Siirry pääsisältöön

Itämeren lohikantojen seurannat

Luonnonvarakeskus (Luke) on seurannut Itämereen laskevissa joissa, etenkin Tornion- ja Simojoessa, lisääntyvien lohikantojen tilaa ja kalastusta 1970-luvulta lähtien. Seurantaa tehdään vuosittain. Seurantatiedot auttavat viranomaisia ja päätöksentekijöitä lohikantojen hoidossa ja kalastuksen ohjaamisessa.

Seurantajulkistukset

Itämeren lohikantojen poikasmäärät jäivät huippuvuosia pienemmiksi

Seurantajulkistus
|
11.11.2022
Kalat ja kalatalous
Monimuotoisuus

Tornion- ja Simojoen nousulohimäärät keskimääräisellä tasolla

Seurantajulkistus
|
14.7.2022
Kalat ja kalatalous

Tornionjoen lohen kutuvaellus jälleen hyvin runsas

Seurantajulkistus
|
8.4.2022
Kalat ja kalatalous

Seuraa lohennousua Tornionjoella

Lohikantojen hoidon ja kalastuksen säätelyn perustaksi tarvitaan tietoa jokiin kudulle pyrkivien lohien määrästä ja kutuvaelluksen ajoittumisesta. Luke seuraa lohennousua Tornion- ja Simojokeen kaikuluotaimilla vuosittain toukokuun lopulta elokuun lopulle Kesäkuukausina seurantatietoja päivitetään vähintään kerran viikossa.
Piirroskuva, jossa kala hyppää joessa.

Seuraa lohennousua Simojoella

Pienten lohien (ns. kossien, jotka ovat tyypillisesti 50–65 sentin pituisia) tunnistaminen on Simojoella vaikeaa ja niiden määrät arvioidaan vuosittain vasta syksyllä koko luotausaineistoa tarkastellen.
Kaksi lohikalaa uimassa.