokoa ainoastaan kanta-arviovuotta koskevan aineistojakson pohjalta, vaan malli hyödyntää aineistoja vuodesta 1998 alkaen. Jokaisen uuden aineistovuoden lisäämisen jälkeen malli tuottaa päivitetyt arviot takautuvasti koko ajanjaksolle.  

Malli tuottaa ennusteen myös ilveskannan tulevasta kehityksestä poronhoitoalueen ulkopuolella. Ennuste ilvesten lukumäärästä poronhoitoalueen ulkopuolella syksyllä on 3 590–4 350 ilvestä. 

Katso Ilveskanta riistakeskusalueittain poronhoitoalueen ulkopuolella.   

Poronhoitoalueen ilveskanta 

Image
Kartta, jossa esitetään Tassuhavaintojen (1.9.2025–28.2.2026) perusteella määritellyt ilvespentueet poronhoitoalueella. Kartta: Luke
Tassuhavaintojen (1.9.2025–28.2.2026) perusteella määritellyt ilvespentueet poronhoitoalueella. Kartta: Luke 

Arvio poronhoitoalueen ilveskannasta syksyllä vuonna 2025 on tuotettu pentueiden lukumäärään ja kertoimeen perustuvalla menetelmällä (jukuri.luke.fi). Poronhoitoalueella havaittiin 8–18 ilvespentuetta, ja ilvesten kokonaismääräksi arvioitiin 68–140 yksilöä. Syksyllä 2024 poronhoitoalueella on arvioitu olleen vähintään 18 pentuetta ja 136 ilvestä, joten kanta näyttää viime vuodesta laskeneen.    

Metsästyskaudella 2025/2026 poronhoitoalueelta poistettiin vahinkoperusteisilla poikkeusluvilla 57 (Suomen riistakeskus) ilvestä, joista Luken tutkimusten mukaan kahdeksan oli lisääntyviä naaraita.