Uutiset Kala, Riista

Villisikojen määrä vahvassa kasvussa, haitalliset vieraslajit yhä yleisempiä. Pienriista- ja vesilintulaskennoissa kansalaiset ovat avainroolissa.

Erätalousosastolla on jokaiselle jotakin.

Luonnonvarakeskus (Luke) esittelee tutkimustaan Riihimäen Erämessuilla 7.–10.6.2018 erätalousosastolla maa- ja metsätalousministeriön, Maanmittauslaitoksen, Suomen riistakeskuksen ja Metsähallituksen kanssa. Osaston numero on A23-28.

Luken tutkijoita on tavattavissa erätalousosastolla, lisäksi heitä haastatellaan ABC-hallin ohjelmalavalla päivittäin.

Tervetuloa kuuntelemaan mielenkiintoisia haastatteluja ja keskustelemaan ajankohtaisista asioista erätalousosastolle!

Onko villisikakantamme räjähtämässä käsiin?

Villisian kannanarviointia kehitetään Lukessa meneillään olevassa projektissa. Tälle on tarvetta, sillä laji levittäytyy ja runsastuu parhaillaan nopeasti Suomessa. ”Villisikakannan kasvuun liittyy monenlaisia vaikutuksia, joiden hallitsemiseksi tarvitaan perustietoa esimerkiksi kannan koosta, lisääntymisestä ja saalismääristä”, kertoo erikoistutkija Jani Pellikka. Tuorein villisikakanta-arvio.
Jani Pellikka ohjelmalavan haastattelussa 7.6. klo 13.

Tuoreimmat kuulumiset ilveskannasta

Luke julkistaa tuoreen ilveksen kanta-arvion kesäkuun alkupuolella. Kanta-arvioinnin taustalla on monenlaista seuranta- ja tutkimustyötä saalisrakenteesta metsästysverotuksen ennustemalleihin. ”Tutkimus- ja seurantatieto ilveksen kannankehityksestä ja metsästyksen vaikutuksesta siihen ovat työkaluja maa- ja metsätalousministeriölle heidän päättäessä metsästyskiintiöitä”, korostaa erikoistutkija Katja Holmala. Suurpetojen liikkeistä ja määristä on luvassa tuoreita tietoja Luken tiskillä.

EU:ssa vuonna 2016 hyväksyttyyn 37 haitallisen vieraslajin listaan lisättiin viime vuonna muun muassa piisami ja supikoira. Nyt erityisesti piisamista kaivataan kansalaisilta havaintoja. Vieraslajien leviäminen kuriin, ilmoita piisami- ja jättipalsamihavainnoista -tiedote.
Katja Holmala ohjelmalavan haastattelussa 8.6. klo 17.

Riistalaskentaa vapaaehtoisvoimin, kesälaskenta on tänä vuonna 28.7.–12.8.2018

Luken, Suomen riistakeskuksen, Metsähallituksen ja Metsästäjäliiton kehittämä riistakolmiot.fi on nettisovellus, jota täydennetään kansalaishavainnolla. Pääasiassa tietoja päivittävät metsästäjät ja luontoharrastajat. Talvella lasketaan pienriistan lumijäljet ja loppukesästä metsäkanalinnut. Kolmioita lasketaan yleensä yli 1000 jokaisessa laskennassa. ”Nopea ja ajan tasalla olevaa tieto auttaa erityisesti metsästyksen säätelyssä ja sitä koskevassa päätöksenteossa”, toteaa asiantuntija Katja Ikonen.
Katja Ikonen ohjelmalavan haastattelussa 10.6. klo 12.00.

Vesilintulaskenta palvelee kantojen järkevää verotusta

Kuva: Katja Ikonen, Luke.

Myös vesilintulaskenta hoituu vapaaehtoisten metsästäjien ja lintuharrastajien voimin. Laskentojen päätavoitteena on seurata pesimäkantojen vuotuisia muutoksia erityyppisillä vesillä ja eri osissa Suomea sekä tutkia niiden syitä. Kesän alussa tehdään parilaskenta ja heinäkuussa poikuelaskenta. Laskenta palvelee kantojen järkevää verotusta ja riistanhoitoa sekä linnuston ja ympäristön seurantaa.

Vesilintulaskentojen lisäksi messuilla kuullaan kiinnostavaa tietoa metsähanhipoikueiden määrän arvioimisesta. ”Vaikeakulkuisilla suoalueilla pesiville aroille taigametsähanhille ei ole aiemmin tehty laskentoihin perustuvaa kannanarviota”, kertoo erikoistutkija Toni Laaksonen.
Toni Laaksonen ohjelmalavan haastattelussa 9.6. klo 14.00.