Möhöjuuri

Möhöjuuri (Plasmodiophora brassicae) on möhösienen (Plasmodiophora brassicae Woronin) aiheuttama maassa pitkään säilyvä tauti. Tautia esiintyy vain ristikukkaisilla kasveilla. Suomessa tautia esiintyy etenkin ristikukkaisilla öljykasveilla (rypsi, rapsi, sinapit, retikat), eri kaalilajeilla, lantulla, nauriilla ja monilla ristikukkaisilla rikkakasveilla (lutukka, taskuruohot, ukonnauris).  Tauti vaurioittaa kasvien juuria ja haittaa veden sekä ravinteiden kulkeutumista versoihin. Aluksi kasvien kasvu hidastuu ja lopulta ne kuihtuvat kokonaan. Suomessa tehtyjen tautikartoitusten mukaan möhöjuurta esiintyy hieman miltei kaikilla pelloilla, mutta pahasti taudin tartuttamien peltojen osuus on melko pieni. Vähäinen möhöjuuritartunta ei alenna merkittävästi sadon määrää, mutta vakavasti taudin tartuttamilla lohkoilla sato voi tuhoutua miltei kokonaan. Taudista kärsivät pahiten rypsi ja myöhään satoa tuottavat kaalilajit, kuten keräkaali.

Möhöjuuri ilmenee kasvin juurissa kooltaan vaihtelevina epämuotoisina paisumina. Kasvustossa tauti näkyy aluksi kasvien nuutumisena lämpiminä ja kuivina päivinä, koska juurten paisumat estävät kasvin normaalin vedensaannin. Lopulta kasvit lakastuvat ennenaikaisesti. Paisumat syntyvät juuriin, kun taudinaiheuttaja ärsyttää kasvin tuottamaan kasvuhormoneja, jotka saavat yksittäiset juurisolut turpoamaan holtittomasti. Turpoavat solut suistavat johtojänteiden kuljetusjärjestelmän mekaanisesti pois paikoiltaan ja kasvien veden ja ravinteiden saanti häiriintyy. Juuripaisumat ovat aluksi kovia ja vaaleahkoja. Ne mätänevät syyskesän kuluessa, jonka jälkeen taudin varma tunnistaminen on hankalaa.

Maalevintäinen möhösieni säilyy maassa mikroskooppisen pieninä lepoitiöinä, joista osa voi säilyä tartutuskykyisenä jopa 10–20 vuotta. Märässä maassa lepoitiöt itävät ja niistä erilaistuvat parveiluitiöt hakeutuvat kohti isäntäkasvien juuria. Parveiluitiöt tartuttavat ensin juurikarvoja, joissa muodostuu runsaasti uusia parveiluitiöitä. Osa parveiluitiöistä tunkeutuu juuren sisäosien soluihin, joiden sisällä ne alkavat lisääntyä. Samalla muodostuu kasvuhormoneja, joiden vaikutuksesta juurisolut turpoavat. Yksittäisten solujen turpoaminen näkyy juuriin muodostuvina epämuotoisina kasvaimina. Kasvainten solujen sisällä kehittyy loppukesällä paksuseinäisiä lepoitiöitä. Juurten hajotessa lepoitiöt jäävät maahan. Ne voivat kulkeutua maassa vesivirtausten mukana, mutta erityisesti työkoneiden mukana, kun maata käsitellään. Koneisiin, työvälineisiin ja jalkineisiin tarttuneen mullan mukana itiöt voivat levitä pitkiä matkoja. Myös tuulieroosio, tulvat ja pelloilla liikkuvat eläimet voivat kuljettaa lepoitiöitä hyvin pitkiä matkoja.

Möhöjuuren torjunnassa on keskeisintä estää ennalta taudin leviäminen uusille lohkoille ja huolehtia riittävän pitkällä viljelykierrolla, etteivät möhöjuuren itiöt pääse lisääntymään maassa tuhokynnyksen ylittävälle tasolle. Möhöjuuren esiintymistä tulee tarkkailla ristikukkaisten kasvien viljelyssä säännöllisesti ja huolehtia välivuosina ristikukkaisten rikkakasvien torjunnasta. Tarkkailu tehdään elokuun puolivälissä nostamalla kasveja ylös tasaisin välien lohkolta. Jos tautia ei löydy, voidaan ristikukkaisia kasveja viljellä neljän vuoden välein. Mikäli tautia löytyy yksittäisistä kasveista, on syytä pitää 5-6 vuoden tauko ristikukkaisten viljelyssä. Jos tautia löytyy enemmän kuin 1/20 kasvista, tarvitaan vähintään 10 vuoden tauko. Kaalinviljelyssä möhöjuuren tuhoja voidaan estää voimakkaalla kalkituksella. Kemiallista torjuntaa taudille ei ole.