Uutiset Riista

Luonnonvarakeskus ja Suomen riistakeskus organisoivat yhdessä talvella 2017/2018 susien ulosteiden keräämistä vapaaehtoisverkoston kautta Pohjanmaalla ja Lounais-Suomessa. Ulosteista voidaan DNA-tiedon avulla määrittää susiyksilöt. Metsästäjäliitto tukee keräystä ja kannustaa metsästäjiä osallistumaan keräykseen.

DNA-analyysi on tärkeä lisä susikannan arviointiin, joka perustuu pitkälti susihavaintoihin ja pantaseurantoihin. Mikäli näytteitä on riittävästi, DNA-tiedolla saadaan tarkentuva kuva tietyn alueen susireviireistä, laumojen määrästä ja niissä olevien yksilöiden vähimmäismäärästä. DNA-tietoja hyödynnettiin ensi kerran laajemmin kesäkuussa 2017 julkaistussa susikanta-arviossa (kannan koko metsästyksen jälkeen maaliskuussa 2017).

Pohjanmaalla mukana uusia alueita DNA-tiedon keruussa

Suomen riistakeskus luo ja kouluttaa keräysverkoston vapaaehtoisista metsästäjistä ja luonnossa liikkujista. Kullakin keräysalueella on nimetty vastuuhenkilö (keräysvastaava), joka kokoaa ulostenäytteet ja toimittaa ne eteenpäin tutkittaviksi. Susien ulosteita tunnistavat muut luonnossa liikkujat voivat toimittaa näytteitä alueiden keräysvastaavien kautta.

Etelä-Pohjanmaa on keräysalueena uusi, ja siellä vapaaehtoisverkoston rakentaminen on parhaillaan käynnissä. Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla keräyksiä tehdään mm. Karvia-Jalasjärvi, Karijoki-Teuva, Närvijoki-Pörtom sekä Kärsämäki-Haapajärvi -alueilla. Kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä Riistakeskuksen aluetoimistoon. Lounais-Suomessa (Varsinais-Suomi, Uusimaa ja Renko Etelä-Hämeessä) keräys tapahtuu pääasiassa jo aikaisemmin luotujen verkostojen kautta.

Keräysaika marraskuusta helmikuun puoliväliin

Keräysaika alkaa 1. marraskuuta ja päättyy 15. helmikuuta 2018. Ajankohdan valintaan ovat vaikuttaneet sekä susilaumojen liikkumiseen liittyvät tekijät, keräystekniset asiat että kannanhoidolliset tarpeet. Lisäksi syksy on aktiivista metsässä liikkumisen aikaa.

DNA analysoidaan niistä susien ulostenäytteistä, joita kerätään sovituilta alueilla. Lisäksi DNA määritetään metsästetyistä ja muutoin kuolleista susista sekä pannoitetuista yksilöistä. DNA-analyysit tehdään Turun yliopiston Evoluutiobiologian sovelluskeskuksessa. Keräyksiä kohdennetaan vuosittain erityisesti alueille, joilla tiedontarve on suurin.

Yksilöintitiedot julkaistaan avoimessa palvelussa

Luonnonvarakeskus julkaisee avoimessa karttapohjaisessa riistahavainnot.fi -verkkopalvelussa DNA-analyyseista saatuja yksilöintitietoja.

Luonnonvarakeskuksella jatkuu myös oma kehitysprojekti Itäisen Suomen alueella

Luonnonvarakeskus kerää vuosina 2017-2019 käynnissä olevassa kehittämisprojektissa susien DNA-näytteitä suunnitelmallisesti oman henkilökunnan toimesta joulu-maaliskuussa Pohjois-Karjalassa, Pohjois-Savossa ja Kainuussa ennalta valituilla reviireillä. Kyseisillä alueilla ajantasainen suurpetohavaintojen ilmoittaminen TASSU-järjestelmään ja Luken henkilökunnalle edistää näytteiden keruuta.

Vasemmanpuoleisessa kuvassa vapaaehtoiskeräyksen avulla toteutettava susien DNA-näytekeruu ja oikeanpuoleisessa kuvassa Luken oman kehitysprojektin toiminta-alue Itä-Suomessa talvella 2017/2018.