Uutiset Metsä

Lapinjärven arvokasta kuusipuiden perimää suojellaan kuusigeenireservimetsässä metsähoidollisilla hakkuilla, joilla pyritään edistämään kuusipuuston luontaista uudistumista. Hakkuut oli tarkoitus aloittaa jo aiemmin, mutta luontojärjestöjen kanssa käytyjen keskustelujen, maastokäyntien ja lisätutkimusten perusteella Luke päätti toteuttaa syksyllä 2014 suunnitellusta leimikosta vain kolmanneksen. Avohakkuita Lapinjärvellä ei tehdä ja kuolleet puut jätetään maastoon. Hakkuista ei kuitenkaan voida kokonaan luopua, sillä Luken tutkimusten perusteella sillä vaarannettaisiin kansainvälisesti ainutlaatuisen ja arvokkaan geenireservimetsän suojelu.

Metsäpuiden perinnöllisen monimuotoisuuden suojelu edellyttää suojeltavan puulajin uudistumista ja luontaista sukupolvien kiertoa. Ihanteellisessa tilanteessa perinnöllisen monimuotoisuuden suojelulle omistetulla alueella olisi kaikkia puuston ikäluokkia: koskemattomia ikipuustoja, joiden perimää luonto on valikoinut ja karsinut jo pitkään, ja tiheitä nuoria metsiköitä, joiden perimän monimuotoisuus on huipussaan ennen luonnonvalinnan alkamista. Varsinkin varttunut, ylitiheä, vain yhtä puuston ikäluokkaa sisältävä kuusikko on hyvin haavoittuva. Myrsky tai voimakas hyönteistuho saattaa rajatulla alueella nopeasti hävittää vuosisatojen aikana kehittyneen, paikallisesti sopeutuneen perimän. Tarkkaan suunnitelluilla ja kohdennetuilla hakkuilla varmistetaan Lapinjärven arvokkaan kuusen geenivarapuuston luontainen uudistuminen.

Miten hakkuut toteutetaan?

Käynnistettävien metsänhoitotöiden suunnittelussa on tukeuduttu alueen edellisistä hoitohakkuista saatuihin hyviin tuloksiin. Vuonna 2005 Lapinjärven tutkimusmetsässä tehtiin ryhmittäistä harvennusta, väljennystä ja pienaukkoja. Tuolloin käsitellyillä alueilla on nyt vähemmän hyönteistuhoja kuin käsittelemättömillä alueilla ja luontaiset taimiryhmät ovat monipuolistaneet puuston ikärakennetta. Tämä turvaa geenireservimetsän jatkuvuuden. Hoitohakkuissa huomioidaan myös kaikki alueella tiedossa olevat uhanalaiset tai silmälläpidettävät lajit ja nämä kohteet jätetään metsänkäsittelytoimenpiteiden ulkopuolelle.

Tutkimusmetsän hoitotyöt toteuttaa Metsähallitus Luonnonvarakeskuksen toimeksiannosta ja yhdessä sovittujen, kansainvälisesti arvokkaan geenireservimetsän suojeluun tähtäävien suunnitelmien mukaan.

Lapinjärven geenireservimetsässä suojellaan kuusen perimää

Luonnonvarakeskuksen Lapinjärven tutkimusmetsässä itäisellä Uudellamaalla sijaitseva geenireservimetsä on omistettu kuusen perinnöllisen monimuotoisuuden suojelulle. Tavoitteena on säilyttää suomalaisen kuusen perimästä edustava ja elinvoimainen näyte, johon ei ole ihmisten toimesta tuotu tai altistettu vieraita kuusen alkuperiä.

