Porkkanan kasvitautien torjunta

Siemenlevintäiset kasvitaudit torjutaan siementen peittauksella. Valtaosa ammattiviljelijöiden käyttämästä siemenestä toimitetaan valmiiksi peitattuna. Peittaukseen ja lehtilaikkujen torjuntaan on olemassa myös biologisia valmisteita. Tarkista hyväksytyt valmisteet ja käytön rajoitukset KemiDigi-tietokannasta.

Maalevintäisten kasvitautien torjunnassa on viljelykierto välttämätön. Myös varastotautien torjunnassa on viljelykierto tehokkain torjuntamenetelmä. Varastotuhoja voidaan ennaltaehkäistä myöhäisellä nostoajankohdalla, korjuuvaurioiden välttämisellä sekä ja hyvillä varastointiolosuhteilla.

Taimipoltteet heikentävät kylvösten taimistumista ja tuhoavat kehittyviä taimia. Sairaiden taimien tyvi tummuu ja muuttuu vetiseksi, kasvit kuihtuvat tai niiden kehitys hidastuu merkittävästi. Siemenessä leviäviä taimipoltteen aiheuttajia ovat Alternaria dauci, Alternaria radicina ja Mycocentrospora acerina. Niitä voidaan torjua siementen peittauksella, johon on käytettävissä myös biologisia valmisteita. Samat taudinaiheuttajat vioittavat myös täysikasvuisen porkkanan juuria ja aiheuttaa lehtipoltetta naatteihin. Taudinaiheuttajat säilyvät siementen lisäksi porkkanan satojätteissä. M. acerina voi säilyä maassa pitkäikäisten itiöiden välityksellä jopa 6–7 vuotta. Taimipoltteita voivat aiheuttaa lisäksi Rhizoctonia solani- ja Pythium-lajit. Ne ovat maassa eläviä sieniä tai munasieniä, jotka eivät leviä siemenen välityksellä. Pitkään maassa säilyvien taudinaiheuttajien torjunta onnistuu vain kunnollisella viljelykierrolla.

Taimipoltetta aiheuttavat Pythium-lajit voivat iskeytyä myös täysikasvuisen porkkanan juuriin. Juureen syntyy kraaterimaisia kuoppia, joiden pinta on karhea ja ympäristöään tummempi. Kuopat ovat usein soikeita, alussa läpimitaltaan alle 10–15 mm ja 2–3 mm syvät.  Vioitukset syntyvät pellossa kasvukauden aikana, varastossa tauti ei lisäänny. Tauti säilyy maassa kestoitiöinä.

Porkkanan laikkutautia aiheuttaa Cercospora carotae. Se säilyy maassa saastuneissa kasvijätteissä 1–2 vuotta. Laikkutauti aiheuttaa loppukesällä porkkanan naatteihin selvärajaisia laikkuja. Jos saastunta on voimakas, porkkanoiden kasvu heikkenee.

Porkkanan härmää aiheuttaa Erysiphe heraclei-sieni. Tautia voi esiintyä porkkanan ohella muissakin sarjakukkaisissa kasveissa. Tauti ilmenee kasvien pinnoilla vaaleana puuterimaisena sienikasvustona. Tauti viihtyy lämpimässä. Härmän yleisyydestä ja merkityksestä Suomessa ei ole tarkkaa tietoa.

Rupea porkkanalle aiheuttavat Streptomyces-suvun sädebakteerit. Aluksi syntyy pistemäisiä rupilaikkuja, jotka juuren kasvaessa pitenevät vyömäisiksi. Rupea esiintyy eniten lämpimillä, kevyillä, helposti kuivuvilla mailla, joiden pH on korkea. Ruven kasvua voidaan ehkäistä pitämällä sadetuksilla maan kosteus tasaisena juuren paksuuskasvun alkaessa. Samat sädebakteerit aiheuttavat rupea myös muilla juureksilla ja perunalla.

Porkkanan mustamädän aiheuttajista tärkein on Mycocentrospora acerina, joka säilyy maassa ja kasvinjätteissä lepoitiöinä. Mustamätä voi levitä myös porkkanan siemenissä. Alternaria radicina aiheuttaa porkkanoissa samantapaista mustaa mätää. Mustamädän kestoitiöt voivat tartuttaa porkkanoita kaikissa porkkanan kasvun vaiheissa. Tartuntakohtiin ilmestyy mustia laikkuja varastossa ja myöhemmin nämä pilaantuneet alueet pehmenevät mustaksi massaksi. Mustamädän aiheuttaja säilyy maassa satojätteistä leviävien lepoitiöiden avulla ainakin 4–5 vuotta. Mustamätä torjutaan parhaiten viljelykierrolla, jossa porkkanaa tai muita sarjakukkaisia kasveja on enintään joka neljäs vuosi. Jos porkkanalohko on päässyt saastumaan pahasti, maan puhdistamiseen tarvitaan 6–10 vuoden tauko mustamädän isäntäkasvien viljelyssä. Mustamätää vähentäviä kasveja ovat viljat, heinät ja peruna. Mustamädän ehkäisemiseksi myös liian aikaista nostoa tulee välttää.

Pahkahome (Sclerotinia sclerotium) tartuttaa porkkanaa sadonkorjuun yhteydessä. Aluksi porkkanoiden pintaan kehittyy värittömiä ja vetisiä laikkuja, jotka laajenevat nopeasti. Kosteassa varastossa tauti leviää helposti porkkanoista toisiin. Pilaantumisen edetessä porkkanoiden pintaan kehittyy pahkahomeen valkoista, pumpulimaista rihmastoa ja mustia, pyöreähköjä rihmastopahkoja, joista tauti on helposti tunnistettavissa. Halkaistut pahkahomeen pahkat ovat sisältä valkoisia, harmaahomeen pahkat ruskeita tai mustia. Pahkahome säilyy maassa rihmastopahkoina, jotka ovat elinkykyisiä 3–5 vuotta. Osa pellon pintakerrokseen (1–4 cm) joutuneista pahkoista itää kasvukaudella, jos maa pysyy kosteana yhtäjaksoisesti 2–3 viikon ajan, jolloin ne kasvattavat itiöemän, josta itiöt vapautuvat. Tiheässä kasvustossa itiöt leviävät vain lähimpiin kasveihin. Avoimella paikalla muodostuneita itiöitä tuuli kuljettaa useita satoja metrejä, jopa kilometrejä. Porkkanan lisäksi pahkahomeen isäntäkasveja ovat mm. palkokasvit, öljykasvit, salaatit ja peruna.

Sadon hellävarainen käsittely ja varaston riittävä ilmastointi ehkäisevät pahkahomeen leviämistä varastoinnin aikana.

Harmaahome Botrytis cinerea tartuttaa porkkanaa sadonkorjuussa syntyneiden vioitusten kautta. Varastoinnin aikana se tuhoaa porkkanan solukoita muuttaen porkkanat pehmeiksi ja ruskehtaviksi. Porkkanoiden pinnalla kasvaa valkoista tai harmahtavaa rihmastoa ja mustia rihmastopahkoja. Harmaahomeen tuhot ilmenevät tavallisesti varastossa vasta kevättalvella. Harmaahomeella on runsaasti isäntäkasveja.