Ruskomäntypistiäinen

Neodiprion sertifer

Kuvaus

Ruskomäntypistiäisen toukat syövät männyn neulasia. Noin 5-6 vuoden välein tavataan paikallisia joukkoesiintymiä, jolloin männiköitä syödään lähes neulasettomiksi. Laajoja joukkoesiintymiä on sattunut 20-30 vuoden välein. Laji on yleinen koko maassa.

Lisääntyminen ja leviäminen

Ruskomäntypistiäisaikuiset kuoriutuvat kotelokopista elo-syyskuussa (lokakuussa). Pistiäiset lentävät mäntyjen latvoihin, pariutuvat ja munivat neulasiin. Aikuiset elävät vain viikon tai kaksi. Laji talvehtii muna-asteena.

Neulasen sisään munataskuihin sijoitetut munat talvehtivat. Munataskut näkyvät kellertävinä puolikuun muotoisina läiskinä neulasten reunassa. Toukat kuoriutuvat lämpösumman saavuttaessa 140 d.d., mikä tavallisimmin tapahtuu touko-kesäkuun vaihteessa (Pohjois-Suomessa 3-4 viikkoa myöhemmin). Neulasten syönti alkaa heti, kun toukat kuoriutuvat. Aluksi useampi pikkutoukka yhdessä järsii neulasen syrjiä niin, että jäljelle jää vain keskijänne, joka kellastuu ja kihartuu. Kookkaammat toukat syövät neulaset kokonaan neulastuppeen asti. Heinäkuussa, osin elokuussa täysikasvuiset toukat hakeutuvat maahan ja kutovat ympärilleen kotelokopan. Uudet aikuiset kuoriutuvat elo-syyskuussa (lokakuussa). Osa kannasta saattaa jättäytyä eli jää kotelokoppiin talvehtimaan ja aikuistuu vasta seuraavina vuosina.

Tuhot

Ruskomäntypistiäistä on kaikenikäisissä mäntymetsissä.

Edullisissa olosuhteissa, esim. kuivien ja lämpimien kesien yhteydessä kehittyy tuholaisen massaesiintymiä, jolloin männiköt tulevat syödyksi lähes neulasettomiksi laajoilla alueilla. Joukkoesiintymiä on ollut noin 5-6 vuoden välein, laajoja suurtuhoja 20-30 vuoden välein. Ne kestävät yleensä muutaman vuoden, kunnes kanta romahtaa erilaisten luontaisten tekijöiden, kuten loisten, petojen, virustaudin, jättäytymisen tms. vuoksi.

Paljaaksi syötyjen puiden tila näyttää vakavalta, mutta koska kasvavat, saman vuoden neulaset jäävät valtaosin syömättä, metsiköt alkavat jo keskikesällä vihertää. Neulasten menetys merkitsee puustossa kymmenessä vuodessa noin 40 %:n kasvun menetystä. Pahasti syödyissä metsiköissä puista on todettu kuolleen keskimäärin noin 4 %, ja nekin ovat yleensä puuston heikoimpia yksilöitä. Puut saattavat altistua muille tuhoille.

Vahingot ovat pääasiassa kasvutappiota, jonkin verran voi kuolla heikoimpia puuyksilöitä. Seuraustuhojen uhka on olemassa, joskin vähäisempi kuin pilkkumäntypistiäis- tai mäntymittariesiintymien yhteydessä.

Toistaiseksi laajin esiintymä Suomessa sattui 1960-62. Tuhoalue sijaitsi Vaasa – Jyväskylä – Savonlinna -linja eteläpuolella ja oli laajuudeltaan noin 200&nbps;000 hehtaaria. Männyistä kuivui keskimäärin alle 4 % runkoluvusta ja kuivuneista lähes puolet oli hyvin ohuita ja vähäarvoisia puita. Syönnin seurauksena menetettiin n. 20 % seuraavan viisivuotiskauden kasvusta. Viimeisimmän esiintymän aikana 1990-92 tuhoja esiintyi Länsi-Uudellamaalla, Itä-Savossa ja Kainuussa. Vuonna 1991 lentolevitettiin torjunnassa käytettävää mäntypistiäisvirusta 1 760 hehtaarille.

