Siirry pääsisältöön

Punahome

Taggar:

Kuvaus

Punahomeen (Fusarium sp.) ensimmäinen oire on pieni vettynyt alue jyvän pinnalla. Punahomeen edetessä muodostuu tähkiin punertavan oranssia, pehmeää ja pölymäistä rihmastoa. Tähkä voi jäädä tyhjäksi tai kehittyvät jyvät jäävät pieniksi ja harmahtavan ruskeiksi. Tartunnan saaneet jyvät tuleentuvat ennenaikaisesti ja punahomeiset jyvät erottuvat myös puidusta sadosta. Punahome voi tuottaa mykotoksiineita viljasatoon. Vehnä on alttein vilja, koska sillä ei ole kuorta, seuraavaksi alttein on ohra sekä ruis ja kaura on kestävin punahometta vastaan.

Punahometta kauran jyvissä. Kuva: Marja Jalli, Luke

Elinkierto

Otolliset olosuhteet taudin kehittymiselle ovat pitkään jatkuva yli 25 °C lämpötila ja korkea ilmankosteus tai runsas kaste. Siemenessä oleva punahome kasvaa kasvin mukana tähkään ja tartuttaa kehittyvät jyvät. Taudinaiheuttaja leviää kukinnan aikaan tuulen mukana maasta tai kasvijätteestä kehittyviin jyviin. Punahometta aiheuttaa usea eri Fusarium-sienilaji.

Torjunta

Terve kylvösiemen, hyvä viljelykierto ja kasvijätteen muokkaus maahan vähentävät tautiriskiä. Peittauksella saadaan torjuttua siemenlevintäinen punahome. Kukinnan aikainen kostea sää lisää punahomeen riskiä, jolloin oikein ajoitetulla kasvustoruiskutuksella voidaan tätä vähentää. Tarkista kulloinkin tarkoitukseen hyväksytyt valmisteet ja niiden käyttöohjeet Tukesin kasvinsuojeluainerekisteristä

Punahomeen tartuttamia rukiin tähkiä. Kuva: Marja Jalli, Luke
Punahometta vehnän tähkien keskiosassa. Kuva: Marja Jalli, Luke
Punahome näkyy punertavina jyvinä ohran tähkässä. Kuva: Marja Jalli, Luke