Hirvi

Hirvi (Alces alces) on mänty- ja lehtipuutaimikoidemme merkittävin tuhonaiheuttaja. Hirvien levinneisyysalue kattaa koko Suomen ja metsätuhoja ilmenee koko maassa. Hirven aiheuttamien metsätuhojen määrä on sidoksissa hirvikannan kokoon, mutta tuhojen ilmenemiseen ja merkittävyyteen vaikuttavat myös alueittain vaihtelevat metsien ominaisuudet.

Tuhokohteet

Vakavimmat hirvien aiheuttamat tuhot kohdistuvat useimmin lehtipuiden ja männyn taimiin, joiden pituus on 1-3 m, mutta tuhoja ilmenee myös tätä pienemmissä taimikoissa. Hirven ravinnossa suosituimpia kotimaisista puulajeista ovat pihlaja, pajut, haapa ja kataja ennen koivua ja mäntyä. Rauduskoivu on suositumpi ravintokasvi kuin hieskoivu. Leppää ja kuusta hirvi syö harvoin. Myös useimmat jalot lehtipuut sekä ulkomaiset puulajit, kuten lehtikuusi, kelpaavat hirville.

Hirvet aiheuttavat pahimpia tuhoja männyn- ja rauduskoivuntaimikoissa usein keski- ja kevättalvella, mutta ne syövät sekä männyn että etenkin lehtipuun taimia myös kesällä ja syksyllä. Hyvin sulavat lehtipuiden lehdet ja kasvaimet ovat hirvelle parhaimmillaan kesäravintona. Talvella paksun lumipeitteen aikaan männyistä latva- ja oksakasvaimista neulasineen on saatavissa määrällisesti eniten vihreää biomassaa talviravinnoksi. 

Tuhon eteneminen

Hirvet hakeutuvat samoille alueille talvehtimaan vuosittain, jolloin samoja taimikoita syödään toistuvasti. Tämä voi vähitellen tehdä taimikosta kehityskelvottoman. Mikäli hirviä talvehtii runsaasti samalla alueella, voi pahimmassa tapauksessa merkittävä tuho tapahtua myös yhden talven kuluessa.

Vaikutus puuhun

Hirvet katkovat puuntaimien oksia ja latvakasvaimia sekä päärankoja. Näistä seuraa kasvutappioita, laatuvikoja tyvitukissa ja pahimmillaan taimen kuolema. Sivuoksien syönti ja lehtien riipiminen voi kuivattaa latvakasvaimen. Kookkaidenkin haapojen sekä nuorten mäntyjen kuoren vioittaminen syömällä aiheuttaa pysyviä runkovikoja. Kuusen kuoren kaluaminen aiheuttaa puuhun nopeasti etenevää lahoa. Vähäisempää vahinkoa syntyy sarvia hankaamalla ja nuorimpia taimia tallaamalla.

Samankaltaiset tuhot

Muiden hirvieläinten (valkohäntäkauris ja metsäkauris) aiheuttamat tuhot etenkin varhaisvaiheen taimikoissa. Porot aiheuttavat samankaltaisia tuhoja erityisesti syömällä koivuja kesällä.

Vahingot metsätaloudessa

Hirvi on valtakunnan metsien inventoinnin (VMI) mukaan merkittävin vakiintuneiden taimikoiden tuhonaiheuttaja. Suurimmat taloudelliset vahingot hirvet aiheuttavat männyn ja koivuntaimikoissa, joiden pituus on 1-3 metrin välillä. Seurauksena on kasvunmenetyksiä ja laatuvikoja puustossa. Pahimmassa tapauksessa taimikko vioittuu kehityskelvottomaksi.

Valtakunnan metsien inventoinneissa hirvien aiheuttamien tuhojen määrä kasvoi VMI8:sta (1986–1994) VMI10:een (2004–2008). VMI10:ssä hirvituhoja havaittiin kaikkiaan koko maan taimikoissa 741 000 hehtaarilla, mikä vastaa 19 prosenttia taimikkoalasta. Laatua alentavia hirvituhoja oli 447 700 hehtaarilla eli 12 prosentilla koko taimikoiden pinta-alasta. Vuodesta 2009 alkaen VMI:n hirvituhotilannetta on tarkasteltu vuosittain, jolloin metsikön laatua alentaneiden tuhojen pinta-ala vaihdellut 420 000 – 680 000 välillä hirvikannan vaihtelua viiveellä seuraten.

Yksityinen maanomistaja voi saada pyyntiluvanvaraisten hirvieläinten (esim. hirvi, valkohäntäpeura) metsävahingoista korvauksia, jotka katetaan pyyntilupamaksuista saatavilla varoilla. Korvauksia haetaan Suomen Metsäkeskuksen kautta

Tuhoriskin arviointi

Hirvien aiheuttamien tuhojen määrä riippuu olennaisesti hirvikannan suuruudesta. Hirvikannan keskittyminen talviaikaan voi kuitenkin aiheuttaa tuho-ongelmia myös alhaisilla kannan tasoilla. Tuhon kohteeksi joutuvat useimmin pienialaiset varttuneiden metsien ympäröimät taimikot, jotka sijaitsevat rauhallisilla alueilla. Ylitiheä etukasvuinen lehtipuuvesakko lisää tuhoriskiä männyntaimikoissa.

Torjuntamenetelmät

Metsästyksen avulla hirvikanta on haluttaessa täysin hallittavissa. Nykyinen hirvikantamme on suunnitelmallisen maa- ja metsätalous-, liikenne- sekä metsästyspoliittisen säätelyn alainen kompromissi.

Tiheät ja hyvin hoidetut taimikot kestävät parhaiten hirviä, joten kylvön ja luontaisen uudistamisen mahdollisuudet tulisi käyttää hyväksi niille soveltuvilla kohteilla. Tuhoja vähentää liiallisen, kasvatettavia taimia haittaavan lehtipuuvesakon poistaminen, joten varhaisperkaus on myös hirvivahinkoriskin vähentämiseksi tärkeä toimenpide. Ongelma-alueilla kasvatettava taimikko kannattaa pitää mahdollisimman tiheänä noin 5 metrin pituusvaiheeseen asti. 

Syönninestoainekäsittelyllä pystytään taimikohtaisesti ehkäisemään tuhoja. Suojattavan taimen ylimmät kasvaimet on käsiteltävä karkoteaineella. Taimikosta kannattaa käsitellä vain ensiharvennuksen jälkeen kasvatettaviksi tarkoitetut taimet. Käsittely on toistettava joka vuosi, kunnes taimet ovat yli kolmimetrisiä. Taimien latvoihin voi asettaa myös syöntiä mekaanisesti ehkäiseviä muovisia suojia.

Aitaamalla tuhoalttiit taimikot saadaan tehokas suoja hirvituhoja vastaan. Paukkulaitteet, lippusiimat ja esim. pelättimet antavat vain väliaikaisen suojan hirviä vastaan, sillä hirvet tottuvat näihin pelotteisiin suhteellisen pian. Nuolukivien sijoittelulla voidaan lisäksi ohjata hirvien ravinnonkäyttöä tuhoille alttiin vaiheen ylittäneisiin taimikoihin tai esim. voimalinjoille ja talvisille hakkuualoille.