Fasaani

Fasaaninaaras on vaatimaton, mutta kaunis: vaaleanruskeaa höyhenpukua koristavat tummat täplät, ja peräpäästä pistää esiin puolen ruumiin mittainen teräväkärkinen pyrstö. Koiras on puolestaan hyvin värikäs ja on helposti auringonpaisteessa tunnistettava kiiltävän violetin- ja punaisen hohtavasta päästään, punaisesta heltastaan ja pitkästä pyrstöstään. . Vartalon höyhenpeite on tumman punaruskea ja kaulaa koristaa valkea sepel. Koiraan värityksessä on siinä määrin vaihtelua, että eri yksilöt ovat huolellisella tarkastelulla tunnistettavissa toisistaan. Värivaihtelu on perua laajalla alkuperäisellä esiintymisalueella tavattavasta muuntelusta, kun eurooppalaista kantaa luotaessa on risteytetty eri alueilta kotoisin olevia yksilöitä.

Fasaani on kotoisin Aasiasta. Sitä on levitetty riistalinnuksi eri puolille maailmaa, Italiaan jo roomalaisajalla ja Länsi- ja Keski-Eurooppaan keskiajalla 1000–1200 vuotta sitten. Suomessa fasaaneja on ollut runsaat 110 vuotta, kun Karl Fazer tuotti Saksasta toista sataa fasaania vuosina 1901 ja 1902 ja istutti ne Helsingin liepeille Malmille. Istutustoiminnan kautta fasaani on nykyään levinnyt Perämeren pohjukasta Pohjois-Karjalan pohjoisosiin ulottuvan linjan eteläpuolelle. Rengas- ja siipimerkkilöytöjen perusteella fasaanit viettävät hyvin paikallista elämää: suurin osa luonnonvaraisista linnuista pysyttelee muutaman kilometrin etäisyydellä syksyisestä rengastuspaikastaan, eivätkä istutetut linnut ole sen vaellushaluisempia.

Pesimäkannan kooksi arvioidaan nykyään 15 000–20 000 paria. Se on ehkä välillä ollut suurempikin, mutta viime vuosina on riistaseurantojen perusteella tapahtunut lievää kannan supistumista. Fasaaneja on eniten Varsinais-Suomessa ja Uudenmaan länsiosissa. Siellä sen tiheys on 0,5 paria neliökilometrillä. Peltoalaa kohden laskettuna tiheys on keskimäärin noin 1–3 paria neliökilometrillä, mutta asutuksen tuntumassa tiheys saattaa lähennellä jopa yhtä paria 10 hehtaarilla.

Fasaani on kulttuuriympäristön lintu: se pesii peltojen ja maaseutu- ja omakotitaloasutuksen liepeillä metsien reunavyöhykkeillä ja peltojen saarekkeilla. Talvensa se viettää asutuksen piirissä tai maatalousympäristön riistanruokintapaikoilla. Pääosa fasaaneista kerääntyy suuriksikin parviksi soveliaille paikoille, mutta osa kukoista elelee myös erakkona. Koiraat ja naaraat liikkuvat jossain määrin eri parvissa. Talvehtimisalueen tulee tarjota paitsi hyviä ruokailupaikkoja myös suojaisia yöpymispaikkoja.

 [IK(1]joko on levinnyt pohjoisemmaksi?

Fasaanit oleskelevat päivisin maassa, mutta yöksi ne nousevat puuhun, useimmiten kuuseen. Pimeimpänä vuodenaikana niiden päivittäinen ruokailuaika rajoittuu 4–15 minuuttiin, ja ne viettävät yöpymispuissaan muutamaa tuntia lukuun ottamatta koko vuorokauden, huonolla säällä kaksikin yötä ja niiden välisen päivän yhteen menoon.

Kevättalvella kukot hakeutuvat pesimäreviireilleen, joita ne kuuluttavat voimakkailla kiekaisuilla. Naaraat suuntaavat vasta huhtikuun puolivälissä kohti kukkojen reviirejä. Koiraat pyrkivät kokoamaan haaremeita; sosiaalisessa hierarkiassa korkealla olevat yksilöt voivat vetää puoleensa puolenkymmentä naarasta, mutta tavallisimmin kukot pariutuvat vain yhden tai kahden kanan kanssa. Parittomiksi jäävät kukot ovat nuoria yksilöitä, jotka tulevat soidinvireeseenkin vanhoja myöhemmin.

Naaraat munivat huhtikuun lopun ja heinäkuun alun välillä tavallisimmin 8–13 munaa. Haudonta kestää 23–24 vrk. Poikaset etsivät emon, usein molempien emojen johdattamina itse ravintonsa. Ne pyrähtelevät lyhyitä matkoja 1½-viikkoisina ja lentävät kolmiviikkoisina melkoisia matkoja. Täysikokoiseksi fasaani varttuu neljän kuukauden iässä, kun samankokoinen teeri on täysikokoinen jo kolmekuisena.

Fasaaneja ammutaan seisovien koirien avulla tai ajaen. Metsästettävien fasaanien määriä pyritään lisäämään istutusten avulla. Istutustulos eli jahdissa takaisin saatavien yksilöiden osuus vaihtelee suuresti riippuen vapautusajankohdasta suhteessa jahtiin; vapautus tehdään enintään pari viikkoa ennen jahtia, jotta linnut ehtivät asettautua maastoon. Istutuksilla on suuri merkitys ajometsästyksessä. Ne ovat tärkeitä myös kanakoirien kokeissa ja koulutuksessa, mutta pesimäkannan vahvistamiseksi merkitys on vähäinen. Fasaanisaalis on viime vuosina ollut 30 000–50 000, huippuvuonna 2008 jopa 75 000 yksilöä.

Fasaanin jäljen pituus on noin 6–8 cm. Sukupuoli lienee usein tunnistettavissa jäljen koosta. Fasaanin varpaat ovat huomattavasti kapeammat kuin metsäkanalintujen, joten fasaanin jälkipainallus on siro. Fasaani on pitkäjalkainen, ja se on nopea juoksija. Siten askeleen pituudessa on suuri vaihtelu.