Itämeren meritaimenkantojen seurannat

Luonnonvarakeskus (Luke) on seurannut vuosittain meritaimenkantojen tilaa Itämeressä ja sinne laskevissa joissa 1980-luvulta lähtien. Vuoden 2019 uhanalaisuusluokituksessa luonnonvaraiset meritaimenkannat on luokiteltu erittäin uhanalaisiksi.

Saalisseurannoista ja kalamerkinnöistä on pitkäaikaisimmat aikasarjat. Kalamerkinnöillä saadaan tietoa kalojen vaelluksista, kasvusta ja kuolevuudesta sekä istutusten kannattavuudesta. Vuosittaiset poikasseurannat aloitettiin pääosin 1990- ja 2000-luvuilla.

Vuoden 2019 uhanalaisuusluokituksessa luonnonvaraiset meritaimenkannat on luokiteltu erittäin uhanalaisiksi, ja kalastuslain mukaan luonnonvarainen meritaimen on kokonaan rauhoitettu.

Seurantatiedot auttavat viranomaisia ja päätöksentekijöitä meritaimenkantojen hoidossa ja kalastuksen ohjaamisessa. Tietoja käytetään erityisesti uhanalaisten meritaimenkantojen elvyttämiseen paitsi Suomen kalataloushallinnossa myös paikallisesti esimerkiksi kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunnitelmien laadinnassa. Lisäksi seurantatietoja hyödyntää muun muassa Kansainvälinen Merentutkimusneuvosto (ICES).

Seurantatietoja käytetään myös moniin muihin tarkoituksiin, esimerkiksi osana Itämeren tilan ja vesistöalueille kohdistuvan ihmistoiminnan vaikutusten arvioinneissa sekä monissa tutkimushankkeissa.

Alun perin meritaimenta on esiintynyt lähes kaikissa Suomen Itämereen laskevissa jokivesistöissä. Lisäksi meritaimen on todennäköisesti asuttanut myös hyvin pieniä puroluokan vesistöjä. Vesistöjen patoamisen, likaantumisen ja ojitusten vuoksi suurin osa meritaimenkannoista katosi ja nykyisin alkuperäisiksi luokiteltuja meritaimenkantoja on jäljellä noin 15 jokivesistössä.

Jokien poikastuotantoalueilla tehdään vuosittain sähkökoekalastuksia, joiden perusteella poikastiheydet arvioidaan. Isojoella on tehty myös vaelluspoikasseurantaa smolttiruuvilla ja nousukalojen telemetriaseurantaa. Vantaanjoella on tehty pit-merkintöjä vaellusten seuraamiseksi.

Kalamerkintöjen avulla on seurattu kalastuksen tarpeisiin istutettujen meritaimenten joutumista saaliiksi ja laajoilla geneettisillä tutkimuksilla on selvitetty eri meritaimenkantojen alkuperää.

Ammattikalastuksen vuosittaista meritaimeensaaliista seurataan kalastajien saalisilmoitusten perusteella. Joka toinen vuosi tehtävä arvio vapaa-ajankalastajien meritaimensaaliista on kyselytutkimuksen otannan vuoksi epävarma.

Meritaimenseurantoja tehdään usein yhteistyössä ELY-keskusten ja muiden paikallisten toimijoiden kanssa. 

1980- ja 1990-luvuilla meritaimenta istutettiin runsaasti kalastuksen tarpeisiin, eikä istutettuja kaloja voinut aikaisemmin erottaa luonnossa syntyneistä kaloista. Kalastuskuolevuus kohdistui sekä istutettuihin että luonnonvaraisiin taimeniin. Merkintöjen perusteella 70−80 % meritaimenista pyydetään verkoilla parin ensimmäisen istutuksen jälkeisen vuoden aikana. Nykyisen kalastuslain mukaan kalastuksen tarpeisiin istutetut meritaimenet pitää rasvaeväleikata ja niiden alamitta on 50 cm. Saaliiksi saadut rasvaevälliset luonnonkalat pitää vapauttaa

Luonnonvaraisten meritaimenkantojen tila on edelleen erittäin epävakaa, vaikka muutamissa joissa (Tornionjoen vesistön Äkäsjoki, Isojoki, Ingarskilanjoki ja Mustajoki) poikastiheyksien kehitys on 2000-luvulla ollut positiivista ja joinakin vuosina niissä on saavutettu jopa hyvän tilan raja.

Isojoen nousukalojen telemetriaseurannoissa kalojen on havaittu nousevan pitkälle pääuomaan sekä sivujokiin. Vaelluspoikasseurannassa Isojoelta on arvioitu lähtevän 6000−7000 luonnon vaelluspoikasta vuosittain.

Vantaanjoelle kotiutettu meritaimen lisääntyy jo koko pääuoman alueella sekä monissa sivujoissa ja -puroissa eikä istutuksia enää tarvita.  Poikastiheysseurantaa ja poikasten pit-merkintöjä tehdään sen alimmalla sivupurolla Longinojalla. Luontaiset poikastiheydet ovat olleet ennätyksellisen suuria ja alustavien pit-merkintätulosten mukaan poikasia vaeltaa pois purosta aina runsaiden vesisateiden jälkeen, myös keskellä talvea.

Suomenlahteen laskevista joista kerätyn laajan geneettisen aineiston perusteella voidaan selvittää esimerkiksi mistä merelllä vaeltavat taimenet ovat peräisin.

Eniten seurantatietoa on Tornionjoen, Lestijoen, Isojoen, Ingarskilanjoen, Siuntionjoen, Espoonjoen, Mankinjoen, Sipoonjoen, Virojoen, Urpalanjoen ja Mustajoen alkuperäisistä meritaimenkannoista. Erityisesti Suomenlahdella meritaimenta on myös kotiutettu moniin aikaisemmin taimenettomiin rannikkojokiin ja -puroihin meritaimenen lisääntymisvesistöjen lisäämiseksi. Esim. Vantaanjoelle meritaimen on kotiutunut hyvin.