Väitös: Paikallistaso tärkeä alkuperäisrotujen suojelutyössä – YK viitoittanut kansainvälistä kehitystä

Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkija Ulla Ovaska selvitti väitöstyössään alkuperäisrotuisten kotieläinten suojelun kehitystä ja tulevaisuutta. Suojelun onnistuminen edellyttää sekä kansallista että kansainvälistä yhteistyötä.

Alkuperäisrotuisten kotieläinten määrä on vähentynyt maailmanlaajuisesti viime vuosikymmenten aikana. Osa roduista on vaarassa hävitä tai on jo hävinnyt kokonaan. Tämä johtaa niiden geenivarojen menetykseen ja samalla maatalouden biodiversiteetin vähenemiseen.  Erityisesti maatalouden modernisaatio on johtanut siihen, että alkuperäisrotuja korvataan parempituotoksisilla eläimillä.

Alkuperäisrotuja tulisi kuitenkin säilyttää lukuisista syistä. Ne ovat sopeutuneet vaikeisiin ilmasto-olosuhteisiin ja ovat siten tärkeitä varautumisessa tulevaisuuden ympäristöhaasteisiin, kuten ilmastonmuutokseen. Alkuperäisrodut ovat tärkeä osa kestävää maataloutta ja niitä suojellaan muun muassa maisemallisten ja kulttuurihistoriallisten syiden vuoksi. Roduille on myös käyttöä maaseutuelinkeinoissa.

– Maataloudessa on kyse muustakin kuin ruoantuotannosta, ja maatiaiseläimet ovat tästä hyvä esimerkki, Ulla Ovaska toteaa.

Tapaustutkimukset Suomesta ja Siperiasta

Väitöskirjatyössä tutkittiin alkuperäisrotujen suojelun kehitystä ja tulevaisuutta kahden tapaustutkimuksen avulla. Ne ovat jakutiankarjan suojelu Sahan tasavallassa Venäjällä ja alkuperäisrotujen suojelu Suomessa.

Tutkimus osoittaa, että huolimatta siitä kuinka erilaisista yhteiskunnista on kyse, yhteisiä suojelun virstanpylväitä, perusteluja ja haasteita voidaan tunnistaa. Molemmissa tapaustutkimuksissa suojelu on seurannut kansainvälistä kehitystä ja myös myötävaikuttanut siihen.

– Suojelua on edistetty kansallisella ja paikallisella tasolla hyödyntämällä mahdollisuuksia, jotka suojelulle ovat avautuneet YK:n puitteissa sovitun kansainvälisen kehityksen myötä. Alkuperäisrotujen suojelun puolesta puhutaan ennen kaikkea biologisin, taloudellisin, kulttuurisin ja muin yhteiskunnallisin syin, kertoo Ovaska.

Alkuperäisrotujen suojelun tarve on tunnistettu ja hyväksytty laajalti yhteiskunnassa. Haasteet liittyvät suojelun keinoihin ja niiden hyväksyttävyyteen: kenen vastuulla suojelu on ja miten se voidaan toteuttaa kestävällä tavalla?

Yhteistyötä parannettava suojelun onnistumiseksi

Rodut säilyvät pakasteina geenipankeissa, mutta myös eläviä yksilöitä tarvitaan. Alkuperäisrotujen säilyminen edellyttää yhteisiä tavoitteita sekä toimijoiden ja instituutioiden välistä yhteistyötä eri tasoilla ja sektoreilla. Alkuperäisrodut säilyvät vain, jos viljelijät haluavat ja voivat kasvattaa niitä.

– Viljelijöitä tulee kuulla enemmän päätöksenteossa. Ylipäätään sanktioihin perustuvasta top down -kontrollista tulisi päästä eroon kohti keskinäisen yhteistyön parantamista ja paikallislähtöisyyttä, Ovaska huomauttaa.

Suojelun kannalta olisi tärkeää tunnistaa yhteiset päämäärät ja hyväksyä erilaiset keinot sen toteuttamiseen. Ekosysteemipalveluiden käsite soveltuu hyvin keskinäisen kommunikaation välineeksi, sillä sen avulla voidaan monipuolisesti tunnistaa alkuperäisrotujen tuottamat hyödyt.

Väittelijä työskentelee tutkijana Luonnonvarakeskuksessa. Väitöksen alana on ympäristöpolitiikka.