Merialueet - silakkakanta 2025

Julkaistu 13.10.2026

Pohjanlahdella kutevien silakoiden biomassan on uusimman kanta-arvion mukaan arvioitu pienentyneen MSY B_trigger-viitearvon alle vuonna 2019. Kanta pieneni hieman lisää vuosien 2020–2022 nälkiintymisjakson seurauksena vuonna 2023, mutta on sittemmin palautunut takaisin MSY B_trigger-arvon tuntumaan. Silakoiden kunto on ollut hyvä vuodesta 2024 alkaen, ja yksilökasvun elvyttyä nälkiintymisen myötä kadonneiden isojen silakoiden (kokonaispituus yli 18 cm) osuus kannassa on hieman kasvanut. Kannan viitearvot tiukentuivat vuonna 2024. Pääaltaan ja Suomenlahden silakkakanta jatkoi vahvistumistaan, ja saalissuositus on noussut viime vuodesta. Riianlahden silakkakanta on hyvässä tilassa. 

Silakan lisääntyminen pääaltaan kannassa on 1980-luvun puolivälin jälkeen ollut pääsääntöisesti keskimääräistä heikompaa. Poikkeuksia ovat vuodet 2002, 2007, 2014 ja 2024, jolloin syntyivät edelliset keskimääräistä suuremmat vuosiluokat. Vuosien 2025 ja 2026 vuosiluokat näyttävät keskimääräisiltä. Arvion perusteella vuosiluokka 2014 oli pääaltaan ja Suomenlahden kannassa suurin vuoden 1982 jälkeen. 

ICESin neuvonannon mukaan EU:n monivuotista kannanhoitosuunnitelmaa (EU MAP) noudatettaessa vuoden 2027 saaliiden tulee olla 211 363 ja 324 914 tonnin välillä. Se, että pääaltaalta (mukaan lukien Suomenlahti) saadaan keskiosissa saaliiksi myös Riianlahden silakkaa, tulee huomioida kalastuksen suunnittelussa ja toteutuksessa. Neuvonannon mukaan kudulle pyrkivien silakkaparvien pyyntiä ei tulisi sallia, ellei ole todettu, että kalastustapa ei ole vahingollinen silakkakannalle.  

Talvella 2022–2023 pääaltaan silakan kanta-arvion määräaikaistarkastelussa laskelmat viitearvoista (MSY B_trigger, B_pa ja B_lim) muuttuivat, minkä vuoksi kannan tila arvioitiin aiempaa heikommaksi ja kutevan kannanosan biomassa (kutubiomassa) pienemmäksi kuin alin viitearvo (B_lim). Kalastuskiintiöitä pienennettiin, minkä jälkeen kanta alkoi kasvaa. Kanta-arviossa 2026 kutukannan arvioitiin olevan yhtä suuri kuin viimeksi 1980-luvun puolivälissä, ja saaliita katsottiin voitavan kasvattaa toisena vuotena peräkkäin. Kutukannan biomassan arvioitiin neuvonannon mukaisella kalastuksella ylittävän talvella 2022–2023 määritetyn MSY B_trigger-viitearvon vuonna 2027.

Kuten viime vuosina, Itämeren pääaltaan silakkakanta on runsaimmillaan Suomen lähivesillä – pääaltaan pohjoisosassa ja Suomenlahdella – mutta harvempi eteläisellä Itämerellä.

Riianlahden silakan kalastuskuolevuus ikäryhmissä 3–7 oli aiemmin korkea, mutta laskettuaan jyrkästi vuonna 2008–2012 se on pysytellyt pääsääntöisesti vuodesta 2010 lähtien kannalle määritetyn MSY-periaatteen mukaisena, hyvin lähellä F_MSY:tä (0,28) tai sen alapuolella. Kutukannan biomassan kehitys on seurannut voimakkaita vuosiluokkia ja oli noususuunnassa 2010-luvun lopulta, mutta on alustavan arvion mukaan pienentynyt hieman 2026. Kanta on selvästi pitkäaikaista keskiarvoa suurempi. Lisääntyminen on onnistunut 1980-luvun lopulta lähtien pääsääntöisesti paremmin kuin 1970- ja 1980-luvuilla, ja vuosituhannen vaihteen jälkeen on syntynyt useita ennätyssuuria vuosiluokkia. ICESin neuvonannon mukaan EU MAP:a noudatettaessa vuoden 2027 saaliiden tulee olla 25 832  ja 38 696 tonnin välillä. 

