Riistakolmioiden kesälaskenta - näin laskenta tehdään

Riistakolmiot ovat pysyviä metsäriistan runsauden seurantaa varten perustettuja laskentareittejä. 

Riistakolmio on tasasivuinen kolmio, jonka sivu on 4 kilometriä, ja siten laskentalinjan kokonaispituus on 12 kilometriä. Kolmiot säilyvät samoina vuodesta toiseen, vaikka alueelle tehtäisiin esimerkiksi metsähakkuita. Kesälaskennassa keskitytään kanalintuihin ja talvella lasketaan riistanisäkkäiden jäljet.

Peltokolmiot ovat kuuden kilometrin (3×2 kilometriä) pituisia tasasivuisia kolmioita peltovaltaisessa maastossa. Peltokolmioilla tehdään vain talvilaskenta.

Riistakolmion kesälaskenta tehdään heinä-elokuun vaihteessa. Laskenta tehdään päiväsaikaan. Kolmio voidaan jakaa osiin ja laskea useamman ryhmän voimin, mutta koko kolmio on laskettava yhden päivän aikana ja tulokset palautettava kootusti. Kesälaskennassa lasketaan kaikki metsäkanalinnut (metso, teeri, pyy ja riekko) sekä sepelkyyhky, lehtokurppa ja metsäjänis. Lisäksi kirjataan kaikki karhua koskevat havainnot: näköhavainnot, jäljet, jätökset, kynsimiset, jne. Laskennassa tulee välttää ääreviä säätiloja: kylmää, hellettä sekä voimakasta sadetta ja tuulta.

Laskennassa edetään kolmen henkilön ryhmässä tasaisena rintamana siten, että keskimmäinen henkilö suunnistaa ja kulkee tarkalleen maastoon merkittyä kolmion sivua. Laskijoiden ketju laskee linnut yhteensä 60 metriä leveältä pääkaistalta. Tämä käy parhaiten siten, että reunimmaiset henkilöt kulkevat 20 metrin etäisyydellä keskimiehestä, ja kukin pyrkii ajamaan liikkeelle ja laskemaan linnut 10 metrin etäisyydellä kulkulinjan molemmin puolin. Riistakolmiolaskennassa ei saa käyttää koiraa apuna esimerkiksi laskijapulan takia.

Kun reunalaskijoiden etäisyys keskimieheen on maastomuotojen takia mahdoton pitää jatkuvasti tarkalleen 20 metrinä, oleellista on, että kanalintuja nähtäessä tarkistetaan, lähtivätkö linnut 60 metrin levyiseltä pääkaistalta eli 30 metriä leveältä kaistalta kolmiolinjan molemmin puolin. Laskijoiden välistä etäisyyttä ja kaistaleveyttä on jatkuvasti tarkkailtava. Hyvän näkyvyyden vallitessa voidaan edetä ripeämmin kuin tiheikössä, missä on kiinnitettävä erityistä huomiota lintujen havaitsemiseen. Nopea eteneminen on laskennassa eduksi, sillä hidastellessa linnut usein ehtivät kävellen poistua sivuille laskentasaralta, ja siten jäädä havaitsematta. Pääkaistan ulkopuolelta tehdyt havainnot kirjataan muistiin lomakkeelle omalle sarakkeelleen.

Kesälaskennassa kolmiolinjalle osuvat järvet, lammet ja pellot kierretään ja jätetään siten laskematta, toisin kuin talven jälkilaskennassa. Laskematta jääneet kolmionosat merkitään karttaan.

Mikäli riistakolmio lasketaan useamman ryhmän yhteistyönä, tiedot eri osuuksilta kootaan yhdelle lomakkeelle ja karttakopiolle, ja koko kolmion havainnoille käytetään vain yhtä juoksevaa numerosarjaa. Havainnot jaetaan kahteen ryhmään: 60 metrin levyiseltä pääkaistalta ja sen ulkopuolelta tehdyt havainnot kirjataan lomakkeelle eri sarakkeisiin. Samalle lomakkeen riville ei kirjata kahta havaintoa, vaan jokainen erillinen havainto (yksinäinen lintu tai poikue) tulee omalle rivilleen. Tarkka havaintopaikka merkitään karttakopiolle juoksevalla numerolla, joka on sama kuin havaintolomakkeen rivinumero. Aikuisista linnuista käytetään vakiintuneita tunnuksia: N = naaras, K = koiras, O = sukupuoli tuntematon. Poikaslintu merkitään tunnuksella p. Esimerkiksi metsopoikue eli koppelo ja neljä poikasta merkitään: metso N + 4p. Jos on aihetta epäillä, että poikueen kaikkia poikasia ei havaittu, merkitään poikasten lukumäärä sulkeisiin, esimerkiksi: teeri N + (6p). Kun osa poikueen poikasista on pääkaistalla ja osa sen ulkopuolella, poikue merkitään kokonaisuudessaan emolinnun/-lintujen sijainnin mukaisesti. Pyyllä ja riekolla kummatkin emolinnut voivat olla poikasten seurassa, jolloin merkitään esimerkiksi: pyy NK + 6p. Metso- ja teerikukot eivät osallistu poikueen hoitamiseen. Poikue, jonka emolintua ei lainkaan havaita merkitään esimerkiksi: riekko 8p.

