Uutiset Yleinen

Luonnonvarakeskus (Luke) on tallettanut Kansallisen geenivaraohjelman kenttä- ja varmuuskokoelmiin useita 1800-luvulta peräisin olevia puutarhakasvien lajikkeita. Kokoelmiin kaipaillaan jatkuvasti lisää arvomateriaalia, kuten esimerkiksi yläneläisiä vanhoja omenalajikkeita: Juhanin, Liinan ja Ernstin puita.

Perinnekasvien tarinaa kerrotaan 29.–31.3. järjestettävillä Turun Piha & Puutarha -messuilla 1800-luvulla puutarhaviljelyä edistäneen ja uutuuslajikkeita kokeilleen professori C. R. Sahlbergin toiminnan kautta.

Suomen kansallisen geenivaraohjelman daalioiden varmuuskokoelmassa säilytyksessä oleva Brunäs-daalia on mahdollisesti peräisin 1800-luvulta. Kuva: Sirkka Juhanoja, Luke,

1800-luvulla puutarhaviljely yleistyi Suomessa, ja monet nykyisin perinnekasveina tunnetut puutarhakasvimme tulivat silloin uutuuksina puutarhoihin. Herraskartanoiden puutarhoista säilyneet tiedot ovat tänä päivänä arvokkaita johtolankoja vanhan puutarhakasvillisuuden tunnistamisessa.

– Uusia puutarhakasveja tuottivat maahan tai levittivät muun muassa kasvitieteelliset puutarhat sekä kartanonomistajat ja heidän puutarhurinsa. Asiakkaita olivat kartanot, ruukit sekä porvarit ja virkamiehet. Puutarhaviljelyä edistivät Suomen Talousseura ja Suomen Puutarhaviljelysseura, joissa virkamiehet, porvarit ja kartanonomistajat yhdessä harrastivat ja ohjasivat hyöty- ja koristekasvien viljelyä ja käyttöä, kuvailee Sirkku Pihlman. Hän vetää perinnekasvialueen toteutuksessa mukana ollutta Turun yliopiston museologian puutarhakurssia.

C.R. Sahlberg oli kasvitieteellisen puutarhan esimiehenä, kun Turun Akatemian puutarha siirrettiin Turun Piispankadulta Helsingin Kaisaniemeen. Sahlbergilla oli Yläneellä myös oma suurtila, Uusikartano. Siihen kuului laajat viljelmät sekä erikoisuuksina maisemapuisto, hyötypuutarha, suuri hedelmäpuutaimisto ja Pyhäjärven rannassa Yläneen Kolvaassa Suomen suurin hedelmätarha, Huvitus. Siellä professori teki eläkepäivillään omenaviljelyn kokeiluja tavoitteenaan löytää ja kehittää paikallisissa oloissa menestyviä lajikkeita.

Omenaviljelyn kokeilun perintöä tallessa

’Rosenhäger’, länsieurooppalainen omenalajike, on mainittu jo 1600-luvun kirjallisuudessa Ruotsissa. Ruotsista levinnyttä lajiketta on kutsuttu nimillä ’Svensk Rosenhäger’ ja ’Ruotsalainen Rosenhäger’. Lajikkeesta on viljelytietoja Suomesta 1760-luvulta lähtien. Kuva: Maarit Heinonen, Luke

Sahlbergin Huvitus-tarhassa kasvoi yli tuhat omenapuuta ja noin 160 erilaista omenanimikettä. Arkistoaineistojen perusteella Lukessa on tunnistettu kymmenkunta vanhaa eurooppalaista omenalajiketta, joita yhä kasvaa harvinaistuneina vanhoissa puutarhoissa Suomessa.

– Esimerkiksi ’Svensk Rosenhäger’, ’Vinter Gylling’, ’Röd Vintercalvill’ ja ’Vit Gylling’ kasvoivat Huvituksessa. Näitä vanhoja eurooppalaisia lajikkeita tiedetään viljellyn Suomessa ainakin 1700-luvun lopulta lähtien.

Nämä lajikkeet on talletettuna Kansallisen geenivaraohjelman omenapuiden kokoelmaan Luken Jokioisten toimipaikalle, kertoo tutkija Maarit Heinonen Lukesta.

Alexandra Smirnoff teki ensimmäiset viljelyyn soveltuvien omenalajikkeiden kartoitukset Suomessa 1800-luvun lopulla. Hän vieraili kahdesti Huvitus-omenatarhassa. Kuva: Pomologen Alexandra Smirnoff i trädgården. Familjen Zachris Topelius arkiv. SLSA (1879-1898).