Pitkäaikaisen historian omaavat tutkimusmetsät ovat ainutlaatuisia kohteita puiden perinnöllisen monimuotoisuuden suojelulle, sillä tutkimusmetsäalueilla metsän käsittelyhistoria on tiedossa. Lapinjärven tutkimusmetsän puusto on järeää, mutta ei erityisen vanhaa, sillä sitä on käsitelty tutkimuksen tarpeiden mukaan vuodesta 1933. Metsän kehitys- ja hoitohistoria on hyvin dokumentoitu ja muodostaa tutkimukselle arvokkaan aikasarjan. Viime vuosina puuston elinvoimaisuus Lapinjärvellä on metsän ylitiheyden vuoksi heikentynyt ja alueella on paikoin runsaasti kirjanpainajien tappamia puita. Metsänhoitotoimenpiteiden viivästyminen alueella vaarantaa Lapinjärven arvokkaan geenireservimetsän jatkuvuuden.


Kysymyksiä ja vastauksia Lapinjärven geenireservimetsän hoidosta

Harvennussuunnitelmien mukaan uhanalaisia lajeja on käsittelyalueella? Miten nämä väistetään?

Hakkuukoneen kuljettajan GPS kartalla näkyvät myös nämä kääpäesiintymät, jotka kasvavat pääosin maahan kaatuneilla, kuolleilla ja lahoavilla puilla. Näitä kääpien kotipuita ei murskata ajamalla niiden yli, vaan niistä siirretään koneen levyinen pätkä muutaman metrin päähän alkuperäisestä paikasta.

Lapinjärven tutkimus- ja geenireservimetsien hakkuut puhututtavat. Mistä on kysymys?

Lapinjärvellä on tehty metsäntutkimuksen kokeita tutkimusmetsissä jo lähes sata vuotta. Lapinjärven tutkimusmetsien alueelle perustettiin vuonna 1993 erityinen geenireservimetsä kuusen geneettisen monimuotoisuuden suojelua varten. Alue on tullut kiinnostavaksi myös luonnonsuojelun näkökulmasta, koska alueen tutkimusmetsäkäyttö on tuottanut erilaisia metsien kehitysvaiheita ja erilaisia metsiä. Luonnonsuojelun näkökulmasta alue tulisi jättää jatkossa koskemattomaksi, sillä Etelä-Suomessa on liian vähän suojeltuja metsiä. Toisaalta Etelä-Suomessa ei ole liikaa myöskään tutkimuskäyttöön ja etenkään geenireservimetsiksi sopivia alueita. Lapinjärven alue sopii kuusen geenireservimetsäksi hyvin siksi, että alue tunnetaan sen pitkän tutkimuskäytön ja metsänhoidon toimenpiteiden dokumentoinnin takia. Tiedämme, että alueelle ei ole tuotu vieraita kuusen alkuperiä. Luonnonvarakeskuksen mielestä metsien ja metsissä elävän lajiston suojelu ei ole ristiriidassa metsien tutkimuskäytön ja geenivarojen suojelun kanssa.

Mitä alueella tapahtuu nyt?

Luken toimeksiannosta ja suunnitelmien mukaan Metsähallitus aloitti 22.2. hoitohakkuut Lapinjärven geenireservimetsän alueella. Tavoitteena on varmistaa kuusen geneettisen monimuotoisuuden säilyminen elinvoimaisena geenireservimetsän alueella.

Ovatko hoitohakkuut avohakkuita? Mitä nämä hoitohakkuut ovat?

Hakkuut eivät ole avohakkuita. Hoitohakkuut ovat yksinpuin tehtäviä poimintahakkuita ja pienaukkohakkuita, joiden avulla edistetään uusien kuusentaimien syntymistä alueelle. Osalla geenireservimetsän aluetta on talvella 2005/2006 tehty harvennushakkuu (väljennyshakkuu) ja osalle näistä alueista on noussut paljon luontaisia taimia. Alueella on aiemmin tehty hoitohakkuita (harvennushakkuita) myös vuosina 2005/2006, 2004, 1996 ja 1981.

Paljonko hakkuissa poistetaan puuta?

Hakkuita tehdään noin 10 ha:n alueella ja hakattavaksi puumääräksi on arvioitu noin 1000 m3.

Miksi geenivarojen suojelua ei voida tehdä ilman metsänhoitotöitä?