Riianlahden silakka on paikallisten ympäristöolojen ja ankaran ravintokilpailun vuoksi pienikokoisinta Itämeressä ja lyhytikäistä. Yksilökasvu käytännössä loppuu jo muutaman, usein jopa 2–3 kasvukauden jälkeen.

Pohjanlahden silakan kutukanta kasvoi suurien vuosiluokkien ansiosta voimakkaasti 1980-luvun harvasta, mutta nopeakasvuisten silakoiden kannasta 1990-luvun alkuun samalla kun yksilökasvu hidastui. Kutukannan biomassa kävi huipussaan 1990-luvulla ja pieneni suolapitoisuuden pienenemisen ja ekosysteemin muutosten myötä vuosituhannen vaihteeseen. 2000-luvulla kutukannan biomassa vaihteli 730–900 tuhannessa tonnissa. 2010-luvulla kanta pienentyi suurien kiintiöiden ja saaliiden aikana vähitellen. Kuntokerroin (Fulton) nousi, mutta yksilökasvu parani vain vähän ja on jäänyt kauas 1980-luvun kasvusta. Tuoreimman kanta-arvion mukaan kutukannan biomassa pieneni vuonna 2019 nykyisen, vuonna 2024 asetetun, MSY B_trigger-viitearvon alle.

Silakoiden kunto alkoi heiketä syksyllä 2020, ja vuosina 2021 ja 2022 etenkin kookkaat yksilöt olivat poikkeuksellisen laihoja, jopa nälkiintyneitä, ja suuri osa kookkaimmista yksilöistä todennäköisesti kuoli nälkään. Kutubiomassan arvioidaan pudonneen pienimmilleen vuosina 2023 ja 2024, minkä jälkeen kutukanta palautui 2025 B_trigger-viitearvon tuntumaan. Silakoiden kunnon elpyminen alkoi talvikaudella 2022–2023, ja syksyllä 2024 silakat olivat lihavimmillaan vuosikymmeniin ja edelleen hyväkuntoisia syksyllä 2025. Suurten yksilöiden osuus kannassa on kasvanut, mutta ei ole vielä saavuttanut 2010-lukua vastaavaa osuutta. 

Viimeisimmän arvion mukaan lisääntyminen onnistui ennätyksellisen hyvin vuonna 2002. 2010-luvulla keskimääräistä suurempia vuosiluokkia on syntynyt vuosina 2011, 2014, 2016, 2018, 2019 ja alustavien tulosten perusteella 2024.

Kaikuluotauksissa havaittu kaikki ikäryhmät sisältävä silakoiden runsaus on ollut jaksolla 2007–2024 yli keskiarvon vuosina 2011, 2012, 2014, 2017, 2020 ja 2023.  Aikasarjan suurin yksilömäärä havaittiin vuonna 2020, aikasarjan pienimmät silakkamäärät taas vuosina 2021 ja 2022. Syksyn 2023 troolinäytteissä (aikasarjan kolmanneksi suurin yksilömäärä) isojen, kokonaispituudeltaan yli 17-senttisten yksilöiden todettiin lähes hävinneen nälkiintymisjakson aikana. Syksyn 2025 yksilömäärä oli keskimääräistä tasoa. Suuret erot Selkämeren kaikuluotauksissa peräkkäisinä vuosina havaituissa runsauksissa kertovat, että Selkämeressä suurempi osa silakkakannasta kuin pääaltaassa voi olla luotausten aikana kaikuluotauksen ulottumattomissa. 

ICESin neuvonannon mukaan EU MAP:a noudatettaessa vuoden 2027 saaliiden tulee olla 80 767 ja 90 391 tonnin välillä.