Kaalijauhiainen
Tällä sivulla
Kuvaus
Jauhiaiset ovat aikuisena kuin minikokoisia, valkoisia perhosia (noin 1,5 mm), joiden siivet ovat valkoisen jauhomaisen vahan peitossa, tästä siis nimi. Kaalijauhiainen (Aleyrodes proletella) näyttää jokseenkin samalta kuin kasvihuoneissa tuholaisena esiintyvä ansarijauhiainen, mutta kaalijauhiaisella on kummassakin etusiivessä kaksi kappaletta tummia laikkuja. Lähisukuisella mansikkajauhiaisella (Aleyrodes lonicerae) tummia laikkuja on vain yksi. Toukat ovat litteitä, soikeita, kellanvalkoisia, vahapeitteisiä, lähes liikkumattomia, ja ne esiintyvät ryhmissä. Kaalijauhiainen munii munansa, jotka ovat sukkulanmallisia, pystyyn puolikaareen kaalin lehtien alle.
Esiintyminen
Kaalijauhiainen on lisääntynyt Euroopassa voimakkaasti viime vuosien aikana. Sitä on esiintynyt tuholaisena Saksassa yli 10 vuotta. Syyksi kaalijauhiaisen lisääntymiseen Saksassa on epäilty syysöljykasvien lisääntynyttä viljelyä, jolloin kaalijauhiaisella on isäntäkasvia tarjolla läpi koko vuoden. Sitä on esiintynyt jo 1990-luvulla Liettuassa. Latviasta ja Virosta se on löydetty 2012. Suomessa kaalijauhiaisesta on joitakin havaintoja luonnonkasveilta, joten meilläkin kannattaa tarkkailla kaalikasvustoja jauhiaisen varalta varsinkin niillä alueilla, joilla viljellään syysöljykasveja.
Kaalijauhiaset imevät ravintonsa nilasta ja erittävät lehdille mesikastetta samaan tapaan kuin kirvat. Mesikaste on tahraavaa ja se toimii sienten kasvualustana, mikä heikentää sadon laatua. Saastuneet lehdet kellastuvat aiemmin, ja yhteyttävät vähemmän, mikä aiheuttaa myös sadon määrän pienenemistä. Kaalijauhiainen aiheuttaa ongelmia erityisesti ruusu-, lehti-, ja kurttukaalilla luomutuotannossa. Sitä voi esiintyä myös kerä-, kukka- ja parsakaalilla, lantulla, nauris, sinapilla, rypsillä, rapsilla sekä luonnon kasveista ainakin lutukalla ja keltamolla.
Tarkkailu
Jauhiaisia saattaa tulla keltaisiin liima-ansoihin kaalipelloilla, mutta varmimmin ne voi havaita kasvustosta, kun ne pölähtävät lentoon lehtien alta.
Torjunta
Jauhiaiset toukkineen viihtyvät lehtien alapinnoilla. Tästä syystä niitä on vaikeaa torjua ylhäältä päin tulevalla ruiskutuksella. Saksassa käytetäänkin pudotettuja suuttimia (drop leg sprayer), jotta ruiskutus saadaan osumaan lehtien alapinnoille.
Torjuntaan rekisteröidyt valmisteet ja niiden varoajat kannattaa tarkistaa kasvinsuojeluainerekisteristä.