Geenireservimetsässä pyritään siihen että mahdollisimman monet puuyksilöt tuottavat siitepölyä ja siemeniä ja että uutta sukupolvea syntyy runsaasti. Näin turvataan suuri perinnöllinen monimuotoisuus. Populaatiogenetiikan teoria ja tulokset osoittavat, että muuntelu vähenee nopeasti, jos vain osa yksilöistä lisääntyy. Puiden vanhetessa myös niiden kyky tuottaa siemeniä alkaa hiipua.

Monilla lajeilla kukkiminen ja siementuotanto vaativat valoa latvuksiin, jolloin kohtuullinen harventaminen on eduksi monimuotoisuudelle. Kuusella luontainen uudistuminen onnistuu paremmin, jos metsään luodaan pieniä aukkoja, joissa luontaisesti syntyneet taimet pääsevät tehokkaasti kasvamaan.

Mikä on geenireservimetsä ja mihin sitä tarvitaan?

Geenireservimetsä on alue, jossa suojellaan tietyn puulajin geneettistä monimuotoisuutta eli luontaista monimuotoista perimää ja jota hoidetaan siten, että perinnöllinen monimuotoisuus säilyy mahdollisimman suurena. Geenireservimetsässä pyritään siihen, että mahdollisimman monet puuyksilöt tuottavat siitepölyä ja siemeniä ja että uutta sukupolvea syntyy runsaasti. Tämä edellyttää geenireservimetsän aktiivista hoitamista. Yleensä geenireservimetsä uudistetaan luontaisesti esimerkiksi pienaukkohakkuin. Jos geenireservimetsä uudistetaan käyttäen metsänviljelyä, käytetään ainoastaan metsikön omaa alkuperää olevia siemeniä ja niistä kasvatettuja taimia.

Geenireservimetsässä ei säilytetä tiettyjä yksittäisiä genotyyppejä, vaikka ne olisivatkin juuri nyt hyvänä pidettyjä. Tavoite on suojella runsasta perinnöllistä muuntelua, joka turvaa metsikön kyvyn sopeutua sellaisiin muutoksiin, joita emme nyt osa edes ennustaa. Geenireservimetsä toimii myös näytteenä siitä millainen on perinnöllisiltä ominaisuuksiltaan metsikkö, jota ei ole uudistettu viljelemällä muualta tuodulla alkuperällä. Tässä mielessä sitä voidaan verrata maatalouskasveista tuttuun maatiaislajikkeeseen.

Mitä on perinnöllinen monimuotoisuus?

Perinnöllisellä monimuotoisuudella tarkoitetaan sitä, että saman lajin yksilöt ovat perimänsä suhteen keskenään erilaisia. Perinnöllinen, lajin sisäinen, monimuotoisuus on yksi osa luonnon monimuotoisuutta, jonka suojelemiseen Suomeakin velvoittaa YK:n alainen Luonnon monimuotoisuutta koskeva yleissopimus. Perinnöllinen monimuotoisuus on edellytys sille, että laji pystyy sopeutumaan ympäristön muuttumiseen kuten vaikkapa ilmastonmuutokseen.

Mikä on Luken rooli metsäpuiden geenivarojen suojelussa?

Luke vastaa viranomaisena metsäpuiden geenivarojen suojelusta ja siten metsäpuiden geneettisen monimuotoisuuden suojelusta. Suojeluohjelma on pääpiirteissään määritetty Kansallisessa kasvigeenivaraohjelmassa. Luke toteuttaa ohjelmaa metsäpuiden osalta etsimällä sopivia geenireservimetsiä, valitsemalla ne geenireservimetsäverkostoon ja laatimalla hoitosuunnitelmat yhteistyössä maanomistajan kanssa. Luke myös huolehtii pohjoismaisesta ja eurooppalaisesta yhteistyöstä sekö raportoi geenivarojen suojelun edistymisestä kansainvälisiin prosesseihin, joista keskeisimmät ovat Forest Europe (indikaattori 4.6 Geenivarat) ja FAO:n metsäpuiden geenivarojen suojelun ja kestävän käytön toimintasuunnitelma (pdf).

