Saimaan uhanalaiset lohikalat

Järvilohi

Järvilohi esiintyy alkuperäisenä Suomen sisävesikantana vain Vuoksen vesistöalueella. Järvilohi luokitellaan äärimmäisen uhanalaiseksi, ja se katoaisi luonnosta ilman säilytysviljelyä ja sen avulla tehtäviä tuki-istutuksia. Järvilohelle on voimassa kansallinen toimenpideohjelma (2021–2030; Piironen 2021).

Järvilohella täydellinen luontainen elinkierto ei ole toteutunut yli 50 vuoteen, koska sen alkuperäiset tunnetut lisääntymisjoet Pielisjoki ja sen sivujoki Ala-Koitajoki sekä Lieksanjoki ovat vahvasti vesivoimatuotantoon rakennettuja. Suurin osa lisääntymiseen ja poikasten elinympäristöiksi kunnostettavissa olevista jokiosuuksista sijaitsee voimalaitospatojen yläpuolella. Syönnösvaellusvaiheen kattavaa osittaista luonnonkiertoa ylläpidetään istuttamalla joka kevät alasvaellusiässä olevia 2-vuotiaita poikasia vesivoimaloiden (Kuurna ja Lieksankoski) alapuolelle

Tiukentuneista kalastusrajoituksistakaan huolimatta kannan kehitystä ei olla saatu kääntymään pysyvästi paremmaksi. Tämän johtuu erityisesti vesihomeen aiheuttamasta korkeasta laitosemokalojen ja istutuspoikasten kuolleisuudesta, mikä on estänyt istutusten tavoitteellista toteutumista pahoin viime vuosina. Pienet istutusmäärät heijastuvat luonnollisesti myös vähäisinä kudulle palaavien emokalojen määrinä. Molemmissa jokikohteissa tavoitteellinen vuotuinen viljelyyn ja ylisiirtoihin käytettävien emokalojen määrä on 100 kutuparia, mitä ei olla toistaiseksi saavutettu kertaakaan (kuva 1). Kudulle palaavat harvalukuiset emokalat ovat nykyisin keskimäärin nuorempia ja pienempiä kuin 1970–1980-luvuilla.

Kutupyynneistä saatavien emokalojen määrän lisäksi järvilohella on käytössä kolme muuta kannan tilaa ja kehitystä kuvaavaa mittaria. Luonnonlisääntymisen määrää ja alueellista laajuutta seurataan kunnostetuilla poikastuotantoalueilla sähkökalastuksin. Vuoden 2024 seurantojen perusteella kesänvanhojen järvilohenpoikasten keskimääräinen tiheys aaria kohden on korkeintaan 1 yksilöä.

Lieksanjoen sähkökalastustulosten perusteella järvilohen poikastuotantoa on tapahtunut säännöllisesti, mutta kesänvanhojen (0+) poikasten havaitut minimitiheydet ovat olleet sielläkin pääosin vaatimattomia. Taulukkoon 1 on koottu niin kutsutun Naarajoen koskijakson 0+-ikäisten poikasten minimitiheydet vuosilta 2020–2024. Ylisiirtojen kautta luonnossa syntyneitä järvilohenpoikasia on tavattu säännöllisesti myös huomattavasti ylempänä Ruunaan reitin kunnostetuilla koskiosuuksilla. 

Nieriä

Saimaannieriä on muiden Saimaan reliktilajien tavoin jäänyt eristyksiin Vuoksen vesistöön jääkauden jälkeisissä kehitysvaiheissa (Makkonen 1997). 2000-luvun alussa nieriää esiintyi varmuudella luonnonvaraisena vain Saimaaseen yhteydessä olevassa Kuolimojärvessä noin 50 km² alueella. Takavuosien istutusten tuloksena ja merkittävien kalastusrajoitusten ansiosta saimaannieriän esiintymisessä on tapahtunut elpymistä, ja sen luontaisen lisääntymisen esiintymisalue on kasvanut arviolta noin 20 050 km² alueelle. Viimeisen 10 vuoden aikana on saatu todisteita, että Kuolimon lisäksi Länsi-Saimaan Luonterilla, Yövedellä ja Ruokovedellä on säilynyt lisääntyvä kanta. Vähäisestä runsastumisesta huolimatta Suomen eteläisin nieriäkanta on äärimmäisen uhanalainen. 

