Uutiset Maatalous

Tutkimustulosten vienti tiedon loppukäyttäjille on avain ruokaturvan parantamiseen. Tutkimusprojektivarojen vähetessä on myös tietojen levittämisessä pyrittävä resurssitehokkuuteen. Luke ja sen koordinoima FoodAfrica-ohjelma kartoittavat uusia yhteistyömahdollisuuksia tiedon vaikuttavuuden parantamiseksi.

Viime perjantaina Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja Afrikan maataloustutkimusfoorumi (Forum for Agricultural Research in Africa, FARA) johtajat ja tutkijat tapasivat maa- ja metsätalousministeriössä Helsingissä. Tapaamisen tarkoitus oli ideoida uudenlaista kumppanuutta tiedon levittämiseen Afrikassa.

Luke FARA 2
Johtajat ja tutkijat koolla maa- ja metsätalousministeriössä Helsingissä 11.9.2015. Kuva: Anna-Riitta Juntunen/Luke.

FoodAfrica-ohjelman tutkimustulokset ovat pian valmiita levitettäviksi

Luken koordinoima FoodAfrica-ohjelma pyrkii ruokaturvan parantamiseen Länsi- ja Itä-Afrikassa tutkimuksen ja tutkimusosaamisen levittämisen keinoin. Ohjelmassa tutkimusta ovat tehneet yhdessä suomalaiset, afrikkalaiset ja kansainväliset tutkimusorganisaatiot vuodesta 2012 alkaen. Tuloksia alkaa kertyä ja ohjelman loppuajan tärkein tehtävä on tutkitun tiedon vieminen sen loppukäyttäjille. Useimmiten loppukäyttäjiä ovat paikalliset pienviljelijät sekä päätöksentekijät.

FARAn pääjohtajan tohtori Yemi Akinbamijon mukaan FoodAfrican tavoitteet ovat hyvin linjassa FARAn tavoitteiden kanssa. Siksi yhteistyö olisi perusteltua ja hyödyllistä molemmille osapuolille. FARA yhdistää Afrikan kaikki maataloustutkimuksen ja -kehityksen eri tahot, myös neuvontaorganisaatiot. Siten se pystyy tavoittamaan myös pienviljelijät. Tiedon levittämiseen tarvittava infrastrukstuuri on jo olemassa, mikä helpottaisi huomattavasti FoodAfricassa tutkitun tiedon ja käytäntöjen levittämistä.

Luke FARA
Luken professori Hannu Korhonen ja FARAn pääjohtaja Yemi Akinbamijo. Kuva: Anna-Riitta Juntunen/Luke.

FoodAfrica-ohjelman johtaja, professori Hannu Korhonen Lukesta näkee FARA-yhteistyössä etuja.

– Nykyiset FoodAfrica-kumppanit ovat keskittyneet tieteellisen tutkimuksen tekoon. Tutkimusyhteistyö on ollut onnistunutta ja tulokset voivat auttaa afrikkalaisia pienviljelijöitä ja muita sidosryhmiä parantamaan paikallista ruoka- ja ravitsemusturvaa. Samalla yhteistyö on vahvistanut tutkimusosaamista sekä Afrikassa että Suomessa. FoodAfrican loppuaikana tiedon levittämisen asiantuntijuus on tarpeen, jotta tieto saadaan vietyä sen loppukäyttäjille. FARA olisi tähän tarkoitukseen juuri sopiva ja kykenevä kumppani.

Neuvottelut FoodAfrican ja FARAn välisestä yhteistyöstä jatkuvat pian. Luke tekee jo yhteistyötä FARAn kanssa EU-rahoitteisessa ProIntensAfrica-projektissa, jossa etsitään avaimia uudenlaiseen, Afrikan mantereen ruoantuotantoa kestävällä tavalla tehostavaan tutkimus- ja innovaatiokumppanuuteen Euroopan ja Afrikan välillä. Luken ja FARAn laajempikin yhteistyö olisi mahdollista, sillä Lukella on kattava asiantuntemus maa-, metsä- ja kalatalouden kehittämisestä ja tutkimuksesta Suomessa ja kehittyvissä maissa.