Uutiset Metsä, Ruoka

Puolukkasadosta on tulossa raakilehavaintojen perusteella vähintään kohtuullinen. Pääsato kypsynee poimittavaksi Etelä- ja Keski-Suomessa elo-syyskuun vaihteessa. Mustikkaa poimitaan nyt Oulun eteläpuoleisilla alueilla, sato on jäämässä suuressa osassa maata enimmäkseen heikoksi.

Havaintometsäverkostossa kypsien mustikoiden määrä on ollut keskimääräistä alhaisempi yli 60 prosentissa laskettuja koeruutuja.

– Heikoksi jäävää mustikkasatoa voivat selittää osaltaan kesän 2018 ankara kuivuus ja helteet, jotka ovat saattaneet vähentää kukka-aihioiden muodostumista syksyllä 2018. Alueelliset erot ovat kuitenkin aina suuria, hyvää saalista kannattaa viime vuoden tapaan etsiä kosteilta kasvupaikoilta, muistuttaa Luonnonvarakeskuksen (Luke) erikoistutkija Rainer Peltola.

Helle kypsyttää suomuuraimia vauhdilla

Suomuuraimen raakileita on ollut keskimääräistä vähemmän 65 prosentissa laskettuja koeruutuja. Tämä tietää pääosin heikkoa satoa myös suomuuraimelle. Suomuurain on parhaillaan poimintakelpoista lämpimillä kasvupaikoilla eteläistä Lappia myöten. Peitteisillä kasvupaikoilla marja saattaa olla vielä raakaa, mutta helteet nopeuttavat myös korpihillan kypsymistä.

Puolukka kypsyy poimittavaksi elo-syyskuussa. Kuva: Merja Lindroos, Luke.

Puolukan pääkukinta oli pääsääntöisesti runsas. Raa´at puolukat on laskettu heinäkuun puoleen väliin mennessä havaintometsikköverkoston 85 koeruudusta. Raakileiden lukumäärät ovat olleet keskimääräisiä tai sitä runsaampia neljässä havaintometsässä viidestä. Puolukan pölytys on onnistunut hyvin ja satonäkymät ovat suotuisat.

Luonnonvarakeskuksen ja Suomen 4H -liiton yhteistyö marjahavaintojen teossa jatkuu vuonna 2019. Tähänastiset havainnot on tallennettu kaikille avoimeen marjahavaintojen tiedotusjärjestelmään. Järjestelmä löytyy osoitteesta marjahavainnot.fi. Marjahavaintojen tekijäksi voi ryhtyä kuka hyvänsä marjasadoista ja luonnon tarkkailusta kiinnostunut. Ohjeet havaintometsän perustamisesta sekä havaintojen teosta ja tallentamisesta löytyvät tästä osoitteesta.

 

Katso myös