Saimaannieriää on pidetty valtion säilytysviljelyssä vuodesta 1972. Laitoskalasto perustettiin alkujaan Yövedeltä ja myöhemmin myös Kuolimosta ja Ruokovedeltä pyydettyjen emokalojen sukutuotteista.  Viime vuosina Luken ylläpitämän laitoskalaston mädintuotanto on tyrehtynyt, johtuen tuottavien emokalojen ikärakenteesta ja erityisesti niiden korkeasta vesihomeen aiheuttamasta kuolleisuudesta.

Saimaannieriän tilan seuranta on ollut toistaiseksi puutteellista, mikä johtuu paljolti kannan pienuudesta. Lisääntymisalueita tunnetaan erityisesti Länsi-Saimaalta kovin heikosti. Kuolimolla lisääntymisalueista on parempi tietämys pitkään jatkuneen suojelun ja emokalapyyntien seurauksena. Nieriän esiintymistä on lisäksi seurattu talvinuottasaaliissa. Talvella 2022 24 vetokerrasta ja 9 apajasta tehty sivusaalistarkastus tuotti havainnot yhteensä 34 eri-ikäisestä nieriästä, joista kolme oli edellisenä keväänä kuoriutuneita ja lähes varmuudella luonnonkudusta peräisin olevia poikasia. Vastaavaa seurantaa on tehty myös vuonna 2023 10 nuottauksessa, jolloin saatiin 18 nieriää (kalojen pituudet 200–530 mm), sekä vuonna 2024 9 nuottauksessa, jolloin saatiin yhteensä 78 nieriää (70–740 mm).

Vuonna 2023 Yövedellä tehdyssä emokalapyynnissä saatiin kiinni 10 naarasta ja 7 koirasta. Tuolloin myös Luonterille ulotettu pyynti tuotti sekin yhden naarasnieriän. Vuonna 2024 emokalapyyntejä Yöveden ja Ruokoveden alueella. Pyyntien kokonaissaldona oli 13 sukukypsää naarasta ja 15 koirasta, ja lisäksi saatiin 11 kutematonta nieriää.

Vesistöjen lämpeneminen heikentää viileää vettä suosivan nieriän (kuten muidenkin lohikalojen) elin- ja leviämismahdollisuuksia. Myös saimaannieriän geneettinen muuntelu on hyvin matalalla tasolla, mikä rajoittaa muutoinkin äärimmäisen vaateliaan lajin sopeutumiskykyä muuttaviin olosuhteisiin ja erityisesti juuri ilmastomuutoksen vaikutuksiin. Säilytysviljelyssä kannan geneettisen monimuotoisuuden ylläpitämisen keskeinen ongelma on ollut muiden Vuoksen vesistön uhanalaisten lohikalojen tapaan luonnosta saatavien emokalojen vähäisyys.

Järvitaimen

Kalataloudellisesti arvokasta Vuoksen vesistön vaeltavaa taimenta hoidetaan nykyisin kahdella alueellisesti jaetulla viljelykannalla aiemman nk. yleiskannan sijaan. Lieksanjoen-Pielisjoen kanta ja eteläisempi Heinäveden reitin kanta poikkeavat edelleen jossain määrin geneettisesti toisistaan (Piironen ym. 2016; Janhunen ym. 2025). Molemmat järvitaimenkannat ovat järvilohen tavoin vaarassa hävitä lyhyellä aikavälillä ilman säännöllistä viljelyyn ja istutuksiin perustuvaa tukemista (Takkunen ym. 2018), eikä niiden tila ole osoittanut elpymisen merkkejä myöskään elinympäristökunnostusten tai vuoden 2016 voimaan astuneen kalastuslain ja sen asetuksella määrättyjen tiukentuneiden pyyntirajoitusten ansiosta (Piironen 2025). 

Vuodesta 2015 lähtien kaikki Lieksanjoelta emokalapyynneissä saadut taimenet on siirretty voimaloiden ja Pankajärven yläpuolisille koskialueille joko osittain lypsettynä (emokalaston perustamista varten) tai lypsämättä (Taulukko 2). Lieksanjoen kutukantaa on täydennetty jonkin verran myös harvoilla Pielisjoesta saaduilla emokaloilla.