Onko Lukella lakisääteinen velvollisuus ylläpitää geenireservimetsiä?

Kyllä on. Suomi on sitoutunut geneettisen monimuotoisuuden suojeluun kansainvälisillä sopimuksilla. Eduskunta on osoittanut tehtävän Lukelle laissa Luonnonvarakeskuksesta (561/2014). Luonnonvarakeskuksen työtä ohjaa maa- ja metsätalousministeriö.

Maa- ja metsätalousministeriö on tulosohjauksessaan edellyttänyt, että Metsähallitus osallistuu maa- ja metsätalouden kansallisen kasvigeenivaraohjelman toteuttamiseen hallinnoimillaan alueilla.

Paljonko geenireservimetsää tarvitaan metsäpuiden geneettisen monimuotoisuuden suojeluun?

Geenireservimetsäverkoston tavoitekoko eli se, miten monta geenireservimetsää tarvitaan kullekin puulajille, on määritelty kansallisessa kasvigeenivaraohjelmassa. Pohjatietona on käytetty tietoa siitä, miten lajit reagoivat kun alkuperiä siirretään paikkakunnalta toiselle. Karkeasti ottaen tavoitteeksi asetettiin pääpuulajeille yksi tai kaksi geenireservimetsää kutakin leveysastetta kohti siten että Itä- ja Länsi-Suomi tulevat edustetuiksi tasapuolisesti.

Verkoston koostumusta ovat muovanneet myös käytännön rajoitteet. Riittävän suurta luontaisesti syntynyttä metsikköä on ollut vaikea löytää joiltakin alueilta. Koska geneettisen monimuotoisuuden suojelu vaatii erittäin pitkäaikaista sitoutumista, metsiköitä on etsitty ensisijaisesti Metsähallituksen hallinnoimilta valtionmailta.

Onko Etelä-Suomessa muita kuusen geenireservimetsiä?

Lapinjärven geenireservimetsä on ainoa kuusen geenireservimetsä Etelä-Suomen itäisellä alueella. Läntisessä Suomessa lähin geenireservimetsä on Tammelassa ja itäisessä Suomessa Kolilla.

Mitkä ovat Euroopan tasolla yhteisesti sovitut minimivaatimukset geenireservimetsille

Koska useimmilla eurooppalaisilla puulajeilla on laaja, maiden rajat ylittävä levinneisyysalue, niiden geenivarojen suojelua toteutetaan kiinteässä yhteistyössä eri maiden kesken. Suojelua, ja raportointia varten on luotu yhteiset periaatteet, jotka sisältävät minimivaatimukset geenireservimetsälle. Tärkeimmät edellytykset ovat virallinen asema geneettisen suojelun yksikkönä, riittävä populaatiokoko, mahdollisuus tehdä kenttätarkastuksia sekä mahdollisuus tehdä metsänhoidollisia toimenpiteitä. Hoitotoimilla turvataan kyseisen puulajin esiintyminen ja luodaan suotuisat olosuhteet puiden terveydelle, kasvulle ja luontaiselle uudistumiselle.

Nämä minivaatimukset perusteluineen on julkaistu Biological Conservation -sarjassa (157: 39-49).

Miksi kuusen geenivaroja ja monimuotoisuutta suojellaan, eihän kuusi ole uhanalainen?

Vaikka kuusi ei ole lajina uhanalainen, jo pelkästään Suomen sisälläkin kasvaa hyvin erilaisia kuusia, jotka ovat sopeutuneet kasvupaikkansa ilmastoon ja muihin ympäristötekijöihin, kuten valojaksoon . Tämä rikkaus on tärkeää ja osoitus siitä että kuusi on historiansa aikana sopeutunut erilaisiin ympäristöihin. Perinnöllinen monimuotoisuus on ollut edellytys lajin leviämiselle ja sopeutumiselle sen evolutiivisen historian aikana. Jatkossakin laji tarvitsee tätä monimuotoisuutta, erityisesti jos ilmaston muutos tapahtuu ennustetulla nopeudella.

