Uutiset Ilmasto, Metsä, Ympäristö

Erikoistutkija Riina Muilu-Mäkelän kiinnostusten kirjo kattaa rahkasammaleet, metsäpuiden stressifysiologian ja puun terveysvaikutukset. Hän koordinoi Finnish Superwood -hanketta, jossa kartoitetaan puun markkinapotentiaalia ja sen mystisen tuntuisia piirteitä poikkitieteellisesti.

Riina Muilu-Mäkelä tutkii muun muassa puutuotteiden terveysvaikutuksia. Kuva: Iiris Heikka.

Sanot päätyneesi biologian kentälle liki sattumalta. Millainen on ollut tutkijanpolku puututkimuksen huipulle?

“Olin lukiossa kiinnostunut biologiasta. Tuntui luonnolliselta lähteä opiskelemaan biologiaa yliopistoon. Lähdin matkaan tietämättä mitä vastaan tulee.

Olen päässyt mukaan kiinnostaviin ja vaihteleviin projekteihin. Kiinnostuksen kohteeni biologiassa ovat aika monipuolisia. Vähän aikaa sitten saatiin valmiiksi männyn polyamiinimetaboliaan liittyvä tutkimus, jossa todettiin erään entsyymin tuottavan kahta eri lopputuotetta: spermiiniä ja spermidiiniä. Tutkimus oli vankkaa biologista perustutkimusta.

Samalla olen koordinoinut hyvin erityyppistä, poikkitieteellistä Superwood-hanketta, jossa tarkastellaan puun terveysvaikutuksia ja kaupallista potentiaalia.”

Mistä asioista ilahdut työssäsi eniten?

“Meillä on nyt täysi tohina Tampereen teknillisellä yliopistolla puun terveysvaikutusaiheen ympärillä. Tutkimusryhmään kuuluu lääkäreitä, biologeja ja psykologeja, arkkitehtejä ja myös tuotantotalouden osaajia. Keskustelut muiden tutkijoiden kanssa ovat tämän työn ehdoton suola. Niistä hetkistä nautin. Todella hyvä mieli tulee myös läpimenneestä tieteellisestä artikkelista.”

Mitä yllättäviä faktoja puusta voisit kertoa?

“Puulla on yleisesti ottaen rauhoittava vaikutus. Puisten materiaalien on havaittu vaikuttavan positiivisesti mielialaan. Tutkitusti pelkkä puumateriaalin tai pinnan koskettaminen tai katseleminen rauhoittaa, jos vaikutusta verrataan moniin synteettisiin materiaaleihin tai metalliin. Vaikka puumateriaalista ei pitäisikään, siihen silti yleensä reagoidaan neutraalisti. Puusta erittyy myös tuoksuja ja yhdisteitä, jotka koetaan usein miellyttävinä.”

Mitä muita intohimon kohteita sinulla on biologina?

“Meillä on Parkanossa meneillään kiinnostava projekti liittyen rahkasammaliin. Olen tutkinut rahkasammalta ja sammalen solujen sisällä eläviä mikrobeja. Rahkasammal ei pääse vähällä. Ne elävät soilla, joissa on hapan kasvuympäristö, kylmää ja märkää. Mutta solujen sisällä elävät mikrobit auttavat rahkasammalta menestymään. Osa niistä auttaa ravinteiden siirrossa sammalen solukalvon läpi. Osa taistelee taudinaiheuttajia vastaan. Näillä taistelijamikrobeilla on potentiaalia. Ne voivat soveltua esimerkiksi biologiseen kasvitautien torjuntaan.”

Teksti: Miika Vähämaa

Katso myös