Tunnuslukujen laskutapa riistakolmion kesälaskennassa.

Tiheys (T)

Kanalinnut lasketaan 60 m leveältä pääkaistalta. Tiheys ilmaistaan lintujen lukumääränä metsämaan neliökilometriä kohti.

T = N / 0,06 L

N = havaittujen lintujen lukumäärä, L = laskentalinjan pituus (km), vakio 0,06 on laskentakaistan leveys (km)

esim. 8 teertä: 8 teertä / (0,06 km * 12 km) = 11,11 teertä/km^2

Muutos (M)

Tiheyden prosenttinen muutos edellisvuodesta.

M = 100 (T(v) – T(v-1)) / T(v-1)

T(v) = kuluvan vuoden ja T(v-1) = edellisvuoden tiheys.

Runsausindeksi (I)

Vuoden runsausindeksi on tiheyden poikkeama kauden 1990-95 keskiarvosta, jolle on annettu arvo 100. Huomaa, että tämä tunnusluku poikkeaa vesilintulaskennassa käytetystä runsausindeksistä siten, että tässä vertailuluvun ”perustasoksi” on määritetty vuosien 1990-95 keskiarvo.

I = 100 T(v) / TK

T(v) = tarkasteltavan vuoden tiheysarvo ja TK tiheyden keskiarvo kaudelta 1990-95 (kuva 4).

Poikasosuus

Poikaslintujen prosenttiosuus kaikista havaituista linnuista.

Poikuekoko

Poikasten keskimääräinen lukumäärä havaituissa poikueissa.

Esimerkki riistakolmion kesälaskennan tiheysarvon suhteesta runsaus-indeksiin. Runsausindeksin vertailuluku, “tiheyden perustaso”, on vuosien 1990-95 keskiarvotiheys, jolle on annettu arvo 100. Muutos (M) on tiheyden prosenttinen muutos edellisvuodesta.

Kesälaskennassa kanalintutiheydet lasketaan suoraan laskentakaistan pinta-alan avulla. Tämä johtaa lievään aliarvioon, sillä kaikkia laskentahetkellä linjalla olevia yksilöitä ei havaita (linnut väistävät lähestyvää laskijarintamaa). Ruotsalaistutkimuksen mukaan aikuisista metsoista ja teeristä (koiraat, poikueettomat naaraat) havaitaan noin 60 %; poikueet emoineen löydetään paljon tehokkaammin, lähes 100 %:n todennäköisyydellä.

Kanalintulaskentatuloksen lievää aliarviota alueellisissa lintumäärissä kompensoi se, että riistakolmiot sijaitsevat lievästi keskimääräistä puustoisemmilla alueilla. Seurantaan nämä virhetekijät eivät vaikuta, sillä niiden voimakkuus lienee samansuuruinen vuodesta toiseen.

Kolmioseurannan suunnitteluvaiheessa arvioitiin, että noin 1200 riistakolmiota koko maan alueella takaa riittävän edustavan otannan alueellisten ja ajallisten kannanmuutosten kuvaamiseksi. Seurannan alkuvuosina tämä tavoite täyttyi mallikkaasti. Vuosien mittaan jonkin verran kolmioita on autioitunut ja uusia on perustettu. Laskentaohjeissa kuitenkin teroitetaan kolmioiden pysyvyyttä, vaikka alueella tehtäisiin esimerkiksi hakkuita. Metsätalouden työt ovat arkielämää Suomen metsissä ja niiden aiheuttamat riistakantojen muutokset ovat “tosia”, ja siten niiden vaikutus seurantatuloksissa tulee näkyä.