Luken tutkijat ovat käyttäneet omenanimikkeiden tunnistamisessa Sahlbergin arkistoaineistojen lisäksi Svenska litteratursällskapet i Finland’in arkistossa säilytettäviä Alexandra Smirnoffin (1893-1913) muistiinpanoja Huvitus-tilan omenapuista vuodelta 1876.

Smirnoff teki ensimmäiset omenan viljelyyn soveltuvien lajikkeiden kartoitukset Suomessa 1800-luvun lopulla.

– Kolmen vuosikymmenen aikana hän kiersi herraskartanoiden hedelmätarhoja tekemässä lajiketunnistuksia ja viljelyhavaintoja ja kokosi sen pohjalta ensimmäisen alan kirjan Suomessa. Sahlbergin Huvitus-tilan omenatarhat Yläneellä olivat Smirnoffin yksi ensimmäisistä vierailukohteista, kuvailee hänen elämäntyöstään väitöstutkimusta valmisteleva Nina Edgren-Henrichson.

Oletko törmännyt esimerkiksi Ernstin, Liinan tai Ferdinandin puuhun?

Lukessa on vuosien ajan etsitty vanhoja omenalajikkeita, etenkin suomalaisia paikallisomenalajikkeita, talletettavaksi Kansallisen geenivaraohjelman omenapuiden kokoelmaan geneettisen monimuotoisuuden turvaamiseksi.

Sahlberg kasvitti omenapuita myös siemenestä saadakseen paikallisiin kasvuolosuhteisiin paremmin soveltuvaa kasviainesta. Hänellä oli 19 sukulaistensa ja ystäviensä mukaan nimettyä siemenpuuta. Näistä kuusi oli vielä jäljellä Smirnoffin kartoituksen aikaan, ja näistä hän laati kuvaukset kuvaten muun muassa hedelmien tuntomerkkejä. Tutkijat toivovat pääsevänsä näiden 1800-luvun lopun kuvausten pohjalta elävien puiden jäljille.

– Ainakin 1940–1950-luvulle asti Yläneen seudulla on muistoissa säilynyt Juhanin, Liinan ja Ernstin puut, jotka viittaavat niihin Sahlbergin nimeämiin siemenpuihin, joista Smirnoff laati kuvaukset. Etenkin ’Ernstin puu’ olisi Suomen omenanviljelyhistorian kannalta kiinnostava löytää, Heinonen kertoo.

Jos olet kuullut kerrottavan yläneläisistä vanhoista omenapuista, joita on kutsuttu Liinan, Ernstin, Juhanin, Johannan tai Ferdinandin puuksi, ota yhteyttä tutkija Maarit Heinoseen (maarit.heinonen@luke.fi, puh. 029 532 6117).

Daalia – 1800-luvun muotikasvi

Professori Sahlberg oli erittäin kiinnostunut myös daalioista. Hän hankki Huvitukseen peräti 236 nimettyä lajiketta. Näistä ainakin osa hankittiin Hampurista. Värikirjo oli suuri: punaisia, valkoisia, roosanvärisiä, keltaisia, violetteja, ruskeita ja mustia daalioita.

Aikoinaan muodikkaista daalioista jotkut jäivät elämään perinnekasveina suvuissa tai naapurustoissa ja periytyivät juurakkoina huolenpitäjältä toiselle. Daaliat eli kansankielellä joriinit ja yrjönkukat ovat nykyään harvinaistuneet puutarhoissa, koska ne ovat työläitä kasvatettavia: syksyllä juurakot on nostettava ylös ja talvetettava viileässä.

– Onneksi Suomessa on innokkaita kasviharrastajia, jotka ovat keränneet vanhaa puutarhakasvillisuutta talteen. Luken ja Kansallisen geenivaraohjelman ohjauksessa on onnistuttu tallettamaan muun muassa daalioiden monimuotoisuutta ja viljelyperintöä alkuperäiskasvien varmuuskokoelmaksi, kertoo kasvigeenivarojen koordinaattori Elina Kiviharju Lukesta.

Lisätietoja:
Vanhat omenalajikkeet: tutkija Maarit Heinonen, Luke
– Daalioiden varmuuskokoelma: Pasi Hurtén, pasip.hurten@gmail.com
Professori Sahlbergin elämäntyö: FT Sirkku Pihlman, puh. 041 448 9554, sirkku.pihlman@utu.fi
Pomologi Alexandra Smirnoffin elämäntyö: väitöskirjatutkija Nina Edgren-Henrichson, nina.edgren@gmail.com
– Suomen kansallinen geenivaraohjelma: kasvigeenivarojen koordinaattori Elina Kiviharju, Luke