Ruskomäntypistiäiset eivät yksin tapa puita. Ne heikoimmat yksilöt, jotka kuolevat, menettävät elinvoimansa syönnin jälkeisten ytimennävertäjien ja pikikärsäkkäiden hyökkäysten seurauksena. Ruskomäntypistiäisen syönnin kohteeksi joutuneet metsiköt ovat kuitenkin vähemmän alttiita ytimennävertäjien iskeytymiselle kuin pilkkumäntypistiäis- tai mäntymittarituhojen ollessa kyseessä. Mäntypistiäisille ovat luonteenomaisia voimakkaat kannanvaihtelut. Luonnonvarakeskus seuraa sekä rusko- että pilkkumäntypistiäiskantojen kehitystä. Neulasissa talvehtivien munien määrään ja kuntoon perustuva ruskomäntypistiäisen tuhoriskiennuste annetaan vuosittain keväällä.

Torjunta

Torjunta on tarpeen, jos taimikoiden kehitys on uhattuna tai varttuneen metsän kasvutappiot uhkaavat nousta suuriksi. Tehokkain torjuntakeino on nopeuttaa toukkia tappavan virustaudin leviämistä ruiskuttamalla tuhoalueelle mäntypistiäisvirusta. Tämän biologisen torjuntakeinon käyttö on muulle luonnolle ja ihmiselle vaaratonta. Monisärmiöviruksen aiheuttamaa tautia esiintyy joukkotuhojen yhteydessä luonnostaankin. Luontainen taudin puhkeaminen kestää kuitenkin yleensä niin pitkään, että huomattavia vahinkoja ehtii syntyä ennen toukkien kuolemista. Päätös torjuntatoimiin ryhtymisestä riippuu ratkaisevasti vahinkoennusteesta. Monisärviövirusta ruiskutetaan tuhoalueelle veteen sekoitettuna.

Lentoruiskutus on halvin ja tehokkain tapa. Taimikoissa ruiskutuksen voi suorittaa myös maasta käsin. Virus tehoaa ainoastaan toukkiin, ei aikuisiin pistiäisiin. Tartunta tapahtuu ravinnon mukana ja toukkien kuoleminen kestää 2-3 viikkoa. Ruiskutus suoritetaan toukkien juuri kuoriutuessa tai viimeistään niiden ollessa toisella toukka-asteella. Normaalivuosina toukkien kuoriutuminen munista alkaa touko-kesäkuun vaihteessa lämpösumman saavuttaessa 140 d.d., Pohjois-Suomessa muutamaan viikkoa myöhemmin. Usein on vaikeaa huomata tuhoaluetta ennen kuin toukat ovat suuria ja vahinko on jo tapahtunut.

Luontaiseen uudistamiseen tähtäävä siemenpuuhakkuu on järkevintä tehdä vasta joukkoesiintymän päätyttyä, jottei tuho keskity siemenpuihin. Pieniä istutustaimia mäntypistiäiset eivät yleensä vioita. Myös taimikonhoito, harvennushakkuut sekä mahdolliset muulla tavalla toteutettavat päätehakkuut tulee suorittaa vasta joukkoesiintymän jälkeen. Jos syönnin kohteeksi joutunut metsikkö päätetään kokonaan hakata, on olemassa riski, että tuholaiset siirtyvät ympäröivään metsään. Yksittäiset kuolleet, vielä tuoreet männyt on syytä korjata ja kuljettaa pois ytimennävertäjäkannan kurissa pitämiseksi.

Samankaltaiset tuhot

Pilkkumäntypistiäisen toukat syövät myös männyn neulasia. Syönti ajoittuu yleensä heinä-syyskuuhun, ja toukille kelpaavat myös saman kesän neulaset. Jäljelle jääneet neulasten tyngät eivät ole yhtä tasapituisia kuin ruskomäntypistiäisen jäljiltä. Mäntymittarin toukat syövät männyn neulasia. Mäntymittarin jäljiltä neulaset jäävät risaisiksi, kun mäntypistiäisten toukat syövät neulaset pieniä toukkia lukuunottamatta yleensä kokonaan. Mäntymittarien vaivaamissa puissa on nähtävissä toukkien kehräämiä ohuita rihmoja ja seittejä.