Kaalikirva

Kaalikirva (Brevicoryne brassicae) on tummahko, soikea, vahapeitteinen 2,0-2,5 mm pitkä kirva, jonka selkäputket ovat lyhyemmät kuin monilla muilla kirvalajeilla paitsi rypsikirvalla (Lipaphis erysimi). Lyhyet selkäputket ja vahapeite auttavat erottamaan kaalikirvan mandollisista muista kaaleilla esiintyvistä kirvalajeista. Rypsikirvalla ei ole vastaavaa vahapeitettä. Persikkakirvalla, jolla ei ole myöskään vahapeitettä, on taas pitkät selkäputket.

Kaalikirvoja esiintyy Suomessa tyypillisesti runsaammin loppukesällä useilla eri kaalikasveilla. Saastunta alkaa pistemäisinä kolonoina tyypillisesti nuorimmilta lehdiltä, ja kirvat saattavat lopulta peittää koko kasvin. Kolonioita esiintyy esim. parsakaalilla kukinnon muodostuksen alkaessa, öljykasveilla kukkavarsien kehittyessä. Keräkaalilla koloniat voivat tunkeutua syvälle kerän sisälle. Pitkään jatkunut kirvojen imentä heikentää kasvin kasvua, kellastuttaa lehtiä ja kasvi saattaa lakastua. Kirvat erittävät tahmeaa mesikastetta, joka saattaa toimia kasvualustana patogeeneille, jotka lopulta mädättävät kasvin. Tuhoja on havaittu kukka-, parsa-, ruusu-, kerä- ja lehtikaalilla sekä retiisillä, rapsilla ja sinapeilla. Öljykasveilla runsas kaalikirvavioitus voi alentaa sekä alentaa satoa että heikentää sadon laatua.

Kirvoja tulisi tarkkailla kasveilta. Kaalikirvoille ei ole Suomessa torjuntakynnystä. Saksassa tuotetuotannossa kaalilla käytetään torjuntakynnyksenä kun 20%:lla kasveista esiintyy enemmän kuin 10 siivetöntä yksilöä tai 10%:lla kasveista esiintyy kirvoja, ja useammalla kuin yhdellä kasvilla niitä on yli 100 yksilöä.

Kirvoilla on lukusia luontaisia vihollisia. Niitä syövät leppäpirkot, harsokorentojen, kukkakärpästen ja kirvasääskien toukat. Loispistiäiset aiheuttavat kirvojen muumioitumisen. Usein luontaiset viholliset riittävät pitämään kirvapopulaation kurissa.