Uutiset Metsä

Metsätietojen sisällössä voi olla suuriakin eroja eri maiden välillä. Kun tiedot harmonisoidaan, saadaan vertailukelpoista tietoa. Tätä voidaan hyödyntää esimerkiksi EU-tasolla kasvihuonekaasujen päästövähennyksistä, monimuotoisuuden suojelun tavoitteista tai biotalousinvestointien tukemisesta sovittaessa.

Lähes 100 kansainvälistä asiantuntijaa, tieteilijää ja päättäjää osallistuu Diabolo-projektin loppukokoukseen 12.–14.2.2019 Kolin upeissa maisemissa. Kuva: Erkki Oksanen, Luke.

Uusia keinoja metsätietojen harmonisoimiseksi ja hyödyntämiseksi Euroopassa kehitettiin Luonnonvarakeskuksen (Luke) johtamassa DIABOLO-projektissa, jonka puitteissa kokoontuu lähes 100 osallistujaa 25 maasta Kolilla 12.–14.2.2019. DIABOLO -projektin myötä 20 maassa on otettu käyttöön avoin ja läpinäkyvä laskentamalli. Sen ansiosta voidaan jatkossa kansalaisillekin osoittaa, kuinka paljon milläkin alueella puustoa on nyt sekä tulevaisuudessa ja miten määrä on laskettu.

– Tilastolliseen otokseen perustuva harmonisoitu metsätieto sekä metsävarojen ja niiden käytön ennusteet tukevat kestävän kiertotalouden ja biotalouden kehitystä. Tulostemme avulla Euroopan valtakunnalliset metsien inventoinnit (VMI:t) pystyvät vastaamaan laajoihin kansainvälisiin haasteisiin, vaikka niiden pääkäyttö on edelleen kansallisella ja alueellisella tasolla, kertoo DIABOLO-projektin johtaja, Luken tutkimusprofessori Tuula Packalen.

Esimerkiksi biotalouden investointeja suunniteltaessa tarvitaan luotettavaa tietoa metsä- ja puuvaroista.

– Myös ekologisesta kestävyydestä tulee huolehtia. DIABOLOn avoin ja läpinäkyvä laskentamalli auttaa tarkastelemaan, miten metsien eri käyttömuotojen ja monimuotoisuuden turvaamiseksi tehdyt päätökset vaikuttavat puuvarojen hyödyntämismahdollisuuksiin, kuvaa Tuula Packalen.

DIABOLOn kehittämiin työkaluihin ja ratkaisuihin lukeutuvat muun muassa kaukokartoitustiedon ja kansallisten metsäinventointien yhdistäminen. Metsätuhojen monitorointiin on kehitetty lähes reaaliaikaisia työkaluja, joita toivotaan otettavan käyttöön metsäpalojen torjunnassa.

Nimekäs osallistujajoukko Kolilla

Kolilla järjestettävän konferenssin avaa Luken tutkimusylijohtaja Antti Asikainen. Maa- ja metsätalousministeriöstä tapahtumaan osallistuu metsäneuvos Marja Kokkonen, joka vastaa muun muassa Suomen kansallisen metsästrategian valmistelusta.

Kansainvälisesti paljon kiinnostusta saanut hanke tuo Kolille myös FAO:n sekä YK:n Euroopan talouskomission (UNECE) metsävara-asiantuntijat, Anssi Pekkarisen ja Roman Michalakin sekä Katarzyna Bialan Euroopan ympäristökeskuksesta. Yksi pääpuhujista on Itävallan metsäntutkimuslaitoksen johtaja Peter Mayer. DIABOLO -kokouksen yhteydessä järjestetään myös Suomen valtakunnan metsien inventoinnin tulevaisuutta käsittelevä seminaari sekä YK:n Euroopan, Pohjois-Amerikan ja Venäjän metsäsektorin tulevaisuustyöpaja.

Neljä vuotta kestänyt DIABOLO-projekti oli alkaessaan ensimmäinen EU:n Horisontti 2020-rahoitusta saanut metsäalan hanke Euroopassa. Lähes viiden miljoonan euron budjetin hankkeessa on ollut mukana 33 organisaatiota 25 maasta.

Katso myös