Hylkeet ja merimetsot – vaikutuksia kalastukseen

Petoeläinten metsästys ja ympäristömyrkyt ovat vähentyneet. Tästä on seurannut se, että useiden Suomessa jo vähälukuistuneiden petoeläinten kannat ovat palautuneet ja palautumassa. Rannikollamme erityisesti harmaahylje ja merimetso ovat runsastuneet viime vuosikymmeninä. 

Runsastuminen on nostanut esille kalastoon ja kalastukseen kohdistuvat vaikutukset. Aihe on keskusteluttanut kalastajia, ja vaikutuksia on myös tutkittu. Tutkimustulokset ja tutkijoiden näkemykset harmaahylkeen ja merimetson vaikutuksista kalastoon ovat olleet keskenään jossain määrin vaihtelevia.

Rannikkokalastuksessa yleistyivät nylonverkot aikana, jolloin sekä harmaahylje että merimetso olivat vähälukuisia. Kaupalliset kalastajat ovat laskeneet näitä mereen melko pitkiksi ketjuiksi eli jadoiksi. Menetelmä on aiempia kalastustapoja tehokkaampi ja mahdollistaa pyynnin ja rannikon kalan saamisen kalatiskeille suurimman osan vuotta. Se on kuitenkin etenkin hylkeiden vaikutuksille altis.

Kaupalliset kalastajat ovat kertoneet harmaahylkeiden ja merimetsojen saalistamien kalalajien pyynnin vaikeutumisesta, mikä on tehnyt kalastuksesta paikoin jopa kannattamatonta. 

Hylkeet

Harmaahylkeiden eli hallien määrä on vesillämme kasvanut viime vuosikymmeninä selvimmin lounaissaaristossa ja Ahvenanmaalla. Vuonna 2024 Itämeren lentolaskennoissa nähtiin noin 48 700 hallia, joista Suomen vesillä 17 462 yksilöä. Kaupalliset kalastajat kertoivat 2000-luvun alkuvuosina myös yhä useammin sisälahtiin tulleista halleista. 

Harmaahylkeiden määrän kasvu on aiheuttanut ongelmia ammattikalastajille. Hylkeet syövät kalaa verkoista ja rysistä, rikkovat verkkoja ja vaurioittavat kalanviljelyssä käytettäviä verkkoaltaita. 

Menetelmäkehityksellä torjutaan haittoja

Hylkeiden aiheuttamat ongelmat ovat johtaneet tuotekehitykseen: kestävämpiin materiaaleihin (nk. dyneemaverkko ja -köydet), ja osassa rysiä hylkeitä pyytäviin rakenteisiin tai kaltereihin. Rysien rakenteet päästävät kalan läpi, mutta estävät hylkeen pääsyn sisälle rysään. Myös ponttonirysät on otettu käyttöön. Rysän suulla saalista odottava halli voi kuitenkin tuntuvasti pienentää saalista.

Menetelmien muuttumisen lisäksi hylkeiden kasvanut määrä on vaikuttanut myös kalastuspaikkojen valintaan. Saaristomerellä kuhan verkkopyynti korkeilla verkoilla lähes loppui 2000-luvulla kannattamattomuuden vuoksi ja vaihtui osin pyynniksi eri alueilla matalilla verkoilla, usein lähellä ruovikoita. 

Mielenkiintoisen esimerkin kertoi kalastaja, joka oli pyytänyt ahventa matalilla verkoilla sisälahdessa. Kuha ei ollut yleensä tullut hänen pyyntivesilleen. Kun useat kalastajat kertoivat pyynnin käymisestä mahdottomaksi välisaaristossa syvillä verkoilla, hän alkoi saada selvästi aiempaa parempia kuhasaaliita vanhoilta pyyntipaikoilta matalasta. Verkkopyynnissä pyyntipaikkaa on nykyään vaihdettava aiempaa useammin, ja pyyntiajan on kerrottu olevan lyhyempi. Eräs rysäkalastaja kertoi, että kuhaa tulee rysään harvemmin kuin ennen, mutta suurempina parvina kerralla. 