Suomessa on kolmisentuhatta metsästysseuraa. Jokaisen vastuuntuntoisen metsästysseuran tulisi ylläpitää riistakolmiota, joko yksin tai yhdessä naapuriseuran kanssa. Oma kolmio takaa myös seurakohtaisen tulospalautteen. Riistanhoitoyhdistystasolla voitaisiin puolestaan huolehtia siitä, että yhdistyksen alueella seurataan vähintään kolmea riistakolmiota. Maan pohjoiset riistanhoitoyhdistykset ovat kuitenkin niin suuria, että niiltä täytyy edellyttää selvästi enemmän. Kolmioiden vähimmäistavoitemäärät perustuvat riistanhoitoyhdistysten lukumäärään ja maapinta-alaan siten, että yhdistyskohtainen vähimmäismäärä olisi kolme kolmiota tai yksi kolmio 200 km² maapinta-alaa kohti Etelä-Suomessa ja 300 km² kohti Pohjois-Suomessa. Työtaakka on suhteellisesti suurin Pohjois-Suomessa, vaikka kolmiomäärät pinta-alaa kohti ovat siellä pienimmät. Pohjoisen pienempi kolmiotiheys ei kuitenkaan heikennä tulosten edustavuutta, koska maastokuviot ovat siellä suuria ja yhtenäisiä. Maan eteläosien rikkonaiset ja pienikuvioiset maastot edellyttävät suurempaa kolmiotiheyttä riittävän laskentaluotettavuuden saavuttamiseksi.

1. Metsästyksen suunnittelun tuntuva parantaminen, esimerkiksi määrittämällä metsäkanalinnuille saaliskiintiösuositukset.
2. Paremman tietouden hankkiminen riistalajien elinympäristövaatimuksista ja elinympäristömuutosten vaikutuksista.
3. Riistaeläinseurantojen kokoaminen valtaosin saman runsausseurannan piiriin. Olennaista on kerätä tietoa eri lajeista samoilta reiteiltä, jolloin voidaan selvittää esimerkiksi petojen vaikutuksia saaliseläinkantoihin.

Riistaeläinkantojen koon ja vaihtelun tunteminen on välttämätön edellytys mm. kestävän metsästysverotuksen suunnittelussa. Pitkät aikasarjat tekevät mahdolliseksi eläinkantojen luontaisen vuosivaihtelun ymmärtämisen ja pitkäaikaismuutosten havaitsemisen.

Ainutlaatuiset riistakolmioaineistot ovat olleet nostamassa suomalaista riista- ja eläintieteellistä tutkimusta kansainväliselle huipulle. Seurantatulosten yhdistäminen metsätietouteen on avannut uusia, monipuolisia tutkimusmahdollisuuksia. Niitä Luonnonvarakeskus hyödyntää yhteistyössä muun muassa useiden yliopistojen kanssa.

Kun kolmioilta lasketut riistatiheydet yhdistetään saman alueen saalistietoihin, saadaan arvio riistavarojen ja metsästyksen keskinäisestä suhteesta. Suhde kuvaa metsästyksen ekologista kestävyyttä. Metsästys on ekologisesti kestävää silloin, kun riistakantojen monimuotoisuus ei vähene.

Pitkäaikainen riistakantojen tiheyden, sukupuolijakauman ja poikasmäärien seuranta antaa hyvät mahdollisuudet kannanvaihtelujen tutkimiseen. Esimerkiksi suomalaisten metsäkanalintujen kannanvaihtelut ovat osoittautuneet jaksoittaisiksi. Erityisesti seurannan varhaisempina aikoina kannan runsauden huiput ja aallonpohjat ovat seuranneet toisiaan 6-7 vuoden välein.

Riistakolmioaineisto on hyödyllistä tutkittaessa petojen ja niiden saalislajien välisiä vuorovaikutuksia. Tällaisia lajipareja ovat esimerkiksi kettu ja jänis, näätä ja orava, ilves ja jänis sekä susi ja hirvi. Aineistosta selviää myös se, miten peto käyttäytyy, jos pääsaalislajia on niukasti saatavilla.

Koska kolmioaineistoa kertyy koko maasta, saalistuksen alueellisetkin piirteet saadaan selvitetyksi. Esimerkiksi monelle pedolle tärkeät valkohäntäpeura ja rusakko ovat runsaita vain Lounais-Suomessa. Pohjoisempana eläinyhteisöjen rakenne on toinen.
Metsästys on myös saalistusta, ja metsästystutkimus on saalistustutkimuksen tärkeä osa-alue, johon ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota. Metsästyksen tutkiminen – niin biologisena kuin sosiaalisena ilmiönä – tulee varmasti lähivuosina vilkastumaan.

Sijainniltaan tunnetut kolmiohavainnot voidaan sijoittaa esimerkiksi metsätaloudellisiin selvityksiin tai kaukokartoitukseen perustuvalle kartalle. Näin saadaan kuva riistakantojen ja niiden elinympäristön suhteesta, esimerkiksi eläimelle tarjolla olevan suojan, ravinnon tai petojen määrästä. Riistaeläimen viihtyvyyden kannalta tärkeä ympäristö ulottuu yleensä usean kilometrin päähän havaintopaikasta.

