Perunan lannoitus
Maatalous on suurin pohjavesien ja vesistöjen hajakuormittaja. Kasveille annetusta typestä ja fosforista osa joutuu helposti harhateille pohjavesiin ja vesistöihin. Hyvien viljelymenetelmien keskeisenä tavoitteena on vähentää näiden ravinteiden aiheuttamaa vesistökuormitusta ja sen seurauksia.
Vesistöjen ja valtaojien reunoille perustettavilla suojakaistoilla (leveys 3 m ja kaltevat maat 5 m) pienennetään ravinteiden huuhtoutumista järviin, jokiin ja pohjavesiin. Vaarana on kuitenkin vaikeasti torjuttavien rikkakasvien leviäminen hoitamattomilta suojavyöhykkeiltä peltoon. Lannoitus on kiellettyä viisi metriä lähempänä vesistöä.
Perunalla, kuten muillakin Suomessa viljeltävillä kasveilla, käytetään pääasiassa sijoituslannoitusta, eli lannoite sijoitetaan vantaiden kautta maan sisään. Se on paras tapa lannoittaa peruna, niin kasvin kuin ympäristönkin puolesta.
Lannoitustasot
Perunan lannoitussuositukset vaihtelevat perunan käyttötarkoituksen mukaan. Nitraattiasetuksen (valtioneuvoston asetus 1250/2014) mukaiset enimmäismäärät typpilannoituksessa ovat käyttötarkoituksen ja maalajin perusteella:
- varhaisperunalle 100 kg/ha kivennäismailla ja 80 kg/ha eloperäisillä mailla
- tärkkelysperunalle 130 kg/ha kivennäismailla ja 90 kg/ha eloperäisillä mailla
- muulle perunalle 120 kg/ha kivennäismailla ja 80 kg/ha eloperäisillä mailla
Fosforiasetuksen (valtioneuvoston asetus 64/2023) mukaiset fosforin käytön enimmäismäärät nousevat fosforia runsaasti sisältävien maiden 5 kg/ha vähemmän fosforia sisältävien maiden 55 kg/ha määrään. Peruna tarvitsee runsaasti kaliumia, ja kaliumtarve on satotasojen mukaan 120–200 kg/ha.