Uudet kokeilut hyljekarkottimilla ovat etenkin rysäkalastuksessa olleet lupaavia. Karkottimet tuottavat vedenalaista, vaihtelevaa ääntä, jota hylkeet välttävät, mutta jota kalat eivät aisti. Joidenkin kalastajien mukaan välillä on näyttänyt siltä, että kalat jopa hakeutuvat karkottimen läheisyyteen, jonne hylkeet eivät niitä seuraa. 

Kokeilussa, jossa laajahko lahti suljettiin hyljekarkottimilla niin, että sinne uivien hylkeiden määrä olennaisesti pieneni, havaittiin selvä vaikutus. Kuhaa alkoi jälleen tulla korkeilla verkoilla melko avoimelta alueelta hyvällä tuloksella vuosien tauon jälkeen. Karkottimien kehittämisessä tärkeänä tavoitteena on myös se, että ne eivät aiheuta merkittävää haittaa muulle eliöstölle. 

Merimetsot

Merimetso tavattiin pesivänä Suomessa 1996; ensi kertaa liki sataan vuoteen. Tämän jälkeen se on nopeasti yleistynyt. Vuonna 2010 pesimäkanta oli noin 14 400 paria, ja vuonna 2024 pesämääräksi arvioitiin 31 949. Merimetso pesii yhdyskuntina, joissa on keskimäärin runsaat 500 paria / yhdyskunta. Suurimmissa länsirannikon yhdyskunnissa on tuhansia pareja. 

Merimetson saalistus kohdistuu lähellä pesäkoloniaa esiintyviin kalalajeihin. Kalalajin paikallinen saatavuus on keskeinen tekijä ravinnonvalinnassa. Merenkurkussa tehdyssä ahvenen merkintätutkimuksessa merimetsot saalistivat noin 15 kilometrin säteellä pesäkoloniastaan. 

Ravintotutkimuksen tulokset

Ravintotutkimusten mukaan merimetson tavallista ravintoa ovat muun muassa ahven, särki, kivinilkka, kiiski, silakka ja kolmipiikki. Saaristomerellä alueella, jossa esiintyy kuhaa, myös se on ruokalistalla. Mustatäplätokko on joillakin Itämeren alueilla noussut keskeiseksi ravintokohteeksi runsastumisensa myötä. Lahnan pieni osuus ruokavalioissa voi viitata nieltävyyden vaikeuteen yhtenä vaikuttavana tekijänä. 

Pesimäaikana, kuin emot pyydystävät kalaa pienille poikasilleen, saaliskalat ovat pieniä. Muina aikoina saaliskalojen kokojakauma laajenee. Toisinaan merimetso voi ottaa melko suurenkin kalan. 

Saalistuksen vaikutukset 

Merimetson paikalliset vaikutukset voivat olla kalakantoja heikentäviä. Vaikutukset kalastukseen voivat olla myös suurempia kuin itse kalakantaan. 

Viime vuosina ahvenkannat ovat runsastuneet rannikkovesillä huolimatta merimetsojen vakiintumisesta rannikolle. Merenkurkun tutkimuksessa merimetson havaittiin saalistuksellaan harventavan ahvenkantaa. Saaristomerellä tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että merimetsokolonioiden läheisyydessä särki, kiiski, ahven ja ehkä kivinilkka vähenivät, mutta piikkikalat runsastuivat. 

Raumalla suuren merimetsokolonian vaikutusalueella kaupallisen kalastuksen ahvensaaliit pyyntiponnistusta kohden romahtivat. Samaan aikaan rannikolla sekä alueen etelä- että pohjoispuolella ahvensaaliit kasvoivat pyyntiponnistukseen nähden. Ruotsalaisessa, kalaisassa järvessä merimetsokolonian ei puolestaan havaittu vaikuttaneen kalasaaliisiin. 

