Siirry pääsisältöön

Candidatus Liberibacter solanacearum –bakteeri

Taggar:

Tuntomerkit ja vioitus

Candidatus Liberibacter solanacearum –bakteeri aiheuttaman Zebra chip -taudin oireet ovat moninaiset ja ne ovat sekoitettavissa moneen muuhun perunan tautiin. Perunan varret jäävät lyhyiksi ja paksuuntuvat, ja niihin saattaa muodostua ilmamukuloita. Lehdykät ovat reunoiltaan ylöspäin kiertyneitä ja saattavat olla kellertäviä tai purppuranvärisiä. Mukulasato on heikko ja mukuloissa pitäisi näkyä tuoreenakin leikkauspinnalla säteittäistä, pistemäistä ruskettumista läpi koko mallon. Jotkut muut taudit saattavat aiheuttaa vastaavanlaista ruskettumista, mutta se ei ole koko mukulan läpi menevää. Oire pahenee paistettaessa, koska vioitus muuttaa mukulan sokereiden koostumusta.

Porkkanalla bakteeri aiheuttaa lehtien värittymistä, pienentää juuren kokoa ja lisää hiusjuurten kasvua. Ks oireet. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201803135956

Perunalla tauteja aiheuttavat haplotyypit USA:ssa A, B ja Uudessa Seelannissa A. Suomessa ja Pohjoismaissa porkkanalla esiintyy bakteerista kuitenkin eri haplotyyppi C. Myös Keski-Euroopassa sarjakukkaisilla kasveilla esiintyvät haplotyyppit D ja E ovat eri haplotyyppejä kuin A ja B. Haplotyypin E on kuitenkin havaittu aiheuttavan lievää pistemäistä ruskettumista joissakin saastuneissa perunan mukuloissa Espanjassa.

Liberibakteeri perunalla. Kuva: Anne Nissinen Kuva: Anne Nissinen, Luke
Liberibakteeri paistetussa perunassa. Kuva: Anne Nissinen Kuva: Anne Nissinen, Luke

Leviäminen

Liberibakteerit elävät vain kasvin nilassa eivätkä pysty tunkeutumaan kasviin ilman vektoria. Haplotyyppiä C levittää porkkanakemppi. Haplotyyppiä D ja E siirtää tehokkaasti sarjakukkaisesta kasvista toiseen Keski- ja Etelä-Euroopassa esiintyvä Batericera trigoniga –kemppilaji. Sen on havaittu voivan siirtää haplotyyppiä E vähäisessä määrin perunaan. Euroopassa esiintyvä Batericera nigricornis –kemppilaji on moniruokainen laji, joka pystyy käyttämään ravinnokseen niin porkkanaa kuin perunaakin, ja sen on osoitettu pystyvän siirtämään Candidatus Liberibacter solanacearum –bakteerin porkkanasta perunaan espanjalaisessa tutkimuksessa. Batericera nigricornis -lajista on vain vuosikymmeniä vanhoja havaintoja Suomesta.

Esiintyminen Euroopassa

Haplotyyppiä C on tavattu Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Saksasta porkkanalta Espanjasta ja Ranskasta haplotyypejä D ja E on jo aiemmin julkaistu esiintyvän porkkanalla ja sellerillä, ja hiljattain myös muilla sarjakukkaisilla kasveilla. Vanhoista siemeneristä tehtyjen määritysten perusteella voidaan todeta, että haplotyypit C, D ja E ovat laajalle levinneitä Euroopassa ja voidaan olettaa, että ne ovat esiintyneet Euroopassa jo vuosikymmeniä, ellei jopa vuosisatoja.

Tarkkailu

Zebra chip -taudin oireet ovat moninaiset ja ne ovat sekoitettavissa moneen muuhun perunan tautiin. Mikäli oireisilta vaikuttavia perunoita esiintyy siemenperunatuotannossa peloilla tai varastoissa on taudinaiheuttajan tunnistamisesta syytä olla yhteydessä Ruokavirastoon.

Torjunta

Candidatus Liberibacter solanacearum-bakteeri kuuluu luokkaan siemenperunoita koskevat säännellyt muut kuin unionikaranteenituhoojat (Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2019/2072) eli sitä ei saa esiintyä siemenperunassa.

Porkkanalla on oleellista huolellinen porkkanakempin torjunta. Verkko torjuu tehokkaasti myös liberibakteerin siirtymisen porkkanoihin.

Liberibakteeri porkkanalla. Kuva: Anne Nissinen Kuva: Anne Nissinen, Luke
Liberibakteeri porkkanalla. Kuva: Anne Nissinen Kuva: Anne Nissinen, Luke