Ylisiirroista huolimatta ei luonnonkudusta syntyneitä taimenia ole Lieksanjoen pääuoman sähkökalastuksissa juurikaan löytynyt. Pielisjoessa järvitaimen lisääntyy harvalukuisena ainakin Laurinvirran ja Joensuun kaupunginkoskien alueilla. Uusien elinympäristökunnostusten ja vaellusesteiden poiston myötä pienen lisääntyvän järvitaimenkannan muodostuminen on mahdollista esimerkiksi Varkauden Ämmänkoskessa, missä yksittäisiä luonnossa syntyneitä poikasia on myös viime vuosina tavattu.

Heinäveden reitillä vaeltavan taimenen tila on edelleen hieman pohjoisempia alueita parempi, koska siellä ovat viimeiset vesirakentamiselta säästyneet (padottomat) koskialueet, erinomainen vedenlaatu ja jatkuvana säilynyt luontainen lisääntyminen. Kuitenkin Heinäveden reitiltä (pääasiassa sen virtavesistä) pyydettyjen ja yksilömerkittyjen sekä edelleen takaisinsaatujen merkkipalautusten perusteella järvitaimenen vaellusvaiheen elinkierron arvioitiin toteutuvan heikosti vuosien 2009–2022 seurantajaksolla, luultavimmin korkeasta kalastuskuolleisuudesta vuoksi (Syrjänen ym. 2023). 

Erityisesti viime vuosina myös Heinäveden reitin kesänvanhojen taimenenpoikasten määrät ovat olleet vähäisiä, vaikka poikastuotantopotentiaali lienee edelleen vesistöalueen jäljellä olevista luontaisista kannoista korkein. Vuosina 2023- 2024 Kerman alueen koskilla ja Vihovuonteella tehdyissä sähkökalastuksissa laskennalliset, pyydystettävyydellä korjatut poikastiheydet vaihtelivat välillä 0–13 yksilöä/aari (lähde: Ympäristöhallinnon tietojärjestelmät / sähkökoekalastusrekisteri.

Viitteet

Janhunen, M., Leinonen, T. & Tapio, M. 2025. Vuoksen vesistön järvitaimen-kantojen geneettinen kartoitus ja laitoskalaston eheyttäminen (VuoTaGe): loppuraportti. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 62/2025. Luonnonvarakeskus. 32 s. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-419-091-6

Makkonen, J. (toim.) 1997. Saimaan nieriä, syvien vesien uhanalainen. Kalatutkimuksia 133. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. 129 s. https://jukuri.luke.fi/server/api/core/bitstreams/2ebb2de1-5c02-4016-9c96-e1dd3c0be605/content

Piironen, J. 2021. Saimaan järvilohen toimenpideohjelma 2021–2030. Raportteja 63 | 2021. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. 30 s. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-314-976-2

Piironen, J. 2025. Vuoksen vesistön järvitaimenkantojen toimenpideohjelma 2025–2035. luonnos.

Piironen, J., Koljonen, M.-L. & Koskiniemi, J. 2016. Vuoksen vesistön ja Mäntyharjun reitin tai-menkantojen geneettinen kartoitus. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 7/2016. Luonnonvarakeskus, Helsinki. 20 s. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-326-180-8

Syrjänen, J.T., Väätäinen, R., Lyytikäinen, A., Kivinen, J., Rajala, J., Sivonen, O., Pursiainen, A. & Piironen, J. 2023. Heinäveden reitillä merkittyjen taimenten ja järvilohien vaellukset, kasvu ja pyynti vuosina 2009–2022. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 39/2023. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 27 s. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-380-674-0

Takkunen, T., Piironen, J., Kaijomaa, V.-M., Hyytinen, L., Makkonen, J., Vanninen, V., Malin, M., Hentinen, T., Jaatinen, R., Kiiskinen, P., Tarkiainen, J. & Rajala, J. (toim.) 2018. Vuoksen vesistöalueen järvitaimenkantojen toimenpideohjelma. Raportteja 60 | 2018. Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. 31 s. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-314-741-6