Siirry pääsisältöön

Tenojoen lohikantojen seuranta- ja tutkimusryhmä

Suomen ja Norjan välinen Tenojoen lohikantojen seuranta- ja tutkimusryhmä perustettiin maiden välisellä yhteysymmärryspöytäkirjalla keväällä 2010. Suomen ja Norjan solmiman uuden Tenojoen kalastussopimuksen mukaisesti maat asettivat ryhmän ja sopivat sen toimeksiannosta uudelleen joulukuussa 2017.

Kumpikin osapuoli, Suomen maa- ja metsätalousministeriö sekä Norjan ympäristöministeriö, nimittää seuranta- ja tutkimusryhmään kaksi edustajaa. Tällä hetkellä työryhmään kuuluvat Suomen puolelta tutkimusprofessori Jaakko Erkinaro ja tutkija Panu Orell. Norjan puolelta työryhmään kuuluvat tutkija Morten Falkegård (puheenjohtaja) ja tutkija Anders Foldvik.

Ministeriöt ovat toimeksiannossaan määrittäneet ryhmän tehtäväksi:

  1. Laatia annettuihin määräaikoihin mennessä vuosiraportteja lohikantojen tilasta sekä kantojen kehityskuluista
  2. Arvioida kantojen hoitoa asiaa koskevien Pohjois-Atlantin lohensuojelujärjestön (NASCO) suuntaviivojen valossa
  3. Sisällyttää arviointeihinsa kantoja koskevaa paikallista ja perinteistä tietämystä
  4. Tunnistaa aukkoja tietämyksessä ja antaa asianmukaista seurantaa ja tutkimusta koskevia neuvoja
  5. Antaa tieteellisiä neuvoja hoidosta vastaavien viranomaisten esittämiin erityiskysymyksiin