Uutiset Metsä, Ruoka

Metsän luonnontuotteet eli marjat, sienet ja muut raaka-aineet kuin puu taipuvat moneksi. Marjastuksesta ja sienestyksestä saa lisätuloa, luonnontuotteita voidaan hyödyntää matkailun ohjelmapalveluissa ja niistä saadaan myös ravintolisiä sekä apua esimerkiksi kuivasilmäisyyteen.

– Luonnontuotteet ovat metsien raaka-aineita, joiden tuotanto ja jalostaminen ovat jääneet vähäisemmälle huomiolle kuin perinteisenä pidetyn metsäsektorin hyödyntämä ainespuu, kertoo erikoistutkija Rainer Peltola Luonnonvarakeskuksesta (Luke).

Etenkin suomalaisten arjessa luonnontuotteet ovat kuitenkin vahvasti mukana. Suomalaisista selvästi yli puolet harrastaa marjastusta tai sienestystä. Digitalisaatio tuo oman lisämausteensa tähän perinteeseen.

Kasvatetaanko metsässä puita vai muita tuotteita?

Luonnontuotteisiin kohdistuu monenlaisia intressejä ja käyttöpaineita. Esimerkiksi luonnonmarjojen kaupallinen käyttö lisääntyy, mikä luo uusia ansaintamahdollisuuksia, mutta myös eturistiriitoja.

– On metsiä, joissa luonnontuotteiden tuotantoon keskittyminen voi olla hyvinkin järkevää. Esimerkiksi mahlan tai pakurin tuotanto haastaa puuntuotannon. Tällöin maanomistaja pääsee miettimään luonnontuotteiden tuotantoa investointina ja vaihtoehtona puuntuotannolle, johtava tutkija Mikko Kurttila muistuttaa.

Maanomistajat tarvitsevat päätöstensä tueksi esimerkiksi arvioita sekä luonnontuotteista saatavista tulovirroista että vaihtoehtoiskustannuksista verrattuna puuntuotantoon. Aiheeseen liittyvää tutkimusta on tehty jo jonkin verran Lukessa, joten Kurttilan mukaan on mielenkiintoista nähdä muiden tutkimuslaitosten tuloksia aiheesta.

Kuva: Lapin materiaalipankki

Hyvinvointia luonnontuotteista

Luonnontuotteiden hallittu raaka-ainetuotanto on yksi onnistuneen tuotteistamisen ennakkoedellytyksistä. Luonnontuotteet taipuvat todella moneen käyttöön. Perinteisten hillojen ja mehujen rinnalle ovat nousseet ravintolisät sekä hoito- ja hyvinvointituotteet. Nämä ovat juuri niitä korkean arvonlisän tuotteita, joita biotaloudessa toivotaan jalostettavan.

– Esimerkiksi glukaanipitoiset sienet ovat hyviä funktionaalisten elintarvikkeiden raaka-aineita ja marjasuihke hoitaa kuivasilmäisyyttä. Luonnontuotteiden varaan voi myös rakentaa matkaluun ohjelmapalveluja, Peltola jatkaa.

 

Rovaniemellä 28.–30.11.2017 pidettävässä Non-Timber Forest Products and Bioeconomy -konferenssissa tarkastellaan luonnontuotteiden raaka-ainetuotantoa ja käyttötapoja osana biotaloutta. Konferenssiin osallistuu noin sata tutkijaa ja muuta asiantuntijaa eri puolilta maailmaa. Konferenssin aikana pidetään 30 puheenvuoroa ja posteriesityksiä on toimitettu 29 kappaletta.

Tilaisuuden käsiohjelma

Osallistu twitterissä keskusteluun käyttämällä hashtagia: #NTFP2017.

Katso myös