Riistakolmiolaskenta antaa hyvät mahdollisuudet riistalajiston monimuotoisuuden seurantaan. Monimuotoisuutta mitataan riistarikkausindeksillä, joka lasketaan kuudentoista ekologialtaan ja elinympäristövaatimuksiltaan erilaisen lajin perusteella. Indeksi on “hälytyskello”. Se saa suuren arvon, jos metsäluonto voi hyvin ja metsästys on kestävällä pohjalla. Indeksin pieneneminen on merkki siitä, että kaikki ei ole kunnossa.

Kolmiolaskentoihin perustuvia tietoja tarvitsevat niin EU, maa- ja metsätalousministeriö kuin metsästysseuratkin. Tietoja voidaan käyttää myös ympäristöhallinnossa ja maankäytön suunnittelussa.

Vuotuiset laskentatulokset vaikuttavat muun muassa metsäkanalintujen metsästys- ja rauhoituspäätöksiin. Metsästysseurojen tai riistanhoitoyhdistysten saaliskiintiöt voidaan määrittää riistakolmioilta saadun tiedon perusteella. Riistakannoissa havaitut pitkäaikaismuutokset vaikuttavat metsästyspolitiikkaan.

Siitä huolimatta, että riistakolmiolaskenta on mittava seurantajärjestelmä, aineistopohja jää usein puutteelliseksi, kun halutaan laskea riistan runsautta pienillä alueilla. Sattumanvaraisen vaihtelun hallitseminen edellyttää vähintään noin 100 km laskentalinjaa, mutta mieluummin yli 300 km laskentalinjaa.  Tarvittava otoskoko riippuu myös lajin runsaudesta ja alueellisesta vaihtelusta. Riistakolmiotiheys on vain poikkeustapauksissa niin suuri, että esimerkiksi kunta- ja riistanhoitoyhdistystasolle olisi suoraan käytettävissä riittävä laskenta-aineisto.

Riistakolmioaineistosta on voitu osoittaa, että riistakantojen vaihtelut lähialueilla usein ovat samankaltaisia. Tämä havainto on luonut edellytykset laskennallisesti esittää runsaustietoa myös sellaisille rajallisille alueille, joilla riistakolmiolaskentaa ei ole tehty. Esimerkiksi kanalintutiheyden laskeminen riistanhoitoyhdistyksille tapahtuu siten, että kolmiokohtaisia tiheyksiä kerätään 50 km:n säteellä alueen keskipisteestä. Kohdealueen kattavan ympyrän alalta kolmiokohtaisille tuloksille annetaan painoarvo 1 (ne tulevat aineistoon sellaisenaan), kun taas kauempana sijaitsevien kolmioiden painoarvoa pienennetään suoraviivaisesti 50 km:n säteeseen saakka siten, että niiden merkitys pienenee etäisyyden kasvaessa. Painotettu tiheys (T) lasketaan seuraavasti:

T = Σ (T[i] P[i] ) / Σ P[i], missä T[i] on kolmion i tiheys ja P[i] kolmion i painokerroin.

Eläinkantojen, etenkin lintujen, seurannalla on Suomessa pitkät perinteet. Arvioinneissa on kokeiltu vuosien mittaan useita erilaisia menetelmiä. Alkuun kannanmuutosten kuvaamisessa käytettiin saalistilastoja. Vuonna 1945 aloitettiin niin sanottu riistatiedustelu, jossa noin 500 havainnoijaa eri puolelta Suomea kuvasi retkeilyalueeltaan tavallisimpien riistalajien suhteellista runsautta ja kannan runsauden muutosta edellisvuoteen verrattuna. Metsäkanalintujen ja nisäkkäiden seurannassa reittilaskenta alkoi 1960-luvun alkupuolella. Eräistä riistanisäkäslajeista on tehty reittilaskennan lisäksi erilaisia erillislaskentoja, joita tehdään vielä tänäkin päivänä. Kuitenkin vielä 1980-luvun lopulle asti oltiin aivan tavallistenkin riistanisäkäslajien runsaudesta ja runsauden vaihtelusta huonosti perillä.

1980-luvulla pyrittiin löytämään menetelmä, joka yhdellä laskentasuorituksella antaisi tietoa mahdollisimman monesta riistayhteisön lajista. Aikaisempien reittilaskentojen sijaan  päädyttiin vakiolinjoilla tehtäviin laskentoihin: loppukesän laskennassa pitäydyttiin aikaisemmassa kanalintujen poikuearvioinnin menetelmässä, talviseen nisäkkäiden lumijälkien laskemiseen sovellettiin pitkään Venäjällä käytössä ollutta jälkilaskentamenetelmää. Tästä alkoi riistakolmiolaskenta.

Ajan mittaan kanta-arviot ovat tarkentuneet ja nopeutuneet,  Nykyään tietoa saadaan käytäntöön jo samana laskentakautena.