Uutiset Maaseutu, Maatalous, Puutarha, Tilasto

Kiinnostavatko puutarha-alan viimeisimmät tutkimuskuulumiset? Tarvitsetko tietoa esimerkiksi tuholaistorjunnasta tai fosforilannoituksesta? Vastauksia kysymyksiisi saat Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkijoilta 17.–19.8.2017 Lepaan puutarhanäyttelyssä osastolla C2.

Lannoitusta, tuholaistorjuntaa, maanparannusta, tilastoja ja näytteitä

Vihannesten ja mansikan fosforilannoitusta on tutkittu ensi kertaa Suomessa laajoissa kenttäkokeissa. Tulosten mukaan maltillinen fosforilannoitus riittää turvaamaan hyvän sadon.

Viherlannoitus- ja kerääjäkasvien käytöllä parannetaan maan kasvukuntoa ja ravinteiden kiertoa. Niiden käytöllä on myös vaikutusta satokasvien tautipaineeseen. Luken asiantuntijat kertovat eri viherlannoitus- ja kerääjäkasvivaihtoehdoista.

Taimisipulin lajikkeita ja viljelykäytäntöjä tutkitaan kenttä- ja tilakokein eri puolella Suomea. Viime vuosina sipulintuotantoa vaivaavien tautiongelmien johdosta kiinnostus sipulin terveitten taimien käyttöön on lisääntynyt. Ensimmäiset tulokset kokeista on kuultavissa Luken osastolla.

Kuva: Merja Lindroos, Luke.

Luken kasvinsuojeluasiantuntijat antavat neuvoja ajankohtaisiin kasvintuhoojiin liittyvissä kysymyksissä. Heille voi myös tuoda tunnistettavaksi kasvitauti- ja tuholaisnäytteitä.

Mansikan kasvintuhoojien, vattukärsäkkään ja harmaahomeen, torjuntaan käytetään erilaisia torjuntavalmisteita. Torjunta ei aina tepsi, syyksi epäillään tuhoojissa kehittynyttä vastustuskykyä. Asiaa on tutkittu BerryGrow-hankkeessa Suonenjoella, ja todettu vattukärsäkkäillä viitteitä kestävyydestä pyretroidivalmisteille. Myös useimmat harmaahomeen torjuntaan käytetyt valmisteet tehoavat heikosti. Apua haetaan torjunta-aineen valinnalla ja parantamalla käsittelyjen ajoitusta ja ruiskutustekniikkaa.

Luken Tilastopalvelut tuottaa Suomen maa-, metsä- ja kalatalouden viralliset tilastot sekä ylläpitää maatalouden kannattavuuskirjanpitoa ja siihen pohjautuvaa Taloustohtori-palvelua. Luken osastolla esitellään stat.luke.fi-verkkopalvelua sekä maatalouden kannattavuustutkimuksen tuloksia.

ArvoBio-hanke esittelee puutarhatuotannon kiertotaloutta näyttelyn B-hallissa. Tutkijat kertovat muun muassa puutarhasivuvirtojen käytöstä hyönteisten kasvatuksessa sekä muista ideoista ja kokemuksista sivuvirtojen hyödyntämisessä. Hankkeen järjestämän innovaatiokilpailun voittajat palkitaan perjantaina näyttelyn ohjelmalavalla.

Puutarha-, viher- ja kiinteistönhoitoalan ammattilaistapahtuma järjestetään Hämeen ammattikorkeakoulun Lepaan yksikön upeissa maisemissa, osoitteessa Lepaantie 129.