Merimetson, kuten muidenkin kaloja jahtaavien lintujen vaikutus kaloihin voi olla kahdenlainen. Se voi harventaa kalakantoja ja/tai karkottaa lintujen saaliskaloja keskeisimmiltä saalistusalueilta tai -paikoilta. Rannikolla tietylle vesialueelle pyyntilupansa saaneelle kalastajalle, joka pyytää muun muassa ahventa, kuhaa, siikaa ja/tai haukea, vaikutus voi olla dramaattinen, kun juuri hänen pyyntipaikoistaan tulee merimetsokolonian saalistusaluetta.

Meressä olevia kalanviljelyaltaita on mahdollista suojata merimetsoilta sopivilla, altaan yläpuolelle pingotettavilla verkoilla. Ne eivät välttämättä suojaa kaikilta kalaa syöviltä linnuilta, mutta kalanpyydyksien suojaksi ei ole keksitty hyljekarkottimiin verrattavaa, merimetsoihin tehoavaa apukeinoa. 

Petoeläinten vaikutus saaliseläimiin ja niiden käyttäytymiseen

Saaliseläinten määrä ja koko ravintoverkko voivat muuttua, jos alueelta häviää jokin tärkeä petoeläin. Tästä on useita havaintoja maailmalta.

Kuuluisimpia esimerkkejä on susien hävittämisen aiheuttamat muutokset Pohjois-Amerikan Yellowstonen luonnonpuistossa 1900-luvulla. Luonnonpuistossa, kun metsästys muutoin oli kielletty, hirvieläinkannat kasvoivat susien hävittämisen jälkeen. Kun vaarat olivat vähäisiä, hirvieläimet alkoivat oleskella myös jokien varsilla ja söivät rantojen vesaikot vähiin. Tästä seurasi muun muassa rantojen eroosiota ja jokiveden samentumista. 

Kun sudet 1990-luvulla palautettiin luonnonpuistoon, hirvieläinten määrä pieneni ja niiden käyttäytyminen muuttui. Hirvistä tuli arkoja, eivätkä ne uskaltaneet enää jäädä jokivarsille, vaan kävivät nopeasti juomassa. Muutoksen myötä vesaikot palautuivat rannoille ja virtavesien kunto parani. Kasvillisuuden muutosten ja ylipäätään monimuotoisuuden kasvamisen myötä useiden muiden eläinlajien kannat vahvistuivat. 

Saaristomerellä merikotkien runsastuttua uudelleen esimerkiksi haahkojen määrä on vähentynyt, ja niiden on pitänyt etsiä suojaisempia pesimispaikkoja avoimien, kallioisten karien sijaan. Myös minkit ovat vaikuttaneet haahkojen määrän vähenemiseen.

Entä veden alla? 

Rannikolla kolmipiikki on voinut ajoittain runsastua, kun ahven ja hauki ovat vähentyneet.  Tästä on seurannut ravintoverkon muutosten myötä rantavesien rehevöitymistä. Myös särkikalojen runsastuminen suhteessa petokalojen määrään johtaa helposti veden samenemiseen. Särkikalojen tehokkaalla vähentämisellä on onnistuttu välillä parantamaan veden laatua. 

Toisinaan seuraus voi yllättää. Joissakin järvissä sulkasääsken toukat harventavat kasviplanktonia syövää eläinplanktonia. Jos tällaisessa järvessä pyydetään paljon pikkukaloja, sulkasääsken toukat voivat runsastua. Sulkasääsken toukkien runsastuminen vähentää eläinplanktonia. Kun eläinplankton vähenee, kasviplanktonia tulee enemmän ja vesi muuttuu yhä sameammaksi. Tämä on päinvastainen vaikutus kuin mitä pikkukalojen tehostetulla pyynnillä on tarkoitus saada aikaan.

Jari Raitaniemi
Erikoistutkija
+358295327685