Kumpi on tärkeämpää, lajien vai yksittäisten geenien suojelu?

Lajisuojelu on tärkeää. Perinnöllinen monimuotoisuus on ehdoton edellytys myös lajin säilymiselle, sillä se antaa vakuutuksen ympäristön muuttumisen varalta. Metsäpuilla on usein laajat levinneisyysalueet ja yksi puulaji voi olla sopeutunut hyvinkin erilaisiin ympäristöihin, jolloin myös nämä sopeumat ovat arvokkaita.

Metsäpuiden geenivaratyö on tavallaan ennaltaehkäisevää työtä, jossa pienillä kustannuksilla pyritään varmistamaan lajin säilyminen elinvoimaisena ja sopeutumiskykyisenä. Lajien suojelu ja lajien geneettisen monimuotoisuuden suojelu tukevat toisiaan ja ovat kumpikin keskeisiä monimuotoisuuden suojelulle.

Mitä uhanalaisia lajeja Lapinjärvellä on?

Nyt käsiteltävällä alueella ei ole havaittu valtakunnallisesti uhanalaisia lajeja.

21.11.2014 tehdyn kääpäkartoituksen (Hanna Jauhiainen & Tuomas Kankaanpää) mukaan alkuperäisen 32,4 ha käsittelyalueen, josta nyt siis toteutetaan kolmasosa, alueella on 14 silmällä pidettävää kääpälajia, joista 7 on alueellisesti uhanalaisia. Nämä tiedot ovat Hertta-tietokannasta.

Miten hakkuissa huomioidaan uhanalaiset tai silmälläpidettävät lajit?

Nyt käsiteltävällä alueella ei ole todettu valtakunnallisesti uhanalaisia lajeja. Hakkuukäsittelyssä ei poisteta kuollutta puusto, jotta turvattaisiin edellä mainittujen kääpälajien säilyminen.

Kenellä on vastuu Lapinjärven geenireservimetsien hakkuista?

Hakkuut tehdään Luken hoitosuunnitelmien mukaisesti. Hakkuut toteuttaa Metsähallitus, joka hallinnoi aluetta. Luke siis vastaa hakkuiden suunnittelusta sekä toteutumisesta ja Metsähallitus niiden toteuttamisesta.

Mihin tarvitaan tutkimusmetsiä?

Luken tehtävä on edistää biotaloutta ja lisätä sitä kautta hyvinvointia ja työpaikkoja Suomeen. Metsät ovat biotalouden tärkein raaka-aine. Luken tutkimusmetsissä tehdään kokeita, joiden avulla mm. kehitetään kestäviä metsänhoitomuotoja, tutkitaan maaperän vaikutusta metsien kasvuun, etsitään keinoja vähentää tuholaisvahinkoja jne. Eli eli tutkimustiedon avulla pyritään varmistamaan metsien tuotto ja metsien kestävä käyttö. Myös virkistyskäyttö, monimuotoisuuden säilyminen ja riistakantojen elinvoimaisuus ovat tärkeitä tavoitteita metsien tutkimukselle.

Suuri osa kokeista liittyy puuntuotannollisiin ja metsänhoidollisiin kysymyksiin, mutta paljon tutkitaan muitakin kysymyksiä metsäekosysteemin toiminnan perusasioista ja ympäristössä tapahtuvista muutoksista lähtien. Vuosikymmeniä kestävien ja tarkkaa seurantaa vaativien kokeiden häiriötön hoito onnistuu hyvin vain tutkimusmetsissä. Tutkimusmetsäverkon hyvä maantieteellinen kattavuus, kasvupaikkojen jakauma, puuston rakenne ja tutkimusta palveleva infrastruktuuri (esim. aineistojen esikäsittelymahdollisuudet, Luken henkilöstön läheisyys ja tutkimusta palveleva metsätieverkko) muodostavat hyvät edellytykset